Entiset. Niilo. Heikki.
_Niilo_ (Wasilille). Suokaa anteeksi, herra kauppaneuvos, että minä
häiritsen teidän iloanne. Waan te olette solvaisseet minun kunniaani
pahimmalla tavalla. Koko tämä kansanjoukko, joka on ollut läsnä silloin
kuin te kunniatani loukkaisitte, huomatkoon myöskin kuinka karvaalta
teidän solvauksenne on minusta tuntunut ja laittakoon niin, että te
pyydätte minulta anteeksi.
_Wasili_. A kutama soakureit! Kah, enpähän miä oo koskahan nähnyh teit
minuun silmiin ies.
_Niilo_. Minä olen kirjoittanut teille kirjeen, ja sen sijaan kun
teidän piti kirjallisesti vastata siihen, olette te kaikkien
läsnä-ollessa lausuneet sen sisällön ja antaneet toverilleni rahaa
minulle tuotavaksi. Minä en ole mikään kerjäläinen, herra kauppaneuvos,
minulla on itsellänikin omaisuutta ja tahdon jonakin päivänä maksaa
teille velkani takaisin. Suokaa anteeksi jos minä annan teille hyvän
neuvon: Ei se ole kylliksi, että hyviä töitä tehdään ja lähimmäistä
autetaan, mutta sitä pitää tekemän myöskin lämpimästä sydämestä eikä
mistään loiston- ja kunnian-himosta, niinkuin tavallisesti teidän
arvoisat herrat ja rouvat tekevät köyhiä auttaessaan.
_Miettinen_. Mikä hävyttömyys!
_Sopanen_. Mikä näsäviisaus!
_Tikka_. Oletteko te järkeä vailla?
_Niilo_. Minun herrani, ei minkäänlaisia solvauksia saa tulla
kysymykseen! Kyllä minä taidan niihin kunnon vastauksen antaa ja
muistakaatte varsinkin te, joka käytte virkapuvussa, että olette
velkapää, jos ei muuten, niin oikeuden kautta, pyytämään julkisesti
minulta anteeksi solvaussanoistanne. (Miettinen vetäytyy äimistyneenä
taaksepäin. Niilo pnhuu nyt Wasilille.) Minä tuon nyt kolme noista
teidän sadanmarkan seteleistänne takaisin. Paha kyllä, että tulin jo
yhden särkemään tarpeisini; näin asiain laidan ollessa, ei minun olisi
sitä pitänyt tekemän, eikä se tapahtunutkaan mistään pakosta ja
rahanpulasta; sen minä tein erään anomuksen vuoksi, jonka eräs
nais-ihminen, jota sydämestäni rakastan, teki minulle. Rakkaus, joka
välistä saattaa tekemään suurimpiakin rikoksia, on saattanut minunkin
tekemään tämän tuhmuuksen. Tässä on nyt kolme teidän seteleistänne,
ottakaa ne takaisin ja viime sadasta annan minä teille tämän
velkakirjan, jolla voitte saada rahanne pois sedältäni Heimolta
Helsingissä, kyllä hän rehellisesti tuon vähäpätöisen summan teille
suorittaa.
_Wasili_. A kah; enpähän miä tuost velkaahkiriaast välitäh, kunpahan
voan annaat nui sataah markaan seteliit takaisih.
_Niilo_. Olkaa vaan niin hyvä ja ottakaa vastaan niin hyvin toinen kuin
toinenkin.
_Wasili_ (itsekseen). Kah, juhtakaik. A, voinenpahan noi sataah markkoa
ihteekkin käytteä.
_Niilo_. Olkoon nyt tämä teille opetukseksi, että te toisen kerran
käytätte itseänne sivistyneemmällä tavalla, jota kuitenkin voipi
odottaa teidän arvoiselta mieheltä.
_Wasili_. Meäh helveehtihin, siä perkeleheen musikkaah! Ka, kustapahan
miä tiesiin, ettäh sinuun rahaa-rukouskirjaas olih salahvehkoa.
_Niilo_. Miten? te kutsutte kirjettäni rahan-rukouskirjaksi!
_Wasili_. A kah, miksipähän sitämä kuhtuisiin? Eipähän toi oo ainooh.
Kokooh minuun kamorkkaan olooh täyneän semmohisii rukouskirjoi.
_Niilo_. Te luultavasti ette taida kieltämme, koska te käytätten
sanoja, sivistyneessä maassa vallan sopimattomia.
(Laulaa säveleellä: Honkien keskellä mökkini seisoo.)
1.
Luokaatte, vieras, nyt silmänne noihin
Saarihin ihanaisiin Suomenmaan,
Näetten, lehtoihin kuin koreoihin
Lentävi ilolinnut riemuissaan.
La, la, la, la, laa
Heidän te laulua kuunnelkaa.
2.
