Riikan pihamaa. Juhannuksen aatto-ilta. Sauna on lämminnyt, sieltä
kuuluu vastan läiskettä.
Auringonlaskun aika.
Riikka istuu tuvan portailla ja sukii saunasta tultua hiuksiaan.
Isaksson aitan portailla soittelee.
RIIKKA: Ei ole vielä kokon polttajoita tullut.
ISAKSSON: Illastavat ja kylpevät ensin.
RIIKKA: Sanoi ukko Jahvetti päivällä lähtiessään, että laita vain
juhlat, niin pidetään Jeremiaksen ja Hildan kihlajaiset ja tanssataan
niin vanhat kuin nuoretkin.
ISAKSSON (on noussut ylös, ryyppää pöydällä olevasta haarikasta sahtia
ja istuutuu penkille): Tule nyt tännemmäksi, Riikka, tulehan suotta.
RIIKKA (on laittanut tukkansa ylös, siirräiksen penkille): Hyvältäpä
tuo nyt tuntuukin, juhlalta ihan.
ISAKSSON: Hyvältähän se tuntuu -- kun ei ole pahaakaan tehnyt.
RIIKKA: Pahastako tuo sitten suru tulisikin?
ISAKSSON: Kun pyrkii irti tästä, tästä maallisesta niinkuin, voittaa
ilon, mistä tuo tullee, niinpä tuo on elo nykyään helppoa aina.
RIIKKA: Lieneekö tuo helppoa vierasten luona kulku ja työn kerjuu,
tylyyttä saat vain kokea.
ISAKSSON: Tylyyttä? No. Niinkuin lapset ovat tylyjä, niin ihmiset,
joilla on varaa olla tyhmiä. Mitäpä siitä. Yhtä rakkaita ovat. Mutta
olenpa kierrellessäni löytänyt paljon muutakin.
RIIKKA: Mitä olet löytänyt?
ISAKSSON: No, sinutkin ja kaiken muun.
RIIKKA: Paljonpa olet löytänyt kun minut, vanhan mummon.
ISAKSSON: Etpä vanha ollut, kun sinut tapasin. Ja vanha et ole nytkään,
komea kuin seetripuu. (Laulaa.)
Sinä olet niinkuin seeteripuu,
Joka kukkii lähellä vettä.
Sinä olet aina naurusuu,
Ja huules tiukkuvat mettä.
Ja äänes soi
Kun käki toi,
Joka kukkuu kuivassa puussa.
Samassa juoksee Anna Aapon takaa-ajamana pihamaalle.
ANNA: Aappo, jätä minut.
AAPPO: Niinpä ei sanassa käsketä. Sinun pitää jättää isäsi ja äitisi ja
vaimoon sidottu oleman, sanotaan.