KATTAISKA: Hää?
HILDA: Isänsä se on vielä. No, minnekä asti meni se isäntäkään?
KATTAISKA (vie Jeremiasta): No tulehan häihin, niin torttua tarjotaan.
Ovessa tulevat Kattaiskaa ja Jeremiasta vastaan
Jahvetti, Isaksson ja Serukka.
JAHVETTI: Hei, hei, ottakaa varas kiinni (ottaa Jeremiaksen pois).
KATTAISKA: Ähää, sanoit sen sanan, jota kerta kadut iankaikkisessa
tulessa.
JAHVETTI: Pysähdypäs tähän, niin näet mitä tässä tapahtuu. (Ottaa
setelin, näyttää sitä ensin Serukalle, antaa sen sitten Isakssonille.)
Tässä tämä on, puhemies.
KATTAISKA: Voi te turkkilaiset ja konnat kaikki.
JAHVETTI: Eipäs, eipäs vielä muista, ettei totta saa puhua, ei
vahingossakaan.
KATTAISKA: Ei totuus huku vedessä, eikä pala tulessa se totuus, että
varas olet, viinanpolttaja, naura, naura, vielä sitä minäkin nauran.
(Menee.)
JAHVETTI: Mutta se se nauraa, joka viimeksi nauraa, hee (viittaa
puhemiehelle).
ISAKSSON: Tämän seurakunnan kuullen kysyn minä sinulta -- mikä sinun
nimesi olikaan?
HILDA: Hilda Mustikkamaa.
ISAKSSON (jatkaa): Kysyn minä sinulta Hilda Mustikkamaa, otatko vastaan
tämän Jeremias Jahvetinpojan kihlat?
HILDA: Otan.
ISAKSSON: Ja vastaat tästä satamarkkasesta kuin lainasta ja vieraan
rahasta.
HILDA: Vastaan.
ISAKSSON: Ota siis tämä ja talleta se siksi, kunnes miehesi sen sinulta
perii. (Hilda ottaa rahan.) Ja nyt olet sinä kihlattu ja ole rauhassa.
Osaksesi koituu kyllä se onni, joka sinun osaksesi on tuleva.
SERUKKA (kuin havahtuen): Mitä, mitä tämä oikein on, peliä vai mitä?
Tämä on Aapon morsian, toiselleko te sitä?
ISAKSSON: Elä, elähän nyt, mamma.
SERUKKA: Mutta minä en anna tehdä Aapolle vääryyttä. Minua pyydetään
vieraaksimieheksi, minä tulen, minä en aavista, mitä on tekeillä.
Morsian on Aapon. Sitä eivät saa Aapolta viedä. (Hildalle.) Tokko sinä
tiedät, mikä se paikka on, johon sinua vievät, koko kyläkunnan huudossa
on talo, (itsekseen) voi mitä on tehty minun pojalleni, minun omalleni?
ISAKSSON: Elkää, elkää nyt.
Serukka menee pois.
HILDA: Minä tahdon kysyä, onko tämän vaimon puheessa perää?
ISAKSSON: Elä ole milläsikään. Kun taloon menet, näet, mikä talo on.
JAHVETTI: Kyllä kaikki näet.
JEREMIAS: Näet enemmänkin kuin kaikki.
HILDA: Vaan totta siinä jotakin oli, kun molemmat samaa.
JAHVETTI: No, se siinä on, minä en sitä kiellä, että annahan akalle
asian nenää, hyvä tulee. Anna jouhi, tekee hännän, anna häntä, tekee
hevosen. Tämä Kattaiska minulta niin paljon kuin miesvainaansa vanhoja
pöksyjä kaipailee.
HILDA: Onko ne teillä?
JAHVETTI: Minulla? (Hiukan hymyillen.) -- Mitenkä ne minulle olisivat
joutuneet? Olisiko ne miten? En minä usko.
KATTAISKA (samassa avaa oven, silmät pyörivinä sanelee):
Kun kuolo minut korjaa
Ja hautan' valmis on,
Niin muista silloin minua
Ja tuo housut hautani pääll'.