HOIKKA (_iloisena hieroen käsiään_). Rahaa kokoontuu aina vain. Viinaa
on mennyt kelpo lailla, ostajien määrä puodissa lisääntyy, ja tänä
vuonna olen jo saanut 35 tuhatta markkaa puhdasta voittoa.
ROUVA. Tuosta viinan tekemisestä nyt jutellaan jo kaikissa
sanomalehdissäkin, että se muka olisi joku paha työ, mutta kuinkahan se
oikein lienee? Onhan sitä lupa tehdä -- mutta kummallista -- en ymmärrä,
miksi tuo viinanpoltto aina saattaa mieleni levottomaksi. (_Laskee
kuppinsa pöydälle ja ottaa sukankutimen._)
HOIKKA. Hm, niin, sen asian minä pian selitän. Teillä naisilla ei ole
oikein selvä käsitys asioista, te uskotte kaikki, mitä luette ja
kuulette ja olette liika herkkäluontoisia, joten heti tunnette
levottomuutta sydämmessänne, kun vain joku osaa hyvin kauniisti
lörpötellä. Te puhutte aina tunteistanne ja tunnette hullusti, mutta me
miehet, -- me tiedämme, että mitä laki määrää ja säätää, se on aina
paras, ja siinä on meillä ohje.
ROUVA. Mutta tuntoni.
HOIKKA (_äkäisesti toistaen_). Mutta -- tuntoni -- Vaimoväen suusta ei
*mutta* minua miellytä; tunto ja tunto, en sitäkään viitsi kuulla
*näissä* asioissa. Jutellaan nyt muusta. (_Laskee kuppinsa pöydälle._)
Kuuleppa, kultaseni, parin päivän päästä on jouluaatto, ja minä olen
hankkinut sinulle hyvän joululahjan, ketunnahkaisen kapan.
ROUVA (_iloisesti_). Ja silkkipäällisen varmaankin!
HOIKKA. Tietysti! Oikein »atlaskia». Kohta tulee ompelija sinusta mittaa
ottamaan, jotta sen jo jouluksi saat valmiiksi.
ROUVA. Oi Hoikkaseni, kuinka sinä olet hyvä! Noh, olemmehan rikkaimmat
koko kaupungissa, eihän minun sopisikaan kulkea muussa kuin
atlaskikapassa. (_Ompelija tulee sisälle._) Kas, neiti! Olipa hyvä, että
tulitte heti. Laittakaa nyt kaikella muotoa kappani jouluksi valmiiksi!
OMPELIJA (_ottaa muotilehden ja levittää sen pöydälle_). Tässä on
muotilehti. Minkä mallin mukaan minä sen nyt laitan? (_Osottaa yhtä
mallia._) Tämmöisen minä laitoin maaherran rouvallekin.
ROUVA (_vilkaisee muotilehteen_). Sepä juuri on minunkin mieleiseni.
Katsoppa, Hoikka! (_Osottaa muotilehteä._) Tuommoinen se pitää tehtämän,
semmoinen on maaherran rouvankin.
HOIKKA (_pistää tupakkaa piippuunsa ja haukottelee_). Aivan semmoinen
kuin on maaherran rouvankin. (_Lähtee kamariinsa, joka on oikealla
puolella._)
OMPELIJA (_ottaa hätäisesti mittaa nauhalla ja kumartaa sitte
nöyrästi_). Kiitoksia. Kyllä minä laitan tämän valmiiksi pian. Hyvästi,
rouva hyvä!
ROUVA. Hyvästi! -- (_Ompelija menee, ja Rouva huutaa hänelle vielä_:)
Muistakaa vain, että laitatte kapan juuri semmoiseksi, kuin maaherran
rouvan on. (_Lähtee vasemmalle kamariinsa._)
_Toinen kohtaus._
HOIKKA, ROUVA _ja_ JUKKA.
HOIKKA (_kurkistaa kamarinsa ovesta saliin, huutaen_): Rouvaseni, onko
ovi lukossa?
ROUVA (_vastaa toisesta ovesta_). Ei, Hoikkaseni, vaan lukitse se.
(_Jukka putkahtaa samassa sisään._)
JUKKA (_on vähän pöhnässä ja katselee ympärillensä_). Hohho, kuinka
täällä kynttilät loistavat. Näin valoisaa ei köyhällä ole jouluna edes.
Kylläpä tämä on komea asunto, ja kaikki nuot taulut ja koristukset ovat
viinalla kootut -- hahha --
ROUVA. Huh -- hän on pöhnässä. Mitäpä hän täällä tekee? (_Istuu ja
rupeaa taas kutomaan sukkaa._)
JUKKA (_kumartaa_). Tackar som frågar, juon vaikka vähän lisää, jos
Rouva niin suvaitsee. Kyllähän viinantehtailijalla tuota makuisaa
viinannestettä löytyy; senhän vuoksi tulinkin, että saisin sitä vähän
joulukseni.
HOIKKA. Mene tiehesi! Mitäs täällä teet?
JUKKA (_ei ole kuulevinaan_). Kelpo tavaraa tuo viina muuten, mutta
vähän epätasaisesti se rikkautta jakaa; kun yksi rikastuu, silloin
tuhansia köyhtyy.
HOIKKA, (_kiivaasti_). Menetkö kohta tiehesi! Minä en kärsi juomareita.
JUKKA (_ivaten_). Vai niin! Viinantehtailija ei kärsi juomareita, hahhah
-- vai niin -- mutta niitä kolikoita, jotka juomarin taskusta tippuvat
pois ja täyttävät teidän taskunne -- niitä varmaankin kärsitte, vai
kuinka, häh? Ette suinkaan muuten rakentaisi noita viinapuoteja, jotka
niin herttaisesti tarjoovat vilustuneelle lämmitystä, että ei sivuitse
pääse, jos suinkin vähän kilinää taskussa kuuluu.
HOIKKA (_näyttää ulko-oveen päin_). Tuolla on ovi, josta sisälle tulit.
Mene -- taikka keppini näyttää sinulle tien!
JUKKA. Enkö joulukseni rikkaalta saa edes ryyppyä? (_Hoikka menee
kamaristansa noutamaan keppiä._) Antakaa, Rouva kulta, kakunpala
pojalleni. Teillähän myöskin on poika, niinkuin minullakin, mutta se on
erotuksena vain, että teidän poikanne on aika veitikka, joka tuhlaa,
mitä isä viinalla kokoo, mutta minun pieni Mattiseni hakea tassuttelee
ruokansa, kun isä rahjus juo eikä saata hänelle leipää toimittaa.
ROUVA. Sitte saat, kun selkeällä päällä tulet pyytämään. Nyt sinä olet
niin hävytön, että et ansaitse mitään.
JUKKA. Oi teitä! Ja minulla on kuitenkin kolme lasta, joille murusia
pyydän. Olisin edes Matille saanut. (_Puoliääneensä._) Ei viinarahoissa
siunausta ole. Jollei ensi, niin kyllä jo toisessa polvessa hukka ne on
perinyt. (_Menee. Alfred tulee samassa ja Hoikka kamaristansa, keppi
pystyssä._)
_Kolmas kohtaus._