Joku kolkutti oveen, joka johti käytävästä. Vekku nosti nokkaansa ja
alkoi murista. Jooseppi meni avaamaan. Hänen hämmästyksensä ei ollut
vähäinen, kun äijän pötkyssä tunsi edesmenneen vonkalaisen jätkämiehen
Pahan Joopin, Joopi Heikkisen.
Kumpikin näytti ällistyvän sitä että tapasi toisensa Taivaassa. Kovin
halpana oli näet toinen toistaan maan päällä pitänyt.
— Helevetistäkö se _sinä_ —? ärjäsi Joopi, jolla oli karhunsilmät, ja
näytti hampaitaan.
— Ole tuossa nyt, murisi Jooseppi kilpaa koiransa kanssa. — Taivaan
jätkänäkö sitä _sinäkin_ muka myllerrät?
Mutta Joopi, Pahaksi Joopiksi mainittu väkevä ja löylynlyömä työmies,
ei kuullut Joosepin arvosteluita, sillä mies paran oli isänsä pienenä
pieksänyt siksi pahoin ettei kuulo Taivaassakaan parantunut.
Joopi pöllisteli karhunsilmillään ympärilleen ja kysyi:
— Onkohan tuo Ihte kotona?
— Kotona, kotona on Ukko! kiijui Jooseppi karsaasti katsoen
Joopiin, jolla oli ehyt silkkinen pusero — lyysi — ja mikä kaikista
kadehdittavinta — kultaiset työkintaat.
Joopi kuultuaan että Taivaan Isäntä oli kotona, tuppasi suoraan Isännän
kamariin: Jooseppi kuuli hänen läähättäen ja isolla äänellä pauhaavan
Ukolle että:
— Anna Sinä makasiinista se iso-vänkäri — ei kohoa muuten pintaan se
kivenmöhkäle. Voi ryöttä kun se on raskas ja särmikäs — temanttiako
lienöö — ihan oli päälle tulla, kun kintaskopelolla koetin...
Johon Ukko tuntui huutavan vastaukseksi korvaan:
— Ota, rakas Joopi, itse makasiinista, tässä on avain — minä en
mitenkään nyt pääse — sattui juuri Ryysyrannan Jooseppi tilinottoon.
— Niinhän tuo näkyi olevan, kerjäläinen — laiska raato! jupisi Joopi
vähääkään pelkäämättä Ukkoa. — Koiran rökäleenkin, hylyky, oli
matkaansa völjännyt — no ei nuo ennen koirat koipiansa nostelleet tämän
talon nurkkajuurilla. Tapata se koira rutkale siltä Joosepilta!
— _Minä_ lupasin hänen pitää koiransa, vastasi Taivaan Isäntä, — kun
vain ei meidän kultaoraviamme haukuta.
— Vae lupasit! ärisi Joopi leveästi. — Välttää!
Ja Joopi Heikkinen kulki läpi kanslian nurkan ärmäkkänä syrinkarin
katsahtaen Kenkkuseen. Taivaan Isäntä huusi vielä oven raosta
taivaallisen jätkänsä perään että:
— Joopi hoi! Jos et yksiksesi jaksa sitä suurta kiveä vääntää, niin ota
Iso-Heikki avuksesi! Se Toppi-Heikki...
— Hääh? Top! Kyllä minä yksinni pärjään! karjui Joopi vastaan ulkoa, —
kunhan vänkärin kopriini saan.
»Vai on Toppi-Heikkikin Taivaassa», ajattelee Jooseppi itseksensä.
»Onpa, onpa saki — mokraateja!»
* * * * *
Kanslian sivuovi vasemmalta aukesi ja kolme enkeliä astui sisään
läähättäen kantaen mahdottoman paksua kirjaa, joka oli niin suuri ja
raskas ettei sitä voitu pistää pulpetille, vaan täytyi laskea keskelle
lattiaa. Jooseppi tuijotti hämmästyneenä kirjaan, jonka painon hän
vanhana säkin kantajana arvioi noin 70:ksi kiloksi. Kirjan kanteen oli
kullatuin korkokirjaimin painettuna:
Taivaallinen Rämsänrannan Ryysyköyhälistön
Syntirekisteri.
»Taivasten talikynttilät!» huudahti Jooseppi hengessään: »Noinko
vahvasti meikäläisillä löytyy räähkiä?»
