[1] »Istun rannan kivelle ja kuiskaan ikäväni;
totta on hän verrempi, ken vei mun ystäväni.
Istun rannan kivelle ja annan surun luistaa,
enkä enää milloinkaan mä häntä tahdo muistaa.
(_Rummun ääni kuuluu, ja Savonjääkärien marssia soitetaan._) Ah, nyt he
lähtevät. (_Kuuntelee. Soitto kuuluu aina etäämmältä. Ojentaa kätensä
sinne päin, mistä soitto kuuluu._) Onni, onni -- sinua -- teitä --
seuratkoon -- (_Soitto taukoo._) Tule, tuulonen, ja jäähdytä tämä
polttava rintani! Oi jos voisin unohtaa -- mutta --
[1] »En voi sua unhottaa poijes,
vaikk'en ikänä sua saa:
sä sydämmessäni olet
ikuisessa muistossa.
Jos arvossa mä oisin
ja rikkahitten rinnalla,
niin totta varmaan voisi
viel' onnenikin kukoistaa.
En voi sua unhottaa poijes» j. n. e.
[1] Kansanlaulu.
Niin, en voi enkä tahdo häntä unhottaa. (_Katselee taas kotelossa olevaa
kuvaa._) Oi kuva taivahinen! Minä tahdon olla sinulle ja Kaarlollesi
uskollinen ystävä -- minä koetan häntä vaaroista varjella -- niin, nyt
tiedän, mitä teen --
_Viides kohtaus._