Kuulkaatten kuin sävel soi satakielen,
Laaksoja heleästi raikuttain;
Oi! miten siell' lumoaapi hän mielen,
Taivahan sinikantta kaikuttain.
La, la, la, la, laa
Häitä te kieltämme oppikaa.
3.
Kuulkaa myös, hän miten laulavi teille
Luonnosta ihanasta Suomenmaan.
Maan tämän Luojamme lahjoitti meille.
Kukkana sitä täällä hoidetaan.
La, la, la, la, laa
Nuppuna vielä se rusoittaa.
4.
Waan kun se valohon kerran saa tulla,
Wielä se koreammin heloittaa.
Tarhurein' itse me tahdomme olla,
Polkea sit' ei koskaan vieras saa.
La, la, la, la, laa
Terve nyt sulle, sä Suomenmaa!
_Wasili_. Kah, perkeleheen sopakkah, ku kukuuh taassah kuin käkih, a
kuin en miä mitääkänä ymmäärräh.
_Niilo_. Mutta luulenpa, että, vaikka te ette mitään ymmärrä, niin on
tämä kokoutunut kansa kuitenkin sen ymmärtänyt, ja onhan siinäkin
kylliksi.
(Tahtoo mennä.)
_Sopanen_. Jätämmekö asian sillensä?
_Tikka_. Ken tohtii soimata komersiraatia?
_Wasili_. Kah, sitämä miäkin pakissa tahtoin.
_Tikka_ (Niilolle.) Seisahtukaapa, herraseni! Minä en suvaitse, että
joku loukkaa minun huoneessani hänen ylhäisyyttänsä komersiraati
Petravitsaa.
_Sopanen_. En minäkään!
_Miettinen_ (vetäen miekkansa). En minäkään!
_Wasili_. A kas, en miäkänä!
(Juoksee Miettisen taakse.)
_Heimo_ (astuu esiin). En minäkään, sillä minä olen luvannut suojella
Wasili parkaa.
_Niilo_. Mitä näen? Kas setäni! Te täällä?
_Heimo_ (antaen Niilolle kättä). Wanhaa sydäntäni riemastaa, Niiloseni,
kun näen sinun tuossa vihan vimmassa kunniasi sortamisesta. Tämä seikka
yksinänsä on ollut kylliksi lepyttämään minun sydäntäni niistä
huolista, joita sinä olet minulle kevytmielisyydelläsi tuottanut. Mutta
rakkaushan se on, joka on sinut siihen saattanut; sentähden en
tahdokaan nuhdella sinna. Ja lohdutukseksi tahdon myöskin sanoa
sinulle, että ne rahat, jotka Wasililta sait, olin minä, kirjeesi
luettuani, antanut hänelle ehdolla, että hän ne sinulle Heikin kautta
toimittaisi.
_Niilo_. Setä kultani! Minä häpeilen!
_Heimo_. Ne setelit, jotka Wasili sai, saapi hän omanansa pitääkin.
_Wasili_. Ai, hierraah Heimoo kultaa! Heimoo kultaa!
(Syleilee Heimoa.)
_Tikka_. Mitä hittoja? Ottaako komersiraati vastaan tuon lahjan?
_Wasili_. A kah, pyhää veli, niinpähän toi kommersroali teköö! Kas,
oloonpahan miä köyhääh miesi, i eipähän jokaah päivää semmohist onnii
minuullen raukaallen satuuh, että kolme sataah markkoa moantielt
löytään.
_Muutamat_. Mitä? Onko hän köyhä mies?
_Heimo_. Loppukoonpa nyt komediia! Kunnioitettavat herrat ja naiset!
Tämä mies, jonka minä hyvin hyvästi tunnen, on Wasili Petrovitsa
Aunuksesta ja kulkee laukkuryssänä talosta taloon tavaroitaan
kaupitellen.
_Kaikki_. Mitä hittoja!
(Melua ja nurinaa.)
_Wasili_. Hiljoah! hiljoah, pyhäät veljeet! Kas, ensinpähän asioa
tutkihtahan i siitten miestääh mutkihtahan.
_Muutamat_. Hiljaa nyt! komersiraati tahtoo selittää meille kaikki.
Antakaa hänen puhua.
_Wasili_ (kun nurina on hiljennyt.) Pyhäät veljeet, kah, miä soan
kiitteä hyvööst kostiist i nyt tahtoonpah pariissoaks totistoah herraah
Heimoon sanoi tosiiks...
_Kaikki_. Hiljaan, komersiraati haastaa!
_Wasili_. Kah, pyhäät veljeet, miäpähän en ainoasti kaupihtek
soatananpierkoa, kanviärttii, jernastestamenttii, neuluu, naskelii i
muit semmohisii, a miä myösi vaiheetan vanhu harju uusih harjuksihin i
veivoan moamoukkii, mutsui, poikahprihatsui i likkahtussinkoi i kekriin
kaikki tienkaat heiltääh poisih. Kah, pyhäät veljeet, miäpähän oloon
rieppuhuryssää Arihkankelist...
