VIII. Aarteet ja aarrekirjat.

Ei missään Suomenmaassa liene niin useasti rahoja maasta löydetty

kuin Laatokan rannoilla, eikä missään nuo aarteet kummittele

siinä määrässä kansan mielessä kuin täällä Kurkijoen ja Jaakkiman

rantakylissä. Aivan ilmasta otettuja kaikki nuo lukemattomat tarut

aarteista kumminkaan eivät ole. Tahdon tässä kertoa muutamia

näytteeksi.

_Laurolan_ hovin palvelustyttö näki sattumalta eräänä yönä

venäläisiin pukuihin puettuja miehiä kantavan suuren taakan hovin

puutarhasta rantaan ja kun päivällä käytiin katsomassa, nähtiin

puutarhassa iso kuoppa ja sen pohjassa kirstun sija.

Kurkijoen _Riekkalassa_ kerrottiin, että siellä oli 30 vuotta

takaisin käynyt Venäjän puolelta ukko, joka oli olevinaan

käypäläinen, ja kyseli paikkoja; hän kyseli Allaskiveä, jota nyt

kutsutaan Kukkiveksi, Satulakiveä, niin myös kiveä Raholan aholla.

"Aarteita hän lie etsinyt".

_Kuuppalassa_ ja sen ympäristössä sanotaan olevan monta kymmentä

aarretta. Akankiven juurella kattila täynnä hopeata.

_Verkkosaaressa_ sanotaan olevan Käkisalmen entinen rahasto.

"_Roitsan_ monasterin kirjoissa oli sanottu, missä aarteita on; mutta

kun monasteri paloi, paloivat myös kirjat ja sentähden palavat ne

aarteet aikanaan".

"_Himmalan_ pellolla on aarrelähde".

_Jaakkimassa_ käveli muutama vuosi takaisin Venäjän puolen miehiä

aarrepaikkoja kyselemässä; niillä oli kirjat mukana. Kirjat olivat

saatu Solokoinamasterista.

Ne miehet, jotka _Nuotsaaresta_ ottivat suuren aarteen, olivat

saaneet rahakasnakirjat Aunuksen linnasta.

Kansantaruja Laatokan luoteis-rannikolta: kesällä 1879 · 第 12 / 14 题