HILDA: Ja totta puhuen kuulinkin jo, että teillä viinoja poltetaan.
JAHVETTI: Se ei ole totta, kun ei ole todistettu. Ja jos olisi totta --
tuonvertainen, hee, niin juokse, juokse Jortaniin, jos sinä sen
virhiksi katsot. Ja jos virhinkin arvonimen sille antaisi, niin niinhän
se on, jottei maakaan ota sitä omakseen, joka virhitön on, taivaalle,
taivaalle se sen pois työntää, vaan kun maasta on tullut, maaksi,
maaksi sitä pitää päästä jälleen -- hee, että jokin järjestys siinä on.
HILDA: Vaan minä sanon, ei tainnut tulla mitään, on minulla se ajatus
jo.
JAHVETTI: No, jos on, eipä, eipä sitten tule.
HILDA: Näes, tyhmä minä en ole, mutta köyhä ja perin suora ihminen minä
olen ja sisuksiltani hyvä. Eikä papinkirjassa ole rikkuakaan liikaa,
niin kaupungista kuin olenkin. Eikös siinä ollutkaan nuorta isäntää
teillä?
JAHVETTI: Senkö sinä sitten etuisammaksi katsot?
HILDA: Ainahan nuoren.
JAHVETTI: No, aatospa on. Onhan se meillä Jeremias, ota sitten se.
HILDA: Lieneekö halukas hän puolestaan?
JAHVETTI: Sitäkös tässä kysytään?
HILDA: Tottahan tuo oman etunsa ymmärtää.
JAHVETTI: Näyt olevan viisas tyttö. Jos kaupoista mitä tulee, niin
elähän päätä vielä kumpiko, ehdithän tuon vielä. Sanoin sille pojalle,
odota tuossa rappusilla, niin minä sinulle emäntää katsastan, hee
(katsoo ovesta ulos).
JAHVETTI (ärjäisee ulos): Mitä sinä siinä, poika, riitoja rakennat,
tuletko tänne, no!
JEREMIAS (ovessa, puhuu ovesta ulos): Kun lienet herra, pysy herrana,
eläkä piikoja suosi. Anna on minun morsiameni, sillä on kihlat, tahi
antakoon pois ne --
JAHVETTI: Ähää, vai niin, ne asiat selvitän minä. Ovi kiinni. (Jeremias
sulkee oven.) Täällä minä toimin puolestasi. Katso, tässä on vasta
oikea tyttö.