"Ja nyt miettimään, miten on meneteltävä", virkkoi tohtori, kun Jane
oli vähän tointunut. "Teidän täytyy lähteä ylihuomenna, yöjunalla
Eustonin asemalta. Ennätättekö valmiiksi siihen mennessä?"
"Minä olen heti valmis", vastasi Jane. "Teidän on lähdettävä sisar
Rosemary Grayna."
"Se ei minua miellytä", keskeytti Jane. "Ottaisin mieluummin tekaistun
nimen. Kuvitelkaapa, että oikea Rosemary Gray ilmestyisi sinne tai
joku, joka hänet tuntee."
"Rakas ystävä, hänhän on nyt jo puolimatkassa Austraaliaan, ettekä
te muutenkaan siellä muita näe kuin tohtorin ja palvelusväen.
Mahdollisempaa olisi, että joku matkoillaan osuisi poikkeamaan sinne
ja tuntisi teidät. Mutta siihen vaaraan meidän täytyy alistua. Siltä
varalta, että syntyisi jonkinlaisia sekaannuksia, annan mukaanne
kirjeen, jonka tarpeen vaatiessa voitte näyttää ja jossa selitän, että
samalla kun lupauduitte sisar Rosemary Grayn sijaiseksi suostuitte
myös pyynnöstäni käyttämään hänen nimeänsä, jotta ei tarvitsisi
antaa mitään selityksiä sairaalle, ne kun vain olisivat haitaksi
hänen säännölliselle toipumisellensa. Näin voin vallan omatunto
hyvänä vakuuttaa, sillä asiassa on enemmän perää kuin päältäpäin
otaksuisikaan. Niin että teidän on nyt mukauduttava osaanne ja
näyteltävä se niin luontevasti kuin vain teidän viisi jalkaanne
yksitoista tuumaanne suinkin myöntää. Teidän on näet muistettava,
että kuvasin teidät tohtori Mackenzielle pieneksi sieväksi olennoksi,
hienoksi ja miellyttäväksi ja melkoista pystyvämmäksi kuin miltä
näyttää."
"Dicky! Hetihän hän huomaa, etten minä ole kirjeessä kuvattu henkilö."
"Älkää hätääntykö! Muistakaa, että olemme tekemisissä skottilaisen
kanssa, eikä skottilainen niin vain 'heti' pääse asiain perille.
Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka ylen varmasti. Ja kun hän
on vähän aikaa tarkastellut teitä, on hänestä oleva perin selvää, että
minä olen 'vasta vaivainen naistentuntija' sekä että sisar Gray on
kaikin tavoin paljon hienompi, kuin miksi minä hänet kuvasin. Mutta
siihen mennessä on hän jo ennättänyt Dalmainille kuvata hoitajattaren
minun kirjeeni mukaan, ja sehän juuri tärkeätä onkin. Meidän täytyy
toivoa, että kaitselmus antaa apua, niin ettei vanha Robbie rupea
täydentämään kuvausta omien havaintojensa mukaan. Koettakaa estää sitä.
Jos kunnon tohtori näyttää epäilevän teitä, viekää hänet syrjään,
näyttäkää kirje ja sanokaa suora totuus. Vaikka en sittenkään luule,
että teidän tarvitsee näin tehdä. Mutta sairaaseen nähden teidän
tulee muistaa, että sokeiden kuulo on äärettömän herkkä. Kulkekaa
keveästi. Älkää päästäkö häntä arvioimaan kokoanne. Koettakaa muistaa,
ettei teidän otaksuta ylettyvän viiden jalan korkuisen kirjakaapin
ylimmälle hyllylle ilman tuolia tai tikapuita. Ja kun potilas pääsee
nousemaan ja kävelemään, on teidän varottava, ettei hän huomaa
hoitajattarensa olevan rahtusen häntä itseänsä pitempi. Sen ei pitäisi
ollakaan vaikeata, hänen päähänpistonsahan on, ettei kukaan nainen
saa koskettaa häneen, sokeaan. Hänen palvelijansa taluttaa häntä. Ja
tiedättekö, Jane, en uskokaan, ettei jokainen, joka kerran on pitänyt
teidän kättänne omassaan, tuntisi sitä toisella kerralla. Sen tähden
neuvoisin teitä välttämään kädenantamista. Mutta kaikki tämä varominen
ei päästä vaarallisimmasta ilmiantajasta -- teidän äänestänne. Voitteko
otaksuakaan, ettei hän sitä tunne?"
"Siinä tapauksessa minun on rohkeasti katsottava vaaraa silmästä
silmään", sanoi Jane, "ja teidän täytyy auttaa minua. Selittäkää nyt
minulle asiat ihan niinkuin selittäisitte ne, jos olisin oikea sisar
Rosemary Gray ja ääneni muistuttaisi kovasti omaa ääntäni."
