MESAKKI. Mitäs nyt sanotte, Hölmölän naapurit ja kylänmiehet?
EPRA. Me vaikenemme.
JASKA. Me vaikenemme.
TIKKA. Lyökäämme siis viisaat päämme yhteen. (Kaikki nostavat
etusormensa otsalle. Epra ja Jaska lyövät päänsä yhteen.)
MESAKKI. Noin! Nyt voima nousi päähänne kuin vanha terva kuivaan puuhun.
TIKKA. Niin, ja nyt minä menen Aaretti Akianteria puhuttelemaan.
(Menee.)
MESAKKI. Ja minä vahtaan luhdinsolasta ja hoitelen täällä samalla
nurkantakusianne. (Kulkee vähä väliä portilla.)
EPRA. Minä rupeen taas veistämään makkaratikkuja.
JASKA. Ja minä rupeen kirnuamaan ja sitten laitan minä tynnyrintappia.
MESAKKI. Se on oikein se, kun ensin syntyy tappi, niin syntyy sitte
tynnyrikin.
JASKA. Niin, ahkeruus on ilomme.
EPRA. Jaa'a. Halkopinoni pienenee.
MESAKKI. Meidän voit ja pellavat, naskalit, tapit ja makkaratikut
alkavat jo olla maan mainioita. Niin ahkeroitkaamme tässä surun
laaksossa, niin kunnian kukko kiekuu kerran haudallammekin.
JASKA. Niin, ja nähköön se riikin herra, ettei täällä eletä kuin
viimeistä päivää niinkuin pakanat ja murjaanit.
MESAKKI. Ja jos sattuisitte hiukan nukahtamaankin, niin, niin, kyllä
minä huutavan äänellä kopistan korvanne hörölle.
JASKA. Mesakki, sinä olet meidän hyvä omatuntomme. (Sitoo kirnun
selkäänsä ja kulkee edestakaisin.) Kuulkaas, kuinka se molskaa!
EPRA. Katsokaas, kuinka tuli hyvä makkaratikku, mutta siihen menikin
kokonainen halko.
JASKA. Mesakki, ole valppeellinen, eiköhän jo näy vaunujen tomupilveä
raitilla.
MESAKKI. En näe muuta kuin että muijasi huuhtoo kaskessa, ajoi äsken
siat aitaukseen.
JASKA. Niin oikein, meidän akka on tomera ja visu vaimoihminen. Katsos
sillä lailla me yksintein palvaamme ja savustamme siat elävinä ja sitte
me teurastamme ne.
MESAKKI. Niin, ei meidän ymmärryksemme kasvakaan alaspäin kuin vasikan
häntä.
EPRA. Taas tuli makkaratikku!
JASKA. Kyllä meillä metsää riittää.
EPRA. Ha? Mitä metsästä, kunhan vaan tulee hyviä makkaratikkuja.
JASKA. Ai, ai, minä en tahdo olla huonompi kuin akkanikaan, minä
juoksen vettä hakemaan rannasta, samalla se voikin valmistuu kirnussa.
(Menee.)
MESAKKI. "Ruomi röykkiä kuin kätes käynyt", veisataan. Muistakaamme se,
Epra, ja heittäkäämme viha, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus.
EPRA. Niin, ihminen on kuin makkaratikku, joka tuleen viskata taitaan.
MESAKKI. Eijaa! Rohvaise itses, Epra, ja sinun sielus juur iloisest
jupileeraa ja sydämmes sangen suloisest triumveeraa.
EPRA. Ha. "Tässä surkiass' alhoss". Mutta perh... katkesi makkaratikku.
JUSTIINA (Tulee miehen saappaissa piippu suussa). Jukravita, missä on
Jaska ja missä porsas!
MESAKKI. Tuolta se jo tulla jumppii rannasta.
JASKA (Tulee). Rakas vaimoni Justiina, mikä onnettomuus!
JUSTIINA. Ei se tule kello kaulassa. Mutta niinhän sinä olet kuin
hyypiä hävitetyssä kaupungissa.
JASKA. Mutta se on lohdukseni, että sinun on käynyt paremmin. Joko
latasit pellon?
JUSTIINA. Mitäs minä... toin hevosen pellolta sotkemasta.
JASKA. Entäs ne palvatut siankinkut, jo herahtaa vesi kielelleni.
JUSTIINA. Palvasin, palvasin, poroksi ne paloivat kaikki.
JASKA. Vest ja varjele! Ja minun voini luiskahti järveen kumartuessani.
JUSTIINA. Senkin höömeli! Missä on huivini?
