Niilo ja Heikki, viimemainittu kirja kädessä, istuvat
pöydän ääressä kestikievarinhuoneen edessä.
_Niilo_. Weljeni, heitä jo pois tuo kirja kädestäsi! En voi enää
kuunnella, sillä päässäni on vallan toisia ajatuksia.
_Heikki_. Mutta, veli kulta, koska nyt olemme runomatkallamme, niin
emme saa muuta ajatella kuin runollisuutta. Ja kun kädessäni sattuu
olemaan juuri se osa kirjaa "Mansikoita ja Mustikoita", jossa Suonio
puhuu Suomen kansan runoilijoista, niin sallihan minun katsoa, onko
täällä Käkisalmessa asuskellut ketään Suomalaista runoilijaa.
(Lattaelee kirjaa.) Onpa todellakin. Tässä mainitaan, että Pietari
Mansikka on ollut täällä siltavoutina ja on yksi parempia kansan
runoilijoita.
_Niilo_ (joka yhä katsoo tuijottaa hattumaakarin puotiin päin).
Muistaakseni sanotaan siinä myöskin, että lemmen liekki pani täällä
hänen runolähteensä lirisemään.
_Heikki_. Se on kyllä totta. Mutta etpä suinkaan olisi sallinut, että
Mansikka olisi samassa nainut tuon hattumaakarin kauniin tyttären?
Jumala paratkoon! kylläpä oletkin jo antanut tuolle hattumaakarille
meidän molempain matkakassasta niin paljon rahaa, että hän jo minun
mielestäni voisi antaa tyttärensä kaupanpäällisiksi.
_Niilo_. Heikki, et saa puhua niin! Leena on siveyden kuva.
_Heikki_. Sen minäkin luulen, sillä olenhan nähnyt hänen kääntävän
selkänsä sinuun, kun häntä puhuttelet.
_Niilo_. Jospa tietäisin hänen sillä tarkoittavan, etten ole hänen
suosiossansa, niin olisi onnettomuuteni todellakin suuri. Melkein neljä
viikkoa olemme jo viipyneet Käkisalmessa. Setäni luullee minun jo aikaa
sitten lähteneen kanssasi täältä Inkerinmaalle runonkeruulle, sekä
ihmetelnee sitä, ettei ole saanut minusta mitään tietoa. Tuo kaunis
neitohan on minut tänne vanginnut. Jopa olen juossut hyvin monen asian
vuoksi tuohon puotiin.
_Heikki_. Kylläpä puhut totta! Kuinka monta hattua jo lienetkin
ostanut. Warmaankin kaksitoista hattua ja seitsemän lakkia! Jumala
paratkoon, oletpa aika kassööri! Niillä rahoilla olisimme jo aikaa
sitten olleet matkamme perillä.
_Niilo_. Waan kuinka minun olisi pitänyt tehdä? Täytyihän minulla olla
jotakin asiaa, sillä enhän olisi voinut asiatta puotiin mennä. Mutta
mitäs sekään on minua auttanut? Hän tuskin vastaa kysymyksilleni;
tavallisesti menee hän pois ja jättää isänsä tekemään kanssani kauppaa.
_Heikki_. Kas niin, Niilo kulta, pienissä kaupungeissahan pitää
viattomuutta hakea; Helsingissä on se jo aikaa sitten huutokaupalla
myyty.
_Niilo_. Onko Helsingistä jo posti tullut?
_Heikki_. Ei vielä, vaan sitä odotetaan parasta aikaa.
(Nousevat seisalleen.)
_Niilo_. Jospa tietäisin, mitä setäni minulle kirjoittaa!
_Heikki_. Jospa tietäisin, lähettääkö hän rahaa!
_Niilo_. Minun on ollut vaikea hänen kukkaroonsa turvautua. Waan kun
Helsingin kirjallisuuden seura on määrännyt meille niin hirveän vähän
matkarahaa, niin ei muuta turvaa ole ollut kuin sedältäni lisäksi
pyytää. Hän onkin hyvä ja rikas mies, ja onpa siis syytä toivoa.
_Heikki_. Saanko luvan kysyä, mitä muuta olet hänelle kirjoittanut?
_Niilo_. Pelkkää totta vaan, sillä totuushan maan perii. Ensiksi olen
minä kiittänyt häntä siitä, että hän on hätätilassa luvannut auttaa
minua rahoilla. Sitten olen minä kertonut hänelle hyvin tarkoin
runoretkemme Karjalassa ja viimein olen hänelle kirjoittanut olostamme
Käkisalmessa -- ja olen samassa tunnustanut kiihkouteni.
_Heikki_. Se tahtoo sanoa, kiihkoutesi tuhlaamaan rahaa hattuihin,
jotka kyllä hintansa takaisin tuovat, jopa kenties korkoakin, kunhan
vaan odotamme Käkisalmen markkinoita.
_Niilo_. Siitä en ole sanaakaan virkkanut, mutta lemmenkiihkouteni,
kas, sen minä olen tunnustanut ja luvannut samassa heittää se sekä koko
kaupunkikin Jumalan nimeen, kunhan vaan saan rahat käteeni, että sitä
tehdä voisin.
_Heikki_. Ja sinä luulet sitä voivasi tehdä?
_Niilo_. Minun täytyy; minun kunniani sitä vaatii. Leena ei minua
rakasta, hän päinvastoin jopa ylenkatsoo minua. Tahdonpa vielä
viimeisen kerran koettaa päästä hänen kanssansa puheille; tuleehan hän
tavallisesti tähän aikaan puotiin.
(Katsoo sinnepäin.)
_Heikki_. Herra siunatkoon! Aiotko taaskin ostaa itsellesi uuden hatun?
_Niilo_. Kaikkiapa vielä! Minä tahdon vaan nähdä Leenaa ja hänen omasta
suustansa kuulla onneni.
_Heikki_. Kas se on sekä kristillistä että loogillista. Mutta mitä
hattuihin tulee, niin täytyy minun muistuttaa, että me jo viimeinkin
suurella rahantuhlaamisella olemme saaneet niitä koko tusinan; olisihan
siis synti suuri hankkia vielä lisäksi kolmastoista, joka silloin
häpäisisi niin pyhän luvun kuin tusina on. Eikä silloin mikään muu
auttaisi kuin kerätä toisia hattuja lisäksi niin monta, että toinenkin
tusina tulisi täyteen.
(Postikellon helinä kuuluu.)
_Niilo_. Ai posti tulee! Heikki, ole niin hyvä ja lähetä joku kiireesti
postikonttoriin kysymään, onko minulle tullut jotain kirjettä.
_Heikki_. Menenpä aikani huviksi itse.
(Menee.)