Entiset, paitsi Heimoa. Wasili. Wiljakainen.
_Wasili_ (Wiljakaiselle). A kuin hattuh oloo valamis, kas, niinpä sen
tahtoon; näes, siinääpähän temppuh olookin.
_Wiljakainen_ (itsekseen.) Minä olen kun hiiluksilla, pelätessäni, että
herra Heimo syöpi sanansa.
_Wasili_ (Heikille). A toi kasakkahko se oli, jokali antoi minuul
tienkaah-rukouskirjaan?
_Heikki_. Juuri sama mies, teidän korkeutenne!
_Wasili_. Häneen isantamiesi oloo rukoelluh minult parsataah markkoa. A
tietääkyönpähän että toi oloo hiieen pätö summaah!
_Heikki_. Kyllä tosiaan se on, niinkuin me Suomeksi sanomme, saakurin
vähäinen summa. Sitähän minäkin olen hänelle sanonut teidän
korkeutenne!
_Wasili_. Kah, parsataah markkoa oloo kuin voan naa ili ei mitäkänä.
_Heikki_. Sehän minunkin ajatukseni on.
_Wasili_. A, sanohaan isantamieheellees terveheisii i etten miä voi
antoa häneel parsataah markkoa, sillääpähän etoo summaah ei hänt autaah
kunnekkana.
_Heikki_ (itsekseen). Pahuus vieköön! (Ääneensä.) Kylläpä tuossa on
kuitenkin vähäinen apu, teidän korkeutenne.
_Wasili_. Piäppäshän suus kiinni i suo minuunkin pakissah muuan
pakinaa! -- Kas, sanooppahan isantamieheellees terveheisii i että miä
laitaan häneel, näes, neljäsataah markkoa, sillääpähän, kas, minuust
näytteä, että heän vähiksyttäin tuon verraan tarviihtenoo.
_Heikki_. Saan kiittää yleväisyyttänne nöyrimmällä alamaisuudellani.
(Itsekseen.) Jos tuo perkeleen partasuu olisi antanut vielä pari sataa
lisään! (Tikalle.) Tulkaa nyt kanssani! Me maksamme teille velkamme.
_Tikka_. Korkeimmalla ihastuksella!
(Tikka ja Heikki menevät ravintolaan.)
_Wiljakainen_. Minunkin täytyy lähteä Niilo herran luo asiastani
puhumaan.
(Juoksee ravintolaan.)
_Sopanen_. Mikä mielen jalous!
_Miettinen_. Kuinka ylevästi hän itseänsä käyttää!
_Sopanen_. Eläköön herra komersiraati Wasili Petrovitsa!
_Kaikki_. Hurra!
(Porvarit tulevat anomnskirjat kädessä Wasilin luo; myös vaimot
ja lapsetkin antavat hänelle niitä. Hän ottaa paperit vastaan
ylvästelevällä katsannolla. Kun hän on saanut jo osan niitä
käteensä, pudottaa hän ne laattialle, porvarit kokoavat niitä
ylös ja antavat uudestaan ne hänelle, joka taas pudottaa ne
laattialle j.n.e. Tätä kestää koko seuraavan puheen-ajan.)
_Wasili_. A kas, kuin miä tuumain, kutama minuun tuloo tehtää.
Miäpähän, kas, oloon peättänyh antoa Käkihsalmeen rahaval lahjaaks tuon
aivaan pätö summaan parih miljuonah solkkovoa. Niinpäh kauvaan kuin nuo
piisoah, voittenhan työ minuult soataa armoonlahjui, a kun nuo loppuuh,
niin en miä eneän annah rivenniekkoakana, sillääpähän, kah, minuul on
niin moneheen paikkahaan anneettavanah kuin minuul oloo miljuonii
kolikoit. Senpähän tähtien en miä annaah teil petakkoakana, enpä
alttiniekkoakana enempeä kuin parih miljuonii. -- A kas, minuun
käsihiin eiväät noi rahaarukouskirjaat mahtuu. Oloppahan, pyhä veli,
nuin hyvöö ili kuvaan mies i poappahan noi kaikkih minuun
kirjuutuspöytääl.