JASKA. Anna minulle takaisin miehuuteni merkki, mitäs se riikin
maanjakaja sanoisi, jos minä kulkisin omalla pihallani niinkuin
kananvaras.
EPRA. Omalla pihallasi?
JUSTIINA. Tuossa on lakkisi, piippusi ja massisi, ja sen minä sanon,
että et sinä toista kertaa kirnua.
JASKA. Hei riemua, nyt on elämä taas kuin silkkiä! Rakas vaimoni
Justiina, kirnua sinä joka lypsätkin. (Panee tupakan.)
MESAKKI. Niin, palakoon omille töilleen kukin, kust keskenäm tehdä
tienem. — Ja sinä Justiina, pane pata tulelle ja pöydälle pötyä
parasta, sillä kohta tulee tänne oikein isoinen riikinjakaja. — Minä
kiipeen kellohattuun katsomaan. (Kiipee tikapuille.)
JUSTIINA. Tulkoon vaan ja potkaiskoon sen vanhan, mädän aidan, että
tässä pääsisi kunnolla liikkumaan.
EPRA. Ei sitä vaan niin potkaista minun aitaani.
JASKA. Aita olkoon sinun, mutta maa on minun.
JUSTIINA. Niin, kyllä siitä jo on käräjät käyty mokomastakin.
Kaivaisitte edes kaivon siihen.
MESAKKI. Ja samalla löytyisi ehkä se arkku täynnä vieraan maan rahoja
ja se suuren sotakenraalin kultasapeli.
JUSTIINA. Vielä mun mitä. — Meidän miehet on niin laiskoja että
hävettää.
EPRA. Ha. Ilman minun lupaani ei sitä kukaan kaiva.
JUSTIINA. Kaiva, sanot. Sinä naimaton nahjus, kitupiikki pöykäri.
JASKA. Hihhihhii!
EPRA. Ha, sinä ahkera mutta kuitenkin ahtera Jaskan rakas Justiina.
Muistatko, kuinka sinä eräänä kesäyönä riisuit itsesi ihkasen alasti
meidän pellolla ja ripottelit alastomalle ruumiillesi multaa ja veit
sen sitte kotiin, mutta et vienyt kylvöonnea, et vienyt.
MESAKKI. Soh, soh, mikäs on teidän ollessa yksillä pihoilla.
JUSTIINA. Sinä turkki! Älä syötä pajunköyttä. Sen teki Koputus-Liisa,
jollen väärin muista, sama juuri, se sinun vanha remmasi. Ahneutesi
takia et akottunut. — Niin, niin, kyllä minä tiedän, kun muijat
kuuluttaa, niin sika vihkii.
EPRA. Jo söi musta sika eväät. — Mutta minä en panekaan sahran varsia
ja kirveitä sänkyni alle niinkuin veljeni Jaska.
MESAKKI. Hehe, että poika tulisi.
EPRA. Hojota sitä nyt koko maailmalle.
MESAKKI (Huutaa). Hoi, jo tulee, jo tulee!
JASKA. Soita puukellolla!
MESAKKI. Silloin vasta soitan, kun hätä on Hölmölässä.
JASKA. Soitithan silloinkin kun Epran housut paloivat!
EPRA. Sinä niihin tulen päästit piipustasi.
JUSTIINA. No sun tuhatta mujua! Mikäs teitä rikeeraa! Jaska, joutuun
porsasta hakemaan, minä rupeen tekemään makkaroita! (Menee tupaan.)
EPRA. Ja minä makkaratikkuja!
JASKA. Vaunuissako se ajaa ja aasilla?
MESAKKI (Kiipee alas). Jalkaisin se tulee, varmaankin ovat vaunut
menneet rikki.
EPRA. Sitähän minäkin.
MESAKKI. Mutta olkaamme varuillamme.
EPRA. Niin, olkaamme varuillamme.
JASKA. Tutkikaamme ensin.
MESAKKI. Voi, esivalta, rauha ja hyvä hallitus! Olisipa täällä nyt
herrastuomari tai Akianteri, minä en ole koskaan vastaanottanut muita
kuin piispoja ja... (Näyttämön takaa kuuluu laulun renkutusta.) Jaska,
Epra, lakit pois päästä ja pyyhkikää nenäänne!
MAAILMAN-MATTI (Tulee iloisesti puettuna hiukan kuluneihin vaatteisiin.
Selässä pieni kuvakaappi. Puhuu kujaan ikäänkuin koiria luotaan ajaen.
Ansu kantaa lintuhäkkiä).
