Niilo. Leena (puodin ovelia).
_Niilo_. Jos ei minun vekselini tänäin tule, niin en tiedä mitä tehnen
-- (Huomaa Leenan). Mutta tuossa on Leena. Kenties hän näkee minut.
Näinköhän menen hänen luoksensa. Tahdonpa kuitenkin vähän aikaa olla
etempänä.
(Leena käypi, Niiloa huomaamatta, sukanneulonta kädessä,
puodin ulkopuolella edes ja takaisin.)
_Leena_. (Laulaa säveleellä: Minä seisoin korkeella vuorella.)
1.
Kaunis neito, sä, joka katselet
Ikkunastasi minuhun.
Sekä lintuin laulua kuultelet,
Käännät korvasi riemuhun!
2.
Älä noin sä kylm' ole ainiaan,
Ole lempeä minullen,
Mua laske, kultani, joutuisaan
Sinun luoksesi sisällen.
3.
Miksi poika laulat tuon laulelon?
Sekä miks pyrit luoksein noin?
Kuules, kuules, kyll' ovi auki on,
Minä sulle sen virkkaa voin.
4.
Sinun ensin tuntea täytyy tie,
Kuule, niin minä neuvon sen:
Mene tuonne kirkolle, siellä sie
Sitten kolkuta ovelien.
5.
Mutta vaivaloinen on kirkkotie,
Oi sä, neitoni armahin!
Raput laske seinälle, että mie
Sinun luoksesi pääsisin.
6.
Poika ei, sill' onpi mon' onneton
Pudonnunna jo rapuilta,
Mutta kirkonportti se varma on
Sekä leveä astua.
_Niilo_ (läheten Leenaa). Hyvää päivää, kaunis neito!
_Leena_. Ai! tekö se olittekin?
_Niilo_. Ette suinkaan te ole vihoissanne siitä, että olen kuunnellut
teidän lauluanne? Sillä laululla on kaunis sävel. Minä olen kuullut
Kreetta Haapasalon laulavan sitä Helsingissä; vaan voin vakuuttaa, että
jokainen, joka on kuullut sen laulun teidän suustanne, sanoo samoin
kuin minäkin, teidän laulavan sitä paljoa suloisemmasti kuin hän.
_Leena_. En voinut haaveksiakaan, että niin taitava nuottien tuntija
oli lähellä minua; muuten en olisi ollenkaan laulanut.
_Niilo_. Mutta sanatkin minua ihastuttivat; ne ovat vallan uudet.
_Leena_. Uudet, sanotte te? Ei ne ole uudet.
_Niilo_. Ei ajatusten puoleen, mutta --
_Leena_. Kenties aikomuksenne onkin puhua isäni kanssa?
_Niilo_ (hämmästyksissään). Aivan niin; sehän minun aikomukseni olikin,
vaan saanenhan onnen puhella teidänkin kanssa?
_Leena_. Minä käsken hänen tulemaan ulos.
_Niilo_ (yksinään). Saakuri vieköön! Taas hän menee pois ja jättää
minun tavallisuuden mukaan isänsä kanssa loruamaan.