Samassa enkelit jo kilahuttivat kullanhelskyviä kannuksiaan paukauttaen
kantapäänsä yhteen, sillä Pyhä Ukko astui jymisten kammiostaan
kansliaan, puettuna lumivalkeaan kauhtanaan, melkein samanlaiseen
kuin mitä Jooseppi muisti nähneensä aluelääkärillä ja apteekarilla
vastaanotoissa kotipitäjänsä kirkonkylässä. Käsissään Pyhällä Ukolla
oli hienoista kultalangoista kudotut sormikkaat.
Vilun väreet kävivät pitkin Joosepin selkärankaa. Toimitus alkoi.
— Avatkaa! käski Pyhä Ukko. Kaikki kolme enkeliä riensivät irroittamaan
remmejä kolmesta kultaisesta soljesta, askarrellen yksi kutakin solkea
kohti. Kaksi enkeleistä ponnisti kaikin voimin ennenkuin kansi kääntyi
saranoillaan naristen — se narina oli niin oudon juhlallinen että kylmä
hiki kohosi Joosepin otsalle.
Ensimäisellä lehdellä välähti esiin Rämsänrannan seurakunnan kartta —
Jooseppi näki tutut järvet ja joet ja jokainen ihmisasunto oli merkitty
numerolla. Toisten päällä oli punaiset numerot, toisten päällä siniset.
Vilkaistessaan Petkeljokeen, oli Jooseppi kuulevinaan sen koskien
kohinan.
— Ole hyvä ja näytä, missä sinun mökkisi sijaitsee? käski Pyhä Ukko.
Jooseppi hätääntyi ja töykkäsi sormellaan karttaa. Pyhä Ukko kumartui
katsomaan:
— Miekkoiseni, Hän sanoi lempeästi, — tuohan on Vellivaara. Et kai
sinä siellä elänyt? Ja Hänen Taivaallinen Majesteettinsa näytti itse
hansikoidun kätensä pitkällä etusormella:
— Kas tuossa on Ryysyranta. Rekisterissä numero 179, — sininen. Lyökää
auki, pojat!
Enkelit alkoivat lehti lehdeltä selata — sepäs läiskettä kuin aaltojen
loiskina syksyisellä rannalla. Tuulahteli Joosepin tukkaan, Pyhän Ukon
partakin liehahteli. Jokainen lehti oli kuin muokattu lehmäntalja.
Nopeasti selasivat enkelit läpi ja yhtäkkiä selaaminen seisattui.
— Tässä, Teidän Majesteettinne, ilmoittivat he.
— Lukekaa! käski Ukko istuutuen itse korkean pulpettinsa taakse
verhotuin silmin tuijottaen kultaiseen muistiinpanovihkoonsa. Hänen
Pyhyytensä silmäripset näyttivät hienon hienoilta teräskiiluisilta
sukkapuikoilta.
Enkeleistä ensimäinen ryhtyi metallin-kirkkaalla äänellä lukemaan:
— Petkelkylä — Ryysyranta — _Jooseppi Kenkkunen_, korkonimeltään
»Kenkku» tai »Ryysy-Jooseppi». Syntynyt 1874 maapallon aikataulun
mukaan. Hänen lapsuutensa synnit 3-vuotiaasta 15-vuotiaaseen saakka
ovat seuraavat:
Debet — Synninpaino kilogrammoissa:
Juonitellut äidilleen ..... 1 kg 200 g
Näpistänyt sokuripaloja ..... 900 g
Ryöstänyt petäjäleivän, puolikkaan sisaruksiltaan ..... 500 g
Tottelemattomuuksia isää kohtaan ..... 5 kg
Valehdellut ..... 7 kg 700 g
Huutanut varhain avukseen Perkelettä ..... 10 kg
Repinyt tahallaan ryysynsä ..... 3 kg
Tapellut ..... 650 g
Tappanut huvikseen lintuja ynnä muita luontokappaleita ..... 8 kg
Haukkunut vanhaa mummoa ..... 75 g
Poltellut salaa nurkan takana ... 45 g
Rymynnyt juhannuksena kirkon lehteriportaissa .....950 g
Viheltänyt kinkerillä papin kuullen ..... 300 g
Paiskannut Bibliansa tunkiolle ..... 13 kg
Laiskotellut potunnostossa ..... 2 kg 580 g
Tavattu ilkeistä ajatuksista ..... 17 kg
Pienempiä vilpillisyyksiä yhteensä ..... 15 kg 100 g
Sekalaisia rötöksiä ..... 14 kg