POSTINHOITAJA. Pysy sinä vaan valveilla, muuten varo itseäsi!
HELMI (kirje kädessä): Hyvää päivää, setä! Saisinko ostaa
kahdenkymmenen pennin postimerkin?
KIRJURI (erikseen): Ah, Helmi!
(Kirjoittaa suurella innolla).
POSTINHOITAJA. Hyvin mielelläni, tyttöseni. Sihteeri, katsokaapas
tänne!
KIRJURI. Mitä? Jassoo -- en huomannutkaan.
(Kumartaa jäykästi ja totisesti).
HELMI (samoin): Päivää!
POSTINHOITAJA (erikseen): Vai niin, et huomannut? (Ääneen Helmille)
Noh, tänäänhän on kaupungissa suuret tanssiaiset, kuvaelmat ja mitä
kaikkea siellä tarjotaankaan?
HELMI. Niin kuuluu olevan.
(Kiinnittää postimerkin kirjeeseen).
POSTINHOITAJA. Niinkuin ei sinne sitten mentäisikään?
HELMI. En ainakaan minä.
KIRJURI (katsoo häneen salaa; erikseen): Mitä?
POSTINHOITAJA. Ohoh, miks'ei? Nuorena ollessaan täytyy iloitella ja
leikitellä; kyllä sitten vielä saa istua kököttää, kun vanhaksi tulee.
HELMI. Niinhän se on, mutta kun ei ole halua. On ollut niin paljon
huvituksia näinä viimeisinä aikoina. Minne minä heitän tämän kirjeen?
POSTINHOITAJA. Jätä se tuonne pöydälle vaan! Mutta kyllä Helmin täytyy
sinne mennä -- jos ei muuten, niin toki sihteerin vuoksi.
HELMI (lyhyesti): Minä en ymmärrä, mitä tämä asia häntä koskee.
Hyvästi! Terveisiä tantille!
(Menee).
POSTINHOITAJA. No, no, älä suutu, tyttöseni, älä suutu! Enhän minä
mitään pahaa tarkoittanut, ha, ha, ha!
KIRJURI (erikseen): Eikö hän siis menekkään tanssiaisiin! Mitäs nyt on
tullut väliin? Onko hän suuttunut minuun vai --?
POSTINHOITAJA. Sihteeri!
KIRJURI. Jahah, herra postimestari?
POSTINHOITAJA. Jos Viipurin korrespondensi on valmis, niin antakaa se
tänne, että saan kirjoittaa alle.
KIRJURI. Kyllä, tässä se on. Ja ulkomaalaiset kirjeet myöskin.
(Erikseen) Niin, hän on ehkä harmissaan siitä, kun puhuvat meistä että
olemme kihloissa; ja nyt hän tahtoo näyttää kaikille, ettei hän minusta
huolikaan. Ja minä kun jo ostin valkoisen huivin ja vippasin kaksi
markkaa konfektia varten. No, juutas!
POSTINHOITAJA (joka on tarkastanut karttoja, purskahtaa yht'äkkiä
makeaan nauruun): Mutta mitä hittoa, mitä hittoa tämä on? Ha, ha, ha!
No, en ole hullumpata ennen nähnyt, Ha, ha, ha!
KIRJURI (levottomasti): Mitä -- mitä se on?
POSTINHOITAJA. Katsokaapas, mitä sihteeri tänne on kirjoittanut.
Huhtikuun 57 päivä? Ha, ha, ha!
KIRJURI. 57 päivä. (Repäisee kartan hänen kädestään) Kuinka minä sillä
tapaa olen voinut --!
(Rupeaa kirjoittamaan uutta karttaa).
POSTINHOITAJA. Niin, niin, semmoista on olla rakastunut, ha, ha, ha!
PIIKA (joka lähetettiin vaihtamaan, tulee takaisin ja panee, sanaa
sanomatta, saman setelin pöydälle postinhoitajan eteen).
POSTINHOITAJA. Mitä se on?
PIIKA. Viisimarkkainen vaan.
POSTINHOITAJA. No, miksi sinä sen tuot takaisin? Enkö minä käskenyt
sinun mennä sitä vaihtamaan?
PIIKA. Kyllä, mutta herra kauppaneuvos sanoi että se on tarpeetonta.
