TAAVI _(yksin)._ -- Astun kuin hiilten päällä täällä kotona. En tiedä
minä hetkenä taikka kenenkä suusta saan kuulla sanoja, jotka veitsenä
viiltelevät puhki sydämeni... Amerikassa saan rauhaa! Siellä unhotan
kaikki entiset, unhotan _hänetkin_...
_(Elli tulee peräovesta.)_
Kymmenes kohtaus.
TAAVI ja ELLI.
TAAVI _(syrjään)._ -- Ah -- _hän_ se onkin!
ELLI _(antaa Taaville kättä)._ Terve tulemastasi kotiseuduille, Taavi!
-- Onko meidän Pekka täällä? Kertoivat hänen tulleen tänne.
TAAVI. Kyllä hän on täällä...
ELLI. Missä?
TAAVI. Hän nukkuu porstuakamarissa.
ELLI. Vai nukkuu. Hengitän taas keveämmin. Olen häntä monessa paikassa
etsinyt.
TAAVI. Tottapa pidät hyvin paljon Pekasta, koska häntä niin ahkeraan
etsiskelet?
ELLI. Josko pidän. Tietysti jokainen vaimo miehestänsä pitää.
TAAVI. Tietysti -- nimeksi ainakin. Mutta sinä pitänet hänestä
tavallista enemmän, koska näet hänestä niin paljon vaivaa?
ELLI. Enkö mielelläni näkisi vaikka minkälaista vaivaa, jos vaan saisin
hänet kotia! On niin suuri häpeä, kun hän kuleksii ympäri omassa
pitäjässä riidellen ja telmien. Oli käynyt pappilassakin, siellä
suututtanut provastin ja pitänyt pahaa elämää. Sinne oli jättänyt
hevosensakin rattaineen.
TAAVI. Anna hänen olla omia aikojaan. Eihän sinun ole tarvis häntä
vainustella.
ELLI. Se on helppo sanoa, mutta ei ole niinkään helppo vaimon istua
kotona ja joka hetki ajatella: missä hän nytkin lienee? mitä hän tätä
nykyäkin tehnee? Sellaista ei voi kestää, vaan pitää lähteä liikkeelle.
Ennen oli parempi kun hän jylläili Vaasassa taikka jossakin muussa
kaupungissa, vaikka kohta hän silloin tuhlasikin enemmän rahoja. Mutta
nyt kun hän on ruvennut risteilemään omassa pitäjässä, on se niin
suureksi häpeäksi.
TAAVI. Sinä olet orja!
ELLI. Mitä sanot?
TAAVI. Sanon, että elät kurjassa orjuuden tilassa! Minä tiedän, että
vanhempasi ovat sinut siihen syösseet. Mutta sinun tulee vapauttaa
itsesi siitä.
ELLI. Mitä kummaa laskettelet!
TAAVI. Sinä olet liiaksi hyvä orjattarena palvelemaan sellaista
juopporenttua kuin Källön Pekkaa!
ELLI. Sellaista puhut...
TAAVI _(keskeyttäen)._ Puhun. Vapauta itsesi! Hylkää tuo kelvoton! Lähde
kanssani Amerikkaan! Siellä elämme onnellisina, vapaina! Mitä meitä
siellä koskee sellaiset vanhemmat, jotka rikkauden hinnasta myyvät
tyttärensä, mitä meitä koskee tämän pitäjän jaarittelijain tyhmät
lörpötykset! Täällä on häpeätä, siellä on onni, täällä tuska kuoloa
katkerampi -- siellä on elämä! _(Aikoo tarttua Ellin käteen, mutta Elli
vetäikse syrjään.)_ -- Kuule, Elli! Ei vanhurskas Jumalakaan sellaista
hyväksy, että kovasydämiset ihmiset...
ELLI. Vaiti, Taavi! Taukoa hulluttelemasta! Sellaisiako sanoja julkenet
puhua toisen miehen vaimolle, naineelle naiselle? Ajatteleppas että
äiti-vainajasi olisi tässä läsnä kuulemassa! Kyllä hän sinulle
selittäisi, mitä Jumala ei hyväksy.
TAAVI. Äiti-vainajani! -- Haa -- tiesinpä sen, ett'en kestäisi tuota
kiusausta. Sentähden olenkin päättänyt sitä välttää. Mutta sallimus sen
teki... Anna minulle anteeksi sanani! Sinä olet jalompi minua.
ELLI. Mitä vainen, mutta sinun täytyy luvata, ett'et mielettömiä
hulluttele!
TAAVI. Sen lupaan... Yksin täällä ... yksin siellä.
ELLI. Muista, että meidän välillämme äitisi ja omasta tahdostasi oli
puhdas ero.
TAAVI. Kylläpä muistan... Puhdas ero, niin ... ero avarampi kuin
valtameri.
ELLI. Miks'et vastannut kirjeisiini? Olen sinulle kirjoittanut kaksi --.
TAAVI. En luullut voivani vastata niihin loukkaamatta äidilleni antamaa
lupausta.
ELLI. Hyvä Jumalani! Yksin siitä syystäkö et vastannut?
TAAVI. Mistä muuten?
_(Aina, kirjoitus-neuvot kädessä, tulee kamarista.)_
Yhdestoista kohtaus.
TAAVI, ELLI ja AINA, myöhemmin ARO ja JAAKKOLA, vielä myöhemmin
KALLEN-LEENA.
AINA _(rientää, asetettuansa kirjoitusneuvot pöydälle, kättelemään
Elliä.)_ -- Kuinka hauska tavata sinua! Terve tulemastasi! Et vieläkään
ole tullut oikein terveeksi. Kalpea muotosi sen ilmoittaa. Tuonko
sinulle jotakin lääkettä?
ELLI. Muoto pettää. Paranemaan päin olen.
_(Aro ja Jaakkola tulevat peräovesta.)_
ARO. Kohta lupasi Mikko tulla. Jäi vaan vähäsen pukuansa siivoamaan.
Oli ollut mullan ajossa kaiken päivää.
TAAVI _(ottaa testamentin käteensä)._ -- Hänen läsnäolonsa ei enää
olekaan tarpeellinen. Täällä on Källön emäntä, joka sopii toiseksi
todistajaksi. Mutta ennenkuin kirjoitatte tämän testamenttini alle,
pyydän ilmoittaa teille, että siinä on eräs pykälä, joka velvoittaa
sisartani Ainaa ja lankomiestäni Aroa niin kasvattamaan poikaansa, jolle
taloni ja muun omaisuuteni lahjoitan, ett'ei hän milloinkaan heidän
hyväksymällään nauti minkäänlaisia väkeviä juomia.
JAAKKOLA. Sinä aiot siis oikein toden totta lähteä Amerikkaan huomenna?
TAAVI. Vieläkö sitä epäilette? -- Toinen pykälä velvoittaa heitä pojalle
usein ja vakavasti kertomaan minun elämäkertani, muistuttamalla häntä
kuinka viina minulta ijäksi ryösti kaiken onneni, kuinka se, tehtyänsä
minut miesmurhaajaksi ja suljettuansa minut vankilaan, lopulta sai minut
lähtemään isäni kodista ja synnyinmaastani.
KALLEN-LEENA _(tulee kamarista)._ -- Lapsi heräsi. Onpa täällä tuvassa
koko liuta ihmisiä. Mutta hyvänen aika! -- siltä näytätte kuin
viettäisitte Taavin maahanpaniaisia ettekä hänen kotia tuloansa!
(Loppu.)