Tähän asti van Bloom oli vain ajatellut pääsemistä tältä paikalta --
paeta ympäröivän aution erämaan tuolle puolen.
Nyt oli välttämätöntä päättää mihin suuntaan oli matkattava -- perin
tärkeä mietittävä.
Todella tärkeä, kuten pieni harkinta osoitti. Menisivätkö he siihen
suuntaan, johon heinäsirkat olivat menneet, vai siihen, josta ne olivat
_tulleet?_ Kummallakin taholla he saisivat mahdollisesti matkata
useampia kymmeniä maileja tapaamatta suupalaakaan ruohoa nälkäisille
elukoille; ja siinä tapauksessa ne sortuisivat maahan ja menehtyisivät.
Tai matkustajat voisivat kulkea johonkin muuhun suuntaan ja löytää
ruohoa, mutta ei vettä. Vedettä he saisivat pelätä ei ainoastaan
karjan, vaan itsensäkin tähden -- pelätä henkensä menettämistä.
Tärkeätä oli siis, mihin päin he kääntyisivät.
Ensin kenttäkornetti mietti lähteä siirtokuntaa kohti. Lähin vesi sillä
suunnalla oli noin viidenkymmenen mailin päässä. Se oli kraalista
itäänpäin. Heinäsirkat olivat menneet juuri sille taholle. Ne olivat
jo tähän mennessä hävittäneet koko maan -- ehkäpä veteen asti tai sen
tuollekin puolelle.
Olisi perin uhkarohkeata lähteä siihen suuntaan.
Pohjoispuolella oli Kalaharin erämaa. Toivotonta olisi ohjata
kulkunsa pohjoiseen. Van Bloom ei tiennyt ainoatakaan keidasta
erämaassa. Sitäpaitsi olivat heinäsirkat tulleet pohjoisesta. Kun ne
ensin havaittiin, ajautuivat ne etelää kohden; ja siitä asti, kun
niiden nähtiin kulkevan tähän viimemainittuun suuntaan, olivat ne jo
epäilemättä hävittäneet tasankoa kauas etelään.
Kenttäkornetin ajatukset kääntyivät nyt länteen. On totta, että parvi
oli viimeksi lähestynyt lännen puolelta; mutta van Bloom arveli niiden
ensin tulleen pohjoisesta ja tuulen äkillisen kääntymisen saattaneen ne
muuttamaan suuntaa. Hän luuli, että länttä kohti kulkemalla päästäisiin
pian ulkopuolelle sitä aluetta, jonka ne olivat paljaaksi riistäneet.
Hän tunsi jonkun verran lännenpuolista tasankoa -- ei paljoa kylläkään,
mutta tiesi, että noin neljänkymmenen mailin päässä oli lähde, jonka
ympärillä oli hyviä laidunmaita ja jonka veteen hän voisi turvata.
Hän oli kerran käynyt siellä hakiessaan erästä elukkaansa, joka oli
kulkenut niin kauaksi. Se oli silloin todellakin näyttänyt karjalle
paremmalta kuin hänen oma paikkansa, ja hän oli usein ajatellut muuttaa
sinne. Sen suuri etäisyys asutuista siirtomaista oli estänyt häntä
niin tekemästä. Vaikka hän olikin kaukana rajan takana, oli hän yhä
jonkinlaisessa yhteydessä siirtomaan kanssa, kun sitävastoin yhteyden
ylläpito olisi äärimmäisen vaikeata kaukaisemmalta seudulta.
Nyt kun muutkin syyt puhuivat sen puolesta, palasivat hänen ajatuksensa
vielä kerran tuolle lähteelle; ja harkittuaan vakavasti vielä hetkisen
hän päätti lähteä liikkeelle länteen päin.
Swartboyn käskettiin kääntää ympäri ja suunnata länttä kohti. Bushmanni
hypähti viipymättä istuimelleen "voorkist'ille", paukautti mahtavaa
piiskaansa, pani pitkän valjakkonsa suoristumaan ja lähti liikkeelle
yli lakeuden.
Hans ja Hendrik olivat jo satulassa ja tyhjennettyään kraalit elukoista
ajoivat koirien avulla ammuvia ja määkiviä eläimiä edellänsä.
Trüey ja pikku Jan istuivat Swartboyn vierellä vankkurien etu-arkulla;
ja soman hyppykauriin suuret pyöreät silmät näkyivät uteliaina
kurkistelevan katoksen alta.
Heittäen viime silmäyksen autioon kraaliinsa kenttäkornetti käänsi
hevosensa ja ratsasti vankkurien jälkeen.