XVII.

Muutaman kirkkaan talvisen päivän iltapuolella, kun taivas on

valaistu lukemattomien tuikkivien tähtien ja kauniisti leimahtelevain

revontulten loisteella, on muutoin hiljaisessa Peltolan talossa

tavallista vilkkaampi liike. Kartanolla, joka tavallisesti on tyhjä,

näkyy nyt paljottain hevosia ja rekejä, ja jokaisen hevosen kaulassa

helisee monittain tiukuja. Silloin tällöin ilmaantuu pihalle joku mies

katselemaan, että hevosilla on syömistä. Asuinrakennuksen akkunoista

loistaa tavallista kirkkaampi valo, näyttäen, että joku juhlatilaisuus

nyt on Peltolassa. Usein avataan pirtistä porstuaan vievä ovi ja

silloin kuuluu sisältä ulos asti ilon ääniä, hyminää ja sorinaa, joka

syntyy paljossa väkijoukossa.

Sattuupa oven avautuessa nuori mies, mustiin vaatteisiin puettuna,

tulemaan porstuaan lämpimissään. Hän seisahtaa hetkeksi porstuan

ulko-oven viereen jähdyttelemään itseään, raitista ilmaa hengittämään.

Siinä seisoessaan hän silmäilee taivaalle, katsellen, kuinka kirkkaasti

tähdet loistavat, mutta erittäinkin ihmetellen leimuavia revontulia,

jotka, ikäänkuin lainehtiva tulimeri, milloin välkkyvät kirkkaammin,

milloin himmeämmin, välistä näyttävät sammuvan, mutta sitten taas

montaa vertaa kirkkaampina ikäänkuin syttyvät uudelleen. Tämä nuori

mies, joka tällä kertaa taivaan tulia ihailee, on uljasvartaloinen,

jotenkin kookas, harteva, kasvoiltaan vakavan, mutta kauniin ja lempeän

näköinen mies. Hän ei ole kukaan muu kuin Peltolan Kalle.

Kallen seisoessa ilmaantuu pian hänen viereensä sisarensa Elsa, joka

sievästi ja sorjasti puettuna, nuoren tytön iloisella mielellä, kevein

askelin lähenee veljeään ja sanoo hänelle:

"No, Kalle! Mitä täällä niin miettiväisenä katselet?"

"Enpähän niin erityistä", vastaa Kalle, vienosti hymyillen. "Silmäilen

noita revontulia, kuinka ne tänä päivänä niin erinomaisen kirkkaasti

palavat."

"Kylläpä tosiaan kirkkaasti palavat; vissiin sinun kunniaksesi."

Samalla ilmaantuu puhelevain viereen Mäntyvaaran Lauri ja lausuu heille

vakaisesti:

"Revontuliako täällä katsellaan?"

"Ka, niitähän tässä silmäillään", vastaa Kalle.

"Kylläpä onkin niissä katsomista. Eivätpä pala monesti noin

kirkkaasti.... Mutta lähtekäähän nyt tanssimaan! Sinua jo, Kalle,

kaivattiin."

Lähtevät pirttiin Kalle, Lauri ja Elsa. Ja sielläpä saavat iloista

elämää nähdä. Siellä on ihmisiä koolla paljon, juhlavaatteissaan

kaikki. On vanhaa ja nuorta väkeä sekaluttain, ukkoja ja akkoja, miehiä

ja naisia, poikia ja tyttöjä. Niiden kesken tietenkin on liikettä ja

hyörinää, puhetta ja pakinaa, naurua ja leikkiä. Pirtin peräpuolella

ison pintapöydän ääressä, johon on ruokia ja juomia ladottu, istuu

kaksi kylän kesken hyvin tunnettua miestä, toinen peräpenkillä pöydän

takana, toinen sivupenkillä pöydän pään kohdalla. Edellinen on

Korpimäen Aaro, joka on jo vanhanpuoleinen ja arvokkaan näköinen mies

ja joka monessa tilaisuudessa oli saanut puhemiehenä olla. Jälkimäinen

on Koivulan Kustu, kylän paras pelimanni.

