Reinin täytyi ensin tyhjentää venhe, joka oli vettä puolillaan,
tarkastaa, oliko tappi lujasti kiinni sekä kääntää ja kuivata
tuhtolaudat.
"Tulkaa nyt venheeseen, Merete-neito!" --
Hän kallisti venhettä syrjälleen, jotta Merete saisi jalansijan, ja
auttoi hänet venheeseen. Sitten heitti hän matkalaukun keulaan ja
vihkon tuoreita tunturikukkia Mereten syliin.
Työnnettyään venhettä kivien lomitse, istuutui Rein rauhallisen
tyytyväisenä ja rupesi uutterasti soutamaan...
"'Neitsyt Marian kultakenkiä'"... sanoi Rein, nyökäyttäen päätään
kukkia kohden, joita Merete järjesteli... "Ne muistuttavat minua
aina äidistäni... Se oli hänen lempikukkansa", -- sanoi hän soutaen.
-- "Äitini oli niin raskasmielinen, ja teki minuun niin omituisen
vaikutuksen lapsena, kun hän kerran sanoi: -- 'Nuo... nuo loistavan
keltaiset, -- ne ovat viimeiset aurinkoiset jäljet neitsyt Marian
olosta tässä maassa!' -- Hän oli mieleltään ikäänkuin jonkin verran
katolinen, ja hänellä olivat omat kuvittelunsa"...