KATTAISKA: Jokohan sitä nyt naimaan? Pois, poishan se linnunpoikakin
pesästään lentää, saati sitten tämä ihminen, jolla aina on lento
mielessä. Tietäisi nyt, onko tämä sitä rakkautta, joka on otollinen?
JAHVETTI: Tottahan, mitäpä se muuta. Ja sanotaanhan, että
kavahtakaamme, ettemme niitä asioita liiaksi järjellämme tutkistele ja
kurkistele, siihen johtaa meitä ei enempi eikä vähempi kuin se yksi
päämies, se Pelsepup. (Antaa rahan.)
KATTAISKA (ottaa rahan): Näinkö suuren paperin se, satamarkkasen ihan
-- ai-ai, jos putoaisi? Nyt pöksytkin saisit pitää.
JAHVETTI (tempaisee yhtäkkiä nuttunsa auki, kiskaisee kaulahuivina
olleet miesten housut): Tuossa on pöksysi, hee, ota ne nyt kihloiksi.
KATTAISKA (katketen nauramaan): Ha-haa-ha-haa, voi, voi, sitä
Jahvettia, sitä Jahvettia, se kun on visapää, ha-haa --
JAHVETTI: He-he-hee, suotta, suotta olen niitä tallessa pitänyt.
KATTAISKA: Ovatpahan valmiit, kun vihille mennään, voi sun
tapernaakkeli, oli, olipas tarkoitus silläkin, ja syvällisempi olikin,
kuin mitä ihmissilmillä nähtiin --
JAHVETTI: Ihan pilanpäiten, piruillessani ne kaappasin, enkä
piloillanikaan niitä pois antanut, kun tiesin niihin itse hyppääväni
(viskaa housut pihlajan oksalle).
KATTAISKA: He-he-hee -- korkeammat tarkoitukset, he-he, hee, ihan tuo
ilo sydämen nyt sulaksi tekee.
Väkeä tulee. Isaksson soittaa viulullaan.