Kustu paraikaa laskettelee iloista peliä ja monta nuorta paria tanssii

hänen pelinsä mukaan ympäri lattiaa, sill'aikaa kun isoin osa väkeä

tiheissä parvissa toinen toisensa vieressä seisoo tai istuu ympärillä.

Tanssivilla näyttää hyvin lysti olevan; jotkut ovat oikein palavissaan

paljosta tanssimisesta. Näkyy silloin poikain joukossa iloisia jos

vakaisiakin luonteiltaan; tyttöin joukossa punaposkisia, hymyhuulisia,

somia ja kauniita, jospa semmoisiakin, jotka ovat jääneet kauneuden

lahjaa vaille, jospa semmoisiakin, jotka eivät suutaan hymyyn vedä,

vaan ovat muuten tyytyväisten ja onnellisten näköiset.

Se pari, jota tällä kertaa enimmät silmät katselevat ja johon Kallen

silmäin katse ensiksi sattuu, on Kalliovaaran Heikki ja Mäntyvaaran

Kaisu. Iloisena, hikipäissään, sukkelasti ja keveästi liikkuen Heikki

viepi Kaisua, joka hilpeänä, punaposkisena ja onnellisena hänen

sivullaan hymyilee ja liikkuu yhä keveämmästi kuin Heikki. Kalle

tanssivien joukkoon tullessaan luopi hymyilevän katseen Kaisuun

sekä valitsee heti itselleen kumppaniksi Honkavaaran Liisan, joka

mielellään vastaanottaa tarjouksen ja niin lähtevät hekin toisten

tanssivien muassa kiitämään. Nuorelle Elsallekin tekee eräs nuori mies,

Viitavaaran Yrjö, tarjouksen. Niin hyörii nyt Peltolan pirtin lattialla

kolme paria, jotka epäilemättä ovat somimmat ja kauniimmat kaikista.

Mutta hyvin kauan eivät kuitenkaan parit pysy vaihtumatta, ja vaihtojen

välillä on silloin monella tilaisuus levähtää sill'aikaa kuin toiset

tanssivat, vaikka kyllä moni yhden kumppanin menetettyään joutuu heti

toisen kanssa tanssimaan. Niinpä Heikki monet kerrat Kaisua lattian

ympäri kiidätettyään ja viimein laskettuaan hänen väkijoukkoon, tekee

heti pienen kumarruksen Liisalle, jonka Kalle juur'ikään oli päästänyt,

ja lähtee hänen kanssaan liikkeelle, vaikka molemmat olivat aivan

palavissaan äsköisestä, ja Heikillä hikihelmiä otsalta tippuu. Kalle

taas, vähän aikaa levähdettyään, valitsee Kaisun kumppanikseen, ja

onnellisesti hymyillen nämä toisiansa rakastavaiset silloin tanssikehän

ympäri kiitävät.

Kun pelimanni vähäksi aikaa heittää soittonsa ja laskee viulun

kädestään ja tanssikin siis hetkeksi sen johdosta taukoo, silloin

Aaro täyttää hänelle viinapikarin, sanoen: "He otahan tuosta! Kyllä

semmoinen soitto jo ryypynkin kannattaa."

Kustu tyhjentää paikalla pikarinsa, arvellen: "Menee se vielä

toinenkin."

"He, ota, tästä saat!" sanoo Aaro, täyttäen hänelle uudestaan.

Sitten nousee Aaro seisaalleen ja puhuu koossa olevalle kansalle,

etenkin miehille:

"Kuulkaahan, hyvät ihmiset! Minulla olisi jotakin sanottavaa!"

Sill'aikaa selittää muu'an isäntämies toiselle: "Enpä olisi uskonut

vuosi sitten, että näin pian pääsisin tänne Peltolaan Kallen häihin.

Minä varmasti luulin, että ennen se Kalliovaaran Heikki kerkeää häänsä

pitää kuin Kalle."

