HOIKKA. Jopa hän meni, tuo hävytön. Olisipa saunan ansainnut.
ALFRED. No mitäpä täällä nyt on tapahtunut?
HOIKKA. Tuo lurjus, joka täältä läksi, oli niin hävytön, että minun
täytyi keppiäni näyttää.
ALFRED. Jukka, se juopporatti! Mikä hänen nyt hävyttömäksi teki?
Tavallisesti hän on tyytyväinen, kun vain ryypyn ja muutaman hopearahan
saa.
ROUVA (_istuu syvissä ajatuksissa, sanoen itseksensä_): En saa noita
ukon sanoja mielestäni.
HOIKKA. Sen kyllä uskon, että hän silloin on tyytyväinen, kun ryypyn ja
rahaa saa, mutta en minä hänelle rahojani jakelemaan ruvennut, viinaan
hän ne heti olisi pannut.
ALFRED. Ja isäni olisi rahansa takaisin saanut, hahahaa!
HOIKKA (_närkästyneenä_). Vaiti, poika!
ALFRED (_äitiinsä kääntyen_). No äitiseni, oletteko vallan pelästyksissä
vielä, koska ette mitään virka? (_Kävelee lattialla._)
ROUVA (_itseksensä._) Hän sanoi: *Jollei ensimmäisessä, niin toisessa
polvessa hukka ne perii* -- Alfred -- Alfred! Oletko sinä tuhlaajapoika?
ALFRED. Mitä sanotte, äitini?
ROUVA (_herää ajatuksistaan_). Mitä kysyt, lemmittyni?
ALFRED. Kysyn vain: mikä teitä kaikkia nyt vaivaa? Mökinukko on teidät
vallan noitunut.
ROUVA. Niin, totta tosiaankin olen varsin pelästyksissä vielä.
ALFRED. Mutta isä, ettekö häntä tuntenut? Hän on monta kertaa tuolla
viinatehtaalla minulle jutellut, kuinka hän ennen muinoin oli isäni
leikkikumppanina, ollessaan juoksupoikana isäni kodissa.
HOIKKA (_laskee sormensa nenälleen_). Ah, nyt muistan. Olisiko tuo
rahjus sama Jukka -- hm -- hän oli sorea, hilpeä poika, kun meni
naimisiin ja muutti appensa torppaan, ja nyt --