POSTINHOITAJA. Häh?!
PIIKA. Hän sanoi että postimestarin täytyy ottaa se vastaan.
POSTINHOITAJA. Mitäh? Että minun täytyy! Sanoppas vielä tuo sana,
jos -- --!
PIIKA. Niin, hän sanoi että se on vaan paljasta krongelia ja että
postikonttorissa pitää olla sen verran pientä rahaa, että pienempiä
setelejä voi särkeä ja että -- --
POSTINHOITAJA. Jassoo, vai niin hän sanoi, vai pitää olla! Hän tuntee
siis asetukset paremmin kuin minä itse! Vai postikonttori muka olisi
joku vaihtopankki, ja minä ehkä voisin maksaa kyytirahat seteleissä!
Vai sen hän luulee, vai niin! Mutta sanoppas tuolle tomppelille, tuolle
pässinpäälle, ett'enpä olekaan hänen käskyläisensä, ett'en tarvitse
häntä -- --!
PIIKA. Minä en jouda täällä hävyttömyyksiä kuuntelemaan. Otetaanko
seteli vastaan vai eikö?
POSTINHOITAJA. Ei, ei, ei, ei -- etkö -- etkö sinä ole sitä kuullut
tuhat kertaa, sinä nokkaviisas letukka -- --!
PIIKA (mennessään): No, tulkoon sitten kauppaneuvos tänne itse, niin
saatte siitä keskenänne riidellä --
POSTINHOITAJA. Tulkoon vaan, jos huvittaa -- mokoma lurjus! No, kaikkea
sitä täytyy kärsiäkin! Sen vuoksi että hän on rikas, vaatii hän että
kaikkien ihmisten pitäisi kumarrella häntä. Ja tuo piika sitten! Hyi,
helvetissä!
(Sylkäsee ja juo vettä).
NEITI EUFROSYNE (pistää sisään päänsä peräovesta, mutta vetäytyy heti
takaisin).
POSTINHOITAJA. Kuka se on? Tulkaa sisään vaan!
NEITI. Minä pyydän tuhat kertaa anteeksi! Mutta kun kuljin esplanaadin
ohitse, niin kuului aivan kuin postikellon rämpytystä; mutta se
mahtoikin olla joku toinen kello, koska ei -- Vai _olisiko_ se
mahdollista -- _onko_ posti kumminkin jo tullut?
POSTINHOITAJA. En minä ainakaan sitä täällä näe.
NEITI. Niin, niin, senhän minä arvasinkin, eihän sillä koskaan olekaan
tapana ehtiä näin aikaseen -- pistäydyin vaan varmuuden vuoksi
kysymässä. Niin, paljon terveisiä Heliniltä, herra sihteeri! Minä
tapasin hänet kadulla. Hän oli niin kaunis ja punaposkinen ja toi
kirjeen tänne. Mutta olkaa varovainen, olkaa varovainen, herra sihteeri
-- muuta en sano, hi, hi, hi! Mutta, hyvä herra postimestari, vielä
yksi pyyntö! Olisiko se mahdollista, että minä saisin ulos tuon paketin
jo heti kun posti on tullut; minä kävisin sen sitten huomenna
kuittaamassa? _Olisiko_ se mahdollista -- sillä se on _niin_ tärkeä?
POSTINHOITAJA (ivalla): Vai niin, mutta mitähän siinä oikeastaan
mahtanee ollakaan tuossa paketissa, olisipa hauska kuulla?
NEITI (kiekailevasti) Ei, ei, en minä sitä voi sanoa, en millään
muotoa!
POSTINHOITAJA. Siinä on varmaan kihlasormus?
NEITI. Hyi, mitä te minusta ajattelette. Minä en milloinkaan mene
naimisiin!
POSTINHOITAJA. No, sitten siinä on uusi leninki ihan viimeisen muodin
mukaan, jos oikein arvaan?
NEITI. Ei, ei, älkää kysykökään; en minä voi sitä ilmaista.
POSTINHOITAJA. No, nyt tiedän! Siinä on valkoiset, silkkiset
tanssikengät, jommoisia käytetään suurissa haaleissa, eikö niin?