"Ka, niinhän minäkin ensin luulin", myöntää puhuteltu. "Vaan eipä

se Kaisu Heikkiin taipunutkaan... Mutta kuunnellaanpa nyt, mitä

puhemiehellä on sanomista!"

Aaro jatkaa: "Te tiedätte kaikki, mikä merkitys tällä päivällä on. Te

tiedätte kaikki, että tämän talon isännän vanhin poika ja tulevainen

isäntä talossa sekä Mäntyvaaran Kaisu ovat tänään laillisesti

tulleet avioliittoon vihityiksi, ovat tehneet toisillensa pyhät

aviolupauksensa. Minun ei tarvitse teille muistuttaa heidän avujaan ja

hyviä puoliaan. Te tiedätte sanomattanikin heidän kunnollisuutensa ja

hyvän luonnonlaatunsa niin hyvin sulhasen kuin morsiammen. Muun hyvän

ohessa on Kalle siitä tunnettu, että hän tässä syksyllä ihan itsekseen

otti hengen metsän kuninkaalta. Sehän teko jo osoittaa miehessä olevan

rohkeutta ja kelvollisuutta. Kaisu taas on tyttö semmoinen, ett'ei

hänen veroistaan monta ole. Hän on tunnettu iloiseksi ja lempeäksi

luonteeltaan, näppäräksi toimissaan, ahkeraksi ja huolelliseksi

töissään; hänestä epäilemättä tulee hyvä vaimo ja kunnollinen emäntä.

Mutta minä tahdon teille vanhemmille ja kokeneemmille muistuttaa

mieleen nuoruutenne aikoja, jolloin te, nuori ja kaunis kumppani

sivullanne, rupesitte omaa pesää itsellenne rakentamaan. Silloin

talouden perustaminen olisi ollut vaikea monelle teistä ilman hyväin

ihmisten apua. Minä tahdon siis muistuttaa teitä, että samalla

lailla kuin hyvät kumppanit ennen teitä muistivat, te samalla lailla

muistaisitte näitä vasta-alkavia, jotka aikovat tähän taloksi ruveta!"

"Se on oikein!" huudahtaa Koivulan isäntä, lähestyessään puhemiestä

ja hänen haltuunsa muutaman rahan antaen. "Tässä on, mitä minulta

liikenee."

"Sillä keinoin", sanoo puhemies, tarjoten ryypyn Koivulaisille. "Ota

tästä."

Sitten sanoo puhemies väkijoukolle, pantuaan saamansa rahan pöydälle

peitteen alle: "Kuulkaahan hyvät ihmiset. Tässä on kunnon mies. Hän

pani tänne ison rahasumman."

Samalla lähestyy Aaroa Heikki, antaen hänelle hopearahan, kuitenkin

niin ett'eivät toiset sitä näe, ja sanoo: "Tuossa on minunkin osaltani!"

Puhemies pistää äkkiä rahan sinne, mihin äskenkin, ja antaa sitten

Heikille viinaryypyn, sanoen: "He, otahan tästä!"

Heikki juodessaan lasinsa tyhjäksi, sanoo: "Minä tyhjennän pikarini,

onneksi nuorelle parikunnalle."

"Sinä olit hyvä mies", sanoo puhemies ja täyttää uudestaan Heikin

lasin. "Sinun pitää vielä toinenkin ryyppy saada. He, otahan tästä

lisää!"

Sitten puhuu hän kovalla äänellä väkijoukolle: "Kuulkaahan! Tämä vasta

oli hyvä antamaan. Tänne pani hän hyvän rahan. Tehkääpä muutkin samoin!"

Tulee taas muuan mies ja antaa puhemiehelle toisten näkemättä, kuinka

iso raha se oli, ja saapi ryypyn, juopi ja poistuu.

