Heimo yksinään.
_Heimo_ (nousee penkiltä ja tulee kuulijoita lähemmä). Siis asuu minun
veljeni poika tuossa eikä ole maksanut hyyriänsä. Sanotaanpa: kellä on
paljon lapsia, sillä on murhettakin; vaan yhtä hyvin voisi sanoa, kellä
on veljen poikia, sillä pitää oleman hyvä kukkarokin. Niilon kirje on
tehnyt minut hyvin levottomaksi; sentähdenpä arvelin, ehkä olisi
parempi, jos itse lähtisin matkaan hänen tilaansa tiedustelemaan. Ja
sen olenkin nyt tehnyt. Hän kirjoittaa rakastuneensa erääsen neitoon ja
tämän tähden tuhlanneensa kaikki matkarahat, mutta hän ei virka mitään
siitä, mihin tarpeisin hän on ne tuhlannut ja kuka hänen hempukansa on.
Minun itseni täytyy kaikkea tuota omin silmin nähdä.
(Sävel: Kesäkuulla lämpimällä.)
1.
Setäin unhottaneen luullaan, trallala
Niinkuin sanottavan kuullaan, trallala
Sen, ett' hekin riemuin joi,
Lemmetärtä jumaloi, trallala.
2.
Wanhoiks pojiks tultuansa,
Kieltävät he nuorta kansaa
Nauttimasta pulloistaan,
Lempimästä toisiaan.
3.
Olen setä toisellainen,
Hyvin muistan, kun mä vainen
Jouduin lemmen pauloihin,
Pyörrypäisnä kuljeksin.
4.
En sit' aikaa tahdo kiittää,
Sen vuoks aion rakkaat liittää.
Setä olen mimmoinen,
Kyllä loppu näyttää sen. Trallala.
Waan mikä kummallinen ukon könttyrä tuolla tulee? Luulenpa, totta
Jumal' auta, että tuo Petrovitsalainen komediia jo alkaa.