"Ei se luuta ole, sanoi mies, kun koira puri puujalkaa". Luuletko sinä,
etten minä parempia päiviä ole nähnyt. Huuti!
JASKA. Se on hän!
EPRA. Sama, jonka minä näin unissani.
MAAILMAN-MATTI. Rauha parhaaks! Mitäs te töllistelette?
EPRA. Ha, jaa että me töllistelemme.
JASKA. Alamaisin palvelijanne.
MESAKKI. Me emme odottaneet teitä näin pian.
MAAILMAN-MATTI. Mitäh!
JASKA. Ette tulleetkaan vaunuilla.
MAAILMAN-M ATTI. Hahhaa! Olen minä ajanut vapaalla kyydilläkin. Missä
se minun liehtarini on? Aseta häkki tuohon!
MESAKKI. Tulitte ennen kuriirianne. Kuinka on kalliin terveytenne laita.
MAAILMAN-MATTI. Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi. — Mutta mikäs tämän
kylän nimi on?
JASKA. Hölmölän kylä.
MAAILMAN-MATTI. Olen kuullut siitä paljon puhuttavan. — Siat raitilla
ja kuhilaat vielä pellolla.
EPRA. Joutaahan ne... siinähän ne ovat törröttäneet jo pari aastaikaa.
MESAKKI. Ei meillä kiirettä.
JASKA. Niin, ja taivaan linnutkin saavat osansa.
MESAKKI. Mikä hurskas ajatus.
MAAILMAN-MATTI. Sopiva maa-ala minunlaiselle matkamiehelle.
JASKA. Kuules, hän puhuu jo siitä maa-alasta.
EPRA. Mesakki, kysy siltä noin kautta rantain.
MESAKKI. Saisimmeko luvan kysyä...?
MAAILMAN-MATTI. Ei kysyvä tieltä eksy!
MESAKKI. Oletteko te se mittaaja... se maanmittaaja?
MAAILMAN-MATTI. Kyllä on virka vaikkei ole empeetiä. Maita ja maanteitä
olen koko ilmotun ikäni mitannut.
EPRA. Se on hän, ihan varmasti se on hän.
JASKA. Mutta hän ei tullut vaunuissa... (Tunnustelee takaa
Maailman-Matin takkia.)
MAAILMAN-MATTI. Ha, mitä sinä siellä minun takkiani nuuskit?
JASKA. Minä vaan hiukan tunnustelen, pyyhin sormeni oikein puhtaaksi.
(Sylkee sormiinsa.)
EPRA. Katsos kuinka se maklakoittee.
MAAILMAN-MATTI. Se takki on nähnyt parempiakin päiviä, usko poist Mutta
ei koiraa ole karvoihin katsomista.
JASKA. Ei, ei! Minä vaan, että onko se oikein ulkomaaa verkaa?
MAAILMAN-MATTI. Vieraissa maissa olen ollut ja taidan usevammaallaisia
kieliä.
MESAKKI. Menikö vaunut rikki?
MAAILMAN-MATTI. Niin, vaunut menivät rikki ja vaatteet riekaleiksi,
täytyi lainata nämät vanhat rievut.
JASKA. Entä se aasi?
MAAILMAN-MATTI. Se kuoli nälästä kahden heinäkucrman väliin, ei tiennyt
kummastako ottaa, siitä se kuoli se aasi.
EPRA (Näyttää kuvakaappia). Tiesinhän minä, että jalkaisin se tulee.
Onkos tämä se mittauskone?
JASKA. Katsos kuinka se makeilee.
MAAILMAN-MATTI. Kone se on? Horoskooppi, rahakone, taikakone.
EPRA. Ha, vai horroskaappi!
JASKA. Ettäkö vallan taikakone?
MAAILMAN-MATTI. Niin, rakkaat hölmöläiset, siitä saatte nähdä kaikki
maailman yhdeksän ihmettä, arkut ja aarteet, Egyptin pimeyden ja...
JASKA. Kysy, josko se tietäisi, missä se kentraalin kultasapeli on.
MESAKKI. Näyttäkääs meillekin niitä ihmeitä, ehkä se olisi
opiksi meille hölmöläisillekin, me olemme piskuinen lauma, kovin
riidanhaluisia olemme, ratki raadollisia ja henkellisesti vaivaisia,
totisesti, minä havaitsen sen selkeästi.
JASKA. Mutta Mesakki, kultasapeli!
EPRA. Ja rahakirstu!
MESAKKI. Asia on sitä laatua, että tämä Justiinan Jaska ja Ylä-Hölmän
Epra - eivät tiedä kenelle oikeastaan tämä maapilkku kuuluu.