Samalla kun Heikki palaa iloisena pöydän ääreltä, tarttuvat monet

miehet käsiksi häneen, kohottavat käsivarsilleen ja nostavat ilmaan

kattoa kohti sill'aikaa kuin toiset tekevät samoin Liisalle; ja

pian nähdään myös yhdellä lailla käyvän Peltolan Elsalle ja hänen

tanssikumppanilleen Viitavaaran Yrjölle. Monta kertaa paiskataan nämä

molemmat parit korkealle liki kattoa ja otetaan sitten käsille vastaan

ja taas paiskataan ylös. Sillä aikaa väkijoukossa monta henkeä yhteen

ääneen huutaa:

"Häät häistä, pi'ot pi'oista."

"Kemut kesteistä hyvistä."

Onhan nimittäin syytä toivoa, että häävierasten joukossa nuorimmat

ja kauniimmat parit, jotka useimmiten yhdessä tanssivat, lopettavat

lystinsä samalla lailla kuin nyt Kalle ja Kaisu ja laittavat ennen

pitkää häät, jos vaan heidän välillään on todellista ystävyyttä.

Iloisesti ja hupaisesti kuluu aika Peltolan häissä ja niin hyvin

vanhemmat kuin nuoremmat ovat hyvin tyytyväisiä. Edelliset viettävät

aikansa parhaasta päästä vakaisissa keskusteluissa toistensa kanssa.

Mutta jälkimmäiset antautuvat halulla tanssiin, leikkeihin ja

kaikenlaisiin huveihin, joita hääpäivän kunniaksi toimeen pannaan.

Sitä paitsi kaikki saavat nauttia talon vierasvaraisuutta; ei ole

kenelläkään puutetta ruu'an eikä juoman puolesta; sillä usein

muistutetaan vieraita, että he söisivät ja joisivat tarpeeksensa.

Onnellinen on Kaisu morsiammena, onnellinen Kalle sulhaisena. Molemmat

ovat he nyt päässeet toivonsa perille. Aika, jota he ovat hartaasti

odottaneet, päästä elämään yhdessä toistensa kanssa, on nyt tullut.

Tähän asti ovat he vanhempainsa kodissa ja vanhempiaan varten työtä

tehneet ja heiltä elatuksen ja hoidon saaneet. Tästä lähin he

aviomiehenä ja aviovaimona, toistensa rakastamina, asuvat omassa

yhteisessä kohdossa, työtä tehdäkseen ja elääkseen toisiansa varten ja

nousevaa sukupolvea varten.

Niin hyvin Kaisun kuin Kallen vanhemmat ovat hyvin tyytyväisiä ja

iloisia tapahtuneen avioliiton johdosta. Peltolan isäntä on hyvillään

siitä, että on saanut pojalleen hyvän vaimon, joka kyllä kykenee

isoakin taloutta hohtamaan. Emäntä taas on mielissään siitä, että hänen

vaivansa ja huolensa tästä lähin vähenevät, kun hän voi uskoa Kaisun

huostaan emännän toimet. Mäntyvaaran emäntä puolestaan uskoo, ett'ei

hän olisi voinut saada tyttöään paremmalle miehelle vaimoksi kuin

Kallelle. Iikka isäntä puhuessaan tyttönsä avioliiton johdosta sanoo:

"Kun ajattelen vuoden ajan taaksepäin, niin enpä silloin aavistanut,

että tytöstäni olisi Peltolaan emäntä tuleva. Paremmin näytti

mahdolliselta, että hän Kalliovaaraan vietäisiin. Mutta eihän näy

ihminen tulevaisuuden asioita tietävän, eikä ihminen tapausten juoksua

määrää. Asiat menevät menojaan huolimatta ihmisen ajatuksista,

päätöksistä ja töistä. Kaikki tapahtuu, minkä pitää tapahtua, mikä

on määrätty tapahtuvaksi, ja siihen me emme voi mitään. -- Ja hyvä

onkin niinkuin on -- Jumala kuitenkin paraiten tietää, mikä meille

on hyväksi. -- Kallen ja Kaisun välillä on tapahtunut avioliittoon

yhdistyminen, sillä niin pitikin tapahtua; _se oli niin sallittu._"