Tohtori hymähti. "Hyvä sisar Rosemary", virkkoi hän, "älkää suinkaan
hämmästykö, jos potilas teille huomauttaa, että äänenne aivan
merkillisesti muistuttaa erään yhteisen ystävämme ääntä. Alituisesti
minäkin sen huomaan."
"Niinkö, herra tohtori", sanoi Jane. "Sallitteko minun kysyä, kenen
ääntä minun ääneni sitten niin muistuttaa?"
"Jalosukuisen neiti Jane Championin", vastasi tohtori hymyillen
ystävällisesti kuten aina sairaanhoitajattarille puhuessaan.
"Tunnetteko hänet?"
"Jonkin verran", vastasi Jane, "ja toivon vuosien kuluessa oppivani
häntä yhä paremmin tuntemaan."
He nauroivat molemmin. "Kiitoksia, Dicky. Nyt tiedän, mitä sanon
potilaalle. -- Mutta oi voi, kyllä se on vaikeata! Käyköhän lopultakaan
mahdolliseksi näin pettää Garthia -- älykästä, terävää Garthia! Saanko
minä milloinkaan voimaa siihen?"
"Jos panette arvoa omalle ja hänen mahdolliselle onnellensa, riittää
teillä kyllä voimaa, rakas ystävä. Ja nyt minun täytyy lähettää
teidät kiireesti Portland Placeen, muuten tulette liian myöhään
päivälliselle, ja, kuten hyvin tiedätte, sitä ei herttuatar siedä,
ei vaikka myöhästynyt palaisi matkalta maan ympäri. Jos otatte minun
neuvostani vaarin, kerrotte koko jutun vanhalle, järkevälle tädillenne,
jättäen tietysti pois kaikki kuutamojutut, ja kysytte hänen mieltänsä
meidän suunnitelmistamme. Hänen viisaat neuvonsa ovat suuriarvoisia, ja
tuonnempana olette iloinen, että voitte saada häneltä apua."
He nousivat ja katselivat toisiansa seisten roihumatolla pesän edessä.
"Rakas poika", virkkoi Jane liikutettuna, "te olette ollut niin hyvä
minulle, niin uskollinen. Mitä tapahtuneekin, ainian olen teille
kiitollinen."
"Joutavia!" sanoi tohtori. "Älkää silloin, puhuko kiitollisuudesta, kun
minä maksan vanhoja velkojani. -- Huomenna minulla ei ole hetkeäkään
aikaa, ja yhtä kiinni olen työssä, nähdäkseni, myös ylihuomenna. Mutta
syödään yhdessä päivällistä Eustonin asemalla kello seitsemältä, ja
niin minä olen teitä saattamassa samalla. Juna lähtee kahdeksalta,
Aberdeenissa olette heti seitsemän jäljestä seuraavana aamuna ja
Gleneeshiin ennätätte parhaiksi aamiaiselle. Saattepa nähdä, kuinka
nautitte ajaessanne aamuvalaistuksessa ja miten nummituulet virkistävät
vallan ihmeellisesti. -- Kiitoksia, Stoddart. Neiti Champion on
valmis lähtemään. Halloo, Flower! Katsokaa ylöspäin, Jane! Flower ja
Dicky ja Blossom seisovat ylimmällä porrastaitteella ja heittävät
teille kokonaisia suukkoskuuroja. Niin, niin, mainitsemanne virta voi
tosiaan saada aikaan oikean 'Herran yrttitarhan'. Kas niin, nojatkaa
nyt taaksepäin ja laskekaa harso silmillenne. Ah, niin, enhän minä
muistanut, että te ette sellaisia käytä. Viisas tyttö! Jos kaikki
naiset seuraisivat esimerkkiänne, kävisi silmälääkärien leipä sangen
niukaksi. Mutta nojatkaa taaksepäin, eihän teitä saa kukaan nähdä,
kun teidän kerran pitää yhä olla Kairossa, hankkeissa Niilinmatkalle.
Ja kuulkaa, -- tohtori pisti päänsä sisään vaunujen ikkunasta --
muistakaa: hyvin vaatimattomasti matkakapineita mukaan! Ainoastaan
pieni sairaanhoitajattarien matkalaukku ja siinä selvät kirjaimet R.G.!"
"Kiitoksia, rakas poika", kuiskasi Jane. "Kaikkea te ajattelettekin!"
"Minähän ajattelen teitä", sanoi tohtori. Monina raskaina hetkinä Jane
sittemmin lohdutuksekseen muisteli näitä viimeisiä sanoja.
Seitsemästoista luku.