_Kaikki_. Tuo sen korvettava! Kylläpä tuo sen saatana saapi nahkoinensa
karvoinensa maksaa meidän turhat vaivamme!
(He piirittävät Wasilin kohotetuilla sauvoilla ja nyrkeillä.)
_Wasili_. Jumaal vuoks, hierraah Heimoo! auttakoa, auttakoatten Wasil
parkkoa!
_Heimo_. Olkaatte hiljaa, ystäväni! Sallikaatte minun puhua! Eihän
teillä ole syytä olla vihoissanne Wasilille! Eihän hän ole muuta tehnyt
kun kutsunut itseään Wasili Petrovitsaksi, joka toden todella onkin
hänen nimensä. Eikä häntä voi syyttää siitä, että te olette
erhettyneet, joka helposti täällä Käkisalmessa tapahtuukin, kun
kutsutte, muukalaiskielen taidostanne ylvästellen, kaikkia isän
nimellä, ettekä ollenkaan muista Suomalaista sananpartta: "onhan monta
Mattia maailmassa". Tämäpä juuri onkin tehnyt, että kun kuulitte hänen
nimensä olevan Wasili Petrovitsa, olette luulleet hänen olevan jonkun
saman nimisen rikkaan kauppaneuvoksen Moskovasta. Huhu tuommoisen
rikkaan kauppaneuvoksen tulosta on siis pettänyt teidät pahan
päiväiseksi. Waan asiaa parantaaksemme, tahdon minä puolestani, jos
minun suinkin mahdollista on, kääntää kaikki parhain päin, ehdottaen
teille yhden asian mietittäväksi.
_Miettinen_. No, mimmoinenkan tuo asianne on?
_Heimo_. Ensiksi tahdon minä tietää, tahtooko mestari Wiljakainen
suostua hänen tyttärensä ja veljeni pojan avio-yhdistykseen? Nuo nuoret
rakastavat toisiansa.
_Wiljakainen_. Tahdonko? Eihän tuosta sen enempää puhumista. Leena!
_Heimo_. Niilo! (Niilo ja Leena ottavat toisiaan käsistä kiinni.) No
niin, nyt tahdon minä ilmoittaa ehdotukseni. Te kaikki olette
kokoutuneet juhlallisuuteen; älkäätte laskeko sitä männikköön menemään!
eikä se menekään. Minä tahdon korottaa tämän päivän juhlallisuuden
pitämällä tanssipidot Tikan huoneissa; sillä olisihan sääli, jos hänen
hankkimansa juhlaherkut menisivät mitättömiin. Saanenhan siis kunnian
kutsua kaikkia herroja ja naisia pitoihini.
_Tikka_. Tuopa oli saakurin lystiä! Kaikki on jo valmiiksi varustettu,
jopa itse soittajatkin ovat läsnä. Nyt voimme siis kuitenkin valaista
ikkunat kynttilöillä ja käskeä sotamiesten valleilta kanuuneja
paukuttamaan.
_Heimo_. Tehkäätte vaan pidot niin loistaviksi kuin mahdollista
ikäänkuin tuo mainion rikkaaksi huudettu kauppaneuvos olisi läsnä ja
katsokaatte, ettei mitään puutu. -- (Niilolle) No, mitä sinä arvelet?
aiotko ylihuomenna jatkaa matkaasi Wenäjälle.
_Niilo_. En, setä kulta, sillä nyt on minun mahdotonta jättää oma
maani.
_Heikki_. Niilo, mietipä ensin tarkoin mitä sanot. Etkö tiedä, että se
on Parisin muotia matkustaa morsiamen kanssa omasta maasta pois kohta
kihlauksen jälkeen. Ja hyvinhän tuo sopisikin, että vaimo-ihminen olisi
kolmantena runojen kerääjänä; silloinhan saisimme koko joukon rakkauden
lauluja.
_Heimo_. Minä puolestani katson parhaammaksi, että kihlauksen jälkeen
seuratkoot kohta häät.
_Niilo_. Sepä minunkin ajatukseni on.
_Heimo_. Ja parin viikon jälkeen, kun kuulutus on tapahtunut, vietämme
häät ja matkustamme sitten nuoren rouvasi kanssa Helsinkiin.
_Heikki_. Ja juomme nuorikon maljaa Kaisaniemellä.
_Heimo_. Hyvät herrat, ottakaa kukin kainaloinen kananne; nyt alkaa
kohta tanssipidot.
_Wasili_. A kah, pyhäät veljeet, miäpä aloohtaan tantsihleikiit.
Mutsuut i koreet likat! kukama teist tantsuup minuun kanssah?
(Käypi kaikkia naisia kumartamalla pyytämässä kanssansa tanssimaan
vaan palaa, rukkaset saatuansa, tanssikumppalitta takaisin.)
* * * * *