JASKA (Innostuen). Mun isonisäni isä oli sanonut että...
EPRA. Ha, oli sanonut, oli sanonut... Kyllä minä sen asian paremmin
tiedän. Hölmölän vanhat ihmiset tietävät kertoa, että minun taatani
taata sen omisti.
MESAKKI. Viisikymmentä aastaikaa sitten kasvoi tällä samalla paikalla
sankka tupakkatarha.
EPRA. Kerran minun isäni aikana krapsutti kukko eräänä aamuna tästä
samasta paikasta esille vanhan ruostuneen hevosenkengän. Se oli sen
saman kukon isonisä, jonka ehkä näitte tunkiolla tullessanne.
MESAKKI. Ja siitä hevoskengästä käräjöittiin kaksikymmentä aastaikaa
kunnes kenkä lopulta jaettiin tasan.
EPRA. Justiinsa niin. Minun isäni kuoli silloin kiukusta.
JASKA. Ja minun isääni harmitti se, että sinun isäsi kuoli ennen, siitä
harmista otti ja kuoli.
MESAKKI. Mutta nyt kulkee semmoinen tarina, että tähän paikkaan olisi
haudattu joku iso sotakentraali ja...
JASKA. Kultasapeli.
EPRA. Ja rahakirstu.
MAAILMAN-MATTI (Viheltää). Ai, veikkoset! Nyt minä alan ymmärtää! Kyllä
minä siitä selvän otan, kunhan maksatte hyvin. Kas nyt minä panen
vatupassin, tärpästikkelin ja munalukon reilaan. — Katsokaa nyt tuosta
reijästä! (Maailman-Matti asettaa kaksi kynttilää kaappiin ja vääntää
veiviä.)
JASKA. Munalukonko reijästä?
MAAILMAN-MATTI. Ei kun tästä?
JASKA (Katsoo reijästä). Hihii! Voi jeekuna vyrrää!
MAAILMAN-MATTI. Tässä on se Pommerin paukutus.
EPRA. Voi ihme ja kumma! Onkos tämä se sotakentraali?
MAAILMAN-MATTI. Se on sen suuren sotakentraali Napaljoonivainaan
sotahaamu.
EPRA. Voi tokiinsa, silläkin on kultasapeli. Mikäs tämä nummi sitten on?
MAAILMAN-MATTI. Se on Pariisin hedelmällinen maa Aahrikassa.
EPRA. Tehdäänkö sielläkin makkaratikkuja?
MAAILMAN-MATTI. Ei siellä ole mustia ihmisiä eikä ihmissyöjiä.
JASKA. Mikäs tuo korea mies on, jolla on kukon pyrstö päässä.
MAAILMAN-MATTI. Turkin keisari ja hänen seitsemänsataa kaunista
rouvaansa.
JASKA. Ja nyt tuli pimeys. Mesakki, Mesakki!
MAAILMAN-MATTI. Se on Egyptin pimeys.
JASKA. Missäs heinäsirkat on?
MESAKKI (Katsoo reijästä). Voi, pyhä Mikaeli, onko tämä Egyptin pimeys.
(Saarnaavalla äänellä.) Niin rakkaat hölmöläiset, tekin vaellatte
pimeydessä, peratkaat sentähden se vanha hapatus, että te tulisitte
uudeksi taikinaksi.
AMALIA (Tulee). Mitäs lintuja noi on?
ANSU. Kuuluu olevan paratiisilintuja.
JASKA. Mitähän se linnuilla?
EPRA. Taitaa vaan olla silmän lumeiksi, ikäänkuin emme me tietäisi,
että maanjakaja se on.
JASKA. Ei se meitä jutkuta.
MAAILMAN-MATTI. Niin, osta nuori neitonen onnen lehti. Joka ostaa
kiertotähden armaalleen, maksaa kaksinkertaisesti.
JASKA. Mitäs se Amalia kiertotähdellä. Ansuako se Amalia tai ehkä
Akianteria?
AMALIA. Mitäs se Justiinan Jaska nyt... Akianteria? Minä en kuljekaan
kuin Akianteri lakkarissa kukonkoipi, josta on kolme varvasta leikattu.
MESAKKI. Niin, totisesti, minä näin Akianterilla kukonkoiven, se antaa
naimaonnen.
EPRA. Kyllä Akianteri on yhtä hyvä kuin joku muukin, pysy sinä Amalia
säädyssäsi.
JASKA. Ansua se...
ANSU. Mitäs se Jaska nyt tohisee?