kurja, mutta toivon'; ja sorrettu: 'Minua halveksitaan, mutta minä
rakastan.' Se oli kristillinen kolminaisuus, ihmisen pettymyksen
kaiku, samoin kuin tuo toinen oli hänen saavuttamansa täydellisyyden
kaiku. Hän tarvitsee kuitenkin molempia. Sillä sentähden että hän
kasvaa, häntä ahdistaa kintereillä epätäydellisyys. Hänen heikkouttansa
nuo vuorenhuipulla loistavat hahmot pilkkaavat. Vaan usko ja toivo
ja rakkaus kulkevat hänen vieressään loassa, suoden kehotusta,
lohdutusta ja apua. Ja niistä on syntynyt oikeus, monilukuisten
puolustaja harvalukuisia vastaan, kansakunnan puolustaja luokkaa
vastaan, ihmiskunnan kansakuntaa vastaan, tulevaisuuden puolustaja
nykyisyyttä vastaan. Kristinuskossa ihmiset syntyivät Ihmiseksi. Mutta
älkööt ihmiset häneen kuolko. Sillä mitä hyödyttää oikeus, jollei
se ole porras Olympoksen valtaistuimelle? Mitä hyödyttävät usko ja
toivo, jollei ole päämäärää? Mitä ihmisrakkaus ilman esinettä? Turha
on muurahaisten rakkaus, tai mehiläisten ja koralli-eläinten. Sillä
rakkauden arvo on sellainen kuin rakastajan arvo. Ainoastaan pakanuuden
maaperässä kristinusko voi tuleentua kypsyyteen. Ja usko, toivo,
ihmisrakkaus ovat vain omia siemeniään, kunnes ne joutuvat viisauden,
kauneuden, lemmen kohtuun. Olympos on edessämme, tuo lumihuippuinen
vuori. Nouskaamme sille, yhdessä, jos haluatte, älkäämme toiset
toisten ruumiiden yli; vaan ainakin kiivetkäämme, älkäämmekä märkikö
ja kihiskö parvena tasavertaisuuden hyötyisillä niityillä. Me emme
ole laaksoa varten, emmekä metsiä tai laitumia varten. Jos olemme
veljiä, niin olemme sentään veljiä pyrkimisessä, tarviten etevimpiämme
johtomiehiksemme. Aphrodite, Apollon, Athene ovat edessämme, eivät
takanamme. Majesteetillisina hahmoina ne loistavat lumien keskeltä.
Eteenpäin siis, ihmiset Ihmisessä!
»Vaan ihmisetkö saapuvat perille? Vaiko Ihminen? Vai eikö hänkään, vaan
Jumala? Emme tiedä. Tunnemme ainoastaan herätteen ja kutsumuksen. Valon
loisto lumilla, ylöspäin kohoava polku, pakottava yllyke povessamme,
ne ovat meille varmuutta, kaikki muu epäilyä. Mutta epäily on kuin
taivaanranta, ja sen rajassa vilkkuu toivon tähti. Sen varassa elämme;
ja se tiede sokaisee, se kieltäytymys runtelee, mikä tahtoisi riistää
meiltä noiden hopeasäteiden näön. Meidän silmiemme täytyy aueta,
kulkiessamme eteenpäin, havaitaksensa jokaisen merkin korkeudesta. Ja
koska sielussa todella on kuolemattomat kaipuut, voimme uskoa niiden
ennustavan saavuttamisensa. Sillä sielun vaatimukset ovat mahtavat
niinkuin ihmisenkin, ja vetoavat samaan todistukseen. Molempien
todisteena on unelma, mutta sellaiset unet tulevat sarvi-portista.
[Homeroksen mukaan tosiunet tulivat sarviportista; pettävät unet taas
norsunluuportista.] Ne ovat elämän perusaiheita ja niiden ympärille
kiteytyy kaikkeus. Sillä tahto on enempää kuin tieto, koska tahto luopi
sen, josta tieto kertoo. Tieto riippuu tiedottomuuden tyhjässä tilassa,
planeettana, joka tekee kierroksensa pimeässä; Mutta tuon tyhjän poikki
usko rakentaa tien, mikä viepi Olympokselle ja ikuisten jumalien luo.»
Kun hänen puheensa päättyi, oli aurinko noussut, ja koiton hohde oli
muuttumaisillaan tavallisen päivän valoksi. Linnut lauloivat täydellä
äänellä, lähde säteili ja puut humisivat pehmoisesti aamuviimassa.
Seuramme hajaantui hiljaa. Toiset menivät vuoteeseen nukkumaan;
toiset läksivät puutarhoihin kävelemään; ja Audubon meni sopimuksen
mukaan uimaan nuoren veljenpoikani kanssa, näköjään niin iloisena
ja onnellisena, kuin olla voi. Minä jäin yksin kävelemään edes
takaisin penkereellä, katsellen, mitenkä päivä yhä kirkastui, ja
ihmetellen ihmisten eri kohtaloita. Aamukello soi pienessä kirkossa
puiston suulla; voimavaunun puhallus kuului valtatieltä. Ja ajattelin
Cantilupea ja Haringtonia, Allisonia ja Wilsonia, ja niiden jälestä
aamunsarastuksen ja päivännousun ilmestystä, Woodmania, sielua, ja
Viviania, henkeä. Seisahduin luudakseni viimeisen katseen valoisain
kuvapatsaiden riviin, jotka reunustivat allani olevaa pitkää käytävää.
Kuvailin hiiden ulottuvan Olympoksen juurelle asti; ja ilman ylpeyttä
tai mielenkiihkoa, mutta mielessäni varman toivon tyyneys, olin valmis
alottamaan uutta päivää.