NEITI. Ei suinkaan! Älkää koettako sitä arvata, ei se kumminkaan
onnistu! Sen vaan voin sanoa, että siinä on jotakin aivan uutta, aivan
modernia. Ei, nyt jo vaikenen, nyt jo vaikenen! Mutta, hyvä herra
postimestari, _olisiko_ se mahdollista, että minä saisin sen ulos
kohta, kun posti on tullut? _Olisiko_ se mahdollista?
POSTINHOITAJA. No, koska se on niin hirveän tärkeä, niin täytyyhän
tuota sitten -- --
NEITI. Kiitoksia, paljon kiitoksia! Minä kävelen täällä ulkona
odottamassa. Hyvästi siksi! Hyvästi, herra sihteeri! Mutta niinkuin
sanoin teille: olkaa varovainen, olkaa varovainen! Hi, hi, hi, hi!
(Poistuu).
POSTINHOITAJA. Hyvästi vaan! Saa nähdä, niin tuo tärkeä paketti ei
sisällä muuta kuin tavallisen pomaada-purkin. Vai mitä sihteeri siitä
arvelee?
KIRJURI. Niin, kuka sen voi tietää.
POSTINHOITAJA. Mutta, kuulkaapas, mitä hän teille sanoi? Sitä en
ymmärtänyt.
KIRJURI. En minäkään. Mitä lie rupattanut.
KAUPUNGINPALVELIJA (tulee. Hän on vanha, laiha mies mustissa kuluneissa
vaatteissa ja kantaa mustiin kansiin niottua kuittikirjaa, jonka
sisällä on useampia suurempia kirjeitä; änkyttää kovasti puhuessaan).
POSTINHOITAJA. No, tuossa tulee nyt maistraatin posti -- myöhään kuin
aina, kuinkas muuten!
KAUPUNGINPALVELIJA. Po-po-pormestari -- py-py-py -- pyysi -- pa-pa --
paljon -- a-anteeksi -- ett -- tett -- tettei hän sa-saanut po-postia
ennemmin valmiiksi, mu-mutta hänellä o-on -- ollut niin paljon työtä
tänään, ett -- tett -- tett -- tett --
POSTINHOITAJA. Niinkuin tuo sitten tapahtuisi ensimmäisen kerran!
Alottaisi joskus koetteeksi puolta tuntia aikaisemmin, ehkä se
auttaisi. No, eihän kirjeet taaskaan ole sisäänviety! Mokomatakin
huolettomuutta!
KAUPUNGINPALVELIJA. Ka-ka-ka -- kai hän sen ki-ki -- kiireissään on
unhottanut -- --
KIRJURI (erikseen): Olkaa varovainen, hän sanoi. Mitä se merkitsee?
Tarkoittiko hän sillä että Helmillä olisi toinen, jota hän --? Ei, ei
se ole mahdollista. Mutta jos tuo kirje, jonka hän tänne jätti --? Kas,
tässä se onkin! (Ottaa kirjeen, jonka Helmi jätti pöydälle) No, taivaan
Herra, mitä näen minä! Luutnantti Saabelhjelm, Helsingissä! Sama hieno
herra, joka oli täällä viime talvena ja joka niin usein hänen kanssaan
tanssi! Onko tämä unta vai totta? Olisivatkohan oikein kihloissa? No,
sittenhän koko minun toivoni, koko minun onneni olisi --! Oi,
kavaluutta! Oi, petollisuutta!
POSTINHOITAJA (kaupunginpalvelijalle): Niin, niin, se ei kelpaa
puollustukseksi. Sano hänelle vaan, että jos semmoista laiminlyömistä
vast'edes tapahtuu, niin lähetän postin takaisin kirjoineen kaikkineen,
sano se hänelle!
KAUPUNGINPALVELIJA (kumartaen): Ky-k -- -- ky-kyllä he -- he -- herra
po-po -- postimestari --
KIRJURI (kuin edellä): Mutta enhän minä koskaan ennen ole huomannut
kirjeitä häneltä luutnantille, ja olisihan tuosta kumminkin kuullut
puhuttavan, jos siinä olisi perää. Niin, mutta kenties luutnantti on
kosinut kirjeellisesti? Jaa, se voi kyllä olla mahdollista, vaikk'en
minä ole siitä mitään tiennyt. -- Voi, voi, niinkö nyt raukesi koko
minun kaunis unelmani!
