P--n pitäjässä P--veden rannalla oli pienoinen torppa, jonka maa kuului
lähellä olevaan Syrjän taloon. Torpassa ei ollut paitsi tarpeellisia
ulkohuoneita muuta kuin kaksi asuinhuonetta, nimittäin tupa ja kamari
tuvan takana. Asuinhuoneitten ympärillä oli aitaus, ja aitauksen
sisäpuolella kasvoivat lehevät pihlajat, nyt täydessä kukoistuksessa.
Vielä muutamia koivujakin oli portaitten viereen pistetty ja latvat
kauniisti yhteen sidottu, sillä nyt oli juhannusaatto, ja huomenna
torpan tytön, nuoren Annin, piti ensi kerran Herran ehtoolliselle
pääsemän.
Annin isä ja äiti istuivat portailla odottaen tytärtänsä kotiin
pappilasta. Anni oli heidän ainoa lapsensa, ja jo senkin vuoksi he häntä
hyvin rakastivat, mutta erittäinkin hänen hellä ja lempeä luonteensa
teki hänet heille rakkaaksi.
Annin äiti Liisa, joka oli jo hetken aikaa odottanut tytärtänsä,
kuunteli tarkasti, eikö jo kuuluisi airojen loisketta. Viimein, kun ei
kaivattua kuulunut, hän sanoi miehelleen: »Mene, Matti hyvä, katsomaan,
eikö lapsemme jo tule. Minä lähden illallisen toimeen. Tänä iltana
olkoon Anni vapaa maallisista askareista.» Näin sanoen Liisa riensi
iltatoimiinsa, ja Matti läksi rannalle.
Jo näkyi Annin vene; hän istui ja souteli hiljaa. Tyynesti kuului
airojen loiske. Hänen huivinsa oli luiskahtanut niskaan, ja hänen
keltaiset hiuksensa näyttivät ilta-auringon loistossa ihan kullan
kaltaisilta. Hänen poskensa olivat verevät ja kauniit, ja vakavat
sinisilmänsä näyttivät tuumailevaisilta. Hän ei huomannut, että jo oli
pienen lahden yli soutanut, ennenkuin vene töytäsi rantaan.
»Hyvää iltaa, tyttöseni», sanoi Matti ja veti venettä paremmin rannalle.
»Jumal' antakoon», vastasi Anni, astuen ulos aluksesta. Samassa tuli
myös äiti heitä vastaan, ja nyt he läksivät tupaan, johon Liisa oli
valmistanut illallisen.
Tupaan tultuansa Anni otti kainalostansa ison raamatun, jonka näytti
vanhemmillensa, sanoen:
»Katsokaa, mitä vanha rovastimme antoi minulle.»
»Hyvä, hyvä», lausui isä. »Mutta muista, lapseni, että maa vaatii
viljelijänsä, muutoin ei se hedelmää kanna, ja niin vaatii raamattukin.»
Liisa pyyhkieli silmiänsä sanoen: »Siinä, lapseni, sinulla on
neuvonantaja vielä silloin, kun vanhempaisi haudalla sammalet kasvavat.»
»Oi, äiti», sanoi Anni, »jos olisitte kuulleet, kuinka rakas rovastimme
puhui meille, ette olisi saattaneet itkemättä olla. 'Rakkaat lapset',
sanoi hän, 'te lähdette tuntemattomaan maailmaan. Muutamille teistä voi
elämän tie olla tasaisempi, toisille hyvinkin teräviä kiviä täynnä;
toisilla teistä ehkä on keveämpi taakka kannettavana, muutamilla taas
raskaampi. Monelta teistä kenties jo nuoruuden iässä temmataan pois
rakkaat vanhemmat, jotka teitä ovat ohjanneet. Mutta muistakaatte, että
Jumalan sana on se aarre, josta saatte oppia ja neuvoa niin ilossa kuin
murheessakin. Ja vielä minä muistutan teitä', sanoi hän, 'että kansi,
johon sana on suljettuna, ei saa tomuiseksi joutua; niin useasti pitää
teidän sitä viljelemän.' Näin puhui rovasti», sanoi Anni, »ja käski
meitä vielä huomenna kokoontumaan pappilaan ja sieltä sitte lähtemään
hänen kanssansa kirkkoon».
»Mutta nyt on jo ilta kulunut», sanoi Matti, »lähtekäämme iltaselle». --
Ruoalta päästyä Matti luki raamattua vähäisen, ja sitte he läksivät
levolle.
Aamulla oli aurinko jo korkealla taivaalla, kun Anni heräsi. Kiiruusti
hän puki päälleen mustat vaatteensa ja läksi isänsä ja äitinsä kanssa
pappilaan.
Pappilassa olivat jo rippilapset koossa Annin sinne joutuessa. Samassa
tuli myös rovasti, ja nyt läksi rakastettu opettaja laumansa kanssa
kirkkoon. Kun hän siellä luki esipuheeksensa valitut sanat: »En tästedes
puhu paljon teidän kanssanne» (Joh. 14:30), silloin kaikki lapset
itkivät. He tunsivat, että kohta olisivat erotetut paimenestansa, ja
että lauma sinne tänne hajoisi. Kallis rippikouluaika oli ohitse.
Kirkosta tultua kukin meni eri haarallensa. Anni kulki vanhempainsa
seurassa. Vieläpä yksi oli, joka myöskin seurasi häntä vähän matkan
päässä; vaan kun ennättivät torppaan vievälle tienhaaralle, silloin
läheni jäljessäkävijä, joka oli yhdeksäntoistavuotinen, rehellisen- ja
siistinnäköinen nuorukainen, Syrjän talon ainoa poika.