PARONI. Tuo kirkkoherran apulainen käy täällä aina harvemmin, häntä ei
näe enää muualla kuin kirkossa, eikä hänen veljensä Kaarlokaan ole
täällä ollut moneen päivään.
ANNA (_iloisesti_). Ah, isäni kaipaa häntä, eikä se ihmettä olekkaan,
sillä Kaarlon seura on kaikille hupainen. Hän on jalotunteinen mies --
ja --
PARONI. Soh, soh, riittää jo -- siinä jo oli kyllin nuorukaisen
kiitokseksi. Tuo ylioppilas on tavallansa kelpo mies ja kylläkin sopiva
opettamaan pappilan kasvavia vesoja. Hän osaa samaten kuin veljensäkin
käyttäytyä sivistyneitten lailla, jonka vuoksi olenkin halusta nähnyt
heitä seurassamme, olletikkin koska tiedän, että tyttäreni muistaa
olevansa vapaasukuinen neito, muistaa, mikä erotus on *hänen* ja
halpasäätyisen nuorukaisen välillä.
ANNA. Hm -- -- kun pastorin kanssa juttelen, muistuvat mieleeni ne hyvät
opetukset ja neuvot, jotka olen häneltä saanut, ja minä tahtoisin häntä
kuunnella päivät pitkät; vaan kun Kaarlon kanssa juttelen kukkasista,
linnuista, tähtitaivaasta ja kaikesta mitä maailmassa on suloisinta,
silloin tunnen, että olemme varsin yhtäläiset, ja etteivät päiväni
kenenkään seurassa kulu niin hupaisesti kuin hänen.
PARONI (_itsekseen_). Tavattoman lämpimät sanat -- hm, rakkauden enteitä
-- mutta jos hänellä on minun luonteeni, voi hän tuosta rakkaudesta
luopua, kun hän sen tarpeelliseksi havaitsee. -- (_Annalle._) Annaseni,
minä luulin voivani sinua kaikesta vaarasta parahiten säilyttää täällä
sydänmaassa näinä sotaisina aikoina, mutta pelkäänpä, että olenkin
vienyt sinut vaaraan. (_Katselee tarkasti Annaa._)
ANNA. Mikä se vaara olisi?
PARONI. Hm, -- vai niin, sinä tahtoisit sen kuulla -- noh niin -- paras
onkin. Minä pelkään, että olet rakastunut -- Kaarloon --
ANNA (_vakavasti_). Niin olenkin, isäni, ja Kaarlo rakastaa myöskin
minua, ja pastori, joka isällisellä hellyydellä on huolta pitänyt
veljestään, on kovin iloinen siitä, että saa minut sisareksensa.
PARONI. Anna, Anna! Näin pitkälle en luullut asiain joutuneen -- minä
olen ollut sokea. -- Oi sydänkäpyseni! Minä en olisi suonut sinun
joutuvan semmoiseen taisteluun, johon olet nyt tuleva, sillä tiedä; että
ainokaista tytärtäni en minä anna kenellekään muulle, paitsi sille,
jonka nimeä polvesta polveen on kunnioituksella mainittu. Vapaasukuisen
kauniisti kajahtava nimi pitää oleman hänellä, joka tyttäreni omaksensa
saa.
ANNA. Kunnioituksella mainittu nimi, puhdas maine -- siihen minäkin
panen arvoa -- ja sehän on Kaarlollakin -- vaan tuo nimen kaunis kaiku
-- oi isäni, mikä on se -- lasten koru -- usvakuva, joka tyhjään raukee!
Mutta sydämmen ylevyys -- siinä se, joka kaikki voittaa.
PARONI. Sydämmen ylevyys kaikki voittaa, toden sanoit -- ja sillä, jolle
tyttäreni annan, pitää olla maine -- nimi -- josta heti tietää, että sen
omistajalla on nuot ominaisuudet. Lapseni! Ei ole yksikään Tähtinen
säästänyt itseänsä, kun taistelutanterelle häntä on kutsuttu, enkä
myöskään luule, että neiti Tähtinen epäilee, mitä hänen tulee tehdä, kun
isänsä häntä vaatii taistelemaan oman itsensä kanssa, vaatii, ettei hän
enää mene rakastettunsa näkyviin.