HELMI (tulee).
KIRJURI (kuin edellä): Helmi!
HELMI. Hyvää päivää taas! Nyt teille on tapahtunut pikkuinen erehdys,
setä.
POSTINHOITAJA. Mitä? Erehdys? Kuinka niin?
HELMI. Te annoitte minulle väärin takaisin, kun äsken jätin tänne
kirjeeni.
POSTINHOITAJA. Väärinkö takaisin? En suinkaan. Minulla ei ole tapana
erehtyä.
HELMI (hymyillen): En tiedä, mitenkä lienee, mutta ainakin se tällä
kertaa on tapahtunut.
POSTINHOITAJA. Ei, ei, ei se ole mahdollista. Sinä olet pudottanut
rahat, siinä kaikki. Olisit lukenut ne, ennenkuin läksit, tyttöseni!
HELMI. Ei, kyllä ne ovat minulla vielä tallessa kaikkityyni; sillä 50
pennin sijasta annoitte minulle kokonaista 10 markkaa.
POSTINHOITAJA. Kymmenen markkaa! No, kaikkea! Annappas tänne! Niin,
enkös aina ole sanonut että noista uudenaikaisista kultarahoista on
vaan harmia ja vastuksia kunnollisille ihmisille.
(Antaa Helmille 50 penniä ja rupeaa työskentelemään maistraatin
postin kanssa).
HELMI (lähestyy kirjuria): Kuuleppas, Janne -- tuota -- menetkö sinä
todellakin noihin tanssiaisiin tänä iltana?
KIRJURI (häneen katsomatta): Josko tanssiaisiin menen?
HELMI. Niin, olihan, muistaakseni, vähän kysymystä siitä, kun viimein
tapasimme toisiamme.
KIRJURI. Oliko niin? En muista enää. Ja mitä se muuten sinuun koskee,
menenkö sinne vaiko en?
HELMI. Suutuitko sinä oikein totta noista sanoista, joita äsken tuolle
ukolle tuossa --?
KIRJURI. En suinkaan. Mikä oikeus minulla olisi siitä suuttua? Mikä
oikeus minulla olisi siihen, senpä tahtoisin tietää.
HELMI. Sinä olet huonolla tuulella tänään, sen huomaan.
KIRJURI. Paljon mahdollista. Eihän sitä jokainen voi ottaa elämätä niin
iloiselta kannalta kuin sinä -- varsinkaan ei tämmöinen köyhä ja halpa
mies kuin minä olen.
HELMI. No, älä nyt joutavia puhu! Tule vaan pois tanssiaisiin! Sinne
tulee paljon väkeä, torviseptetti soittaa, ja me saamme oikein hauskaa.
Tule nyt vaan!
KIRJURI (lyhyesti ja pontevasti): En tule!
HELMI (närkästyneenä): No, ole tulematta sitten! En minä tuommoista
jöröä paljon kaipaa, se on vissi!
KIRJURI. Niinkö, että sinä sitä ennen olet tehnyt? Ei, kyllä minä sinut
nyt tunnen; kyllä sinut nyt tunnen perinpohjin.
HELMI. Mutta mitä tämä on? Olenko sinua jollakulla tavalla loukannut,
koska sinä --?
KIRJURI. Eihän semmoista voi loukkaukseksi sanoa, ei millään muotoa.
Onhan se jokaisen omassa vallassa käyttäytyä siinä asiassa mielensä
mukaan. Minä vaan olen ollut tuhma narri.
HELMI. Sinä olet hupsu!
KIRJURI. Ainakin tähän asti olen semmoinen ollut, mutta nyt ovat
silmäni auenneet. Kuule, sanonko sinulle jotakin?
HELMI. No --?
KIRJURI (suurella pontevuudella): Koketti!
(Rupeaa kirjoittamaan niin että kynä räiskyy).
HELMI. Tuo on hävytöntä! Semmoisen miehen kanssa en enää tahdo olla
minkäänlaisessa tuttavuudessa, tiedä se!
(Menee kiivaasti).
POSTINHOITAJA (kaupunginpalvelijalle) Mitä? Vielä yksi kirje
postitunnin perästä? No, tuohan nyt sitten! Te olette auttamattomia!