HILDA: Ihmekö lienee.
KATTAISKA: Tulin tätä jalansyten katsomaan.
HILDA: Katsoo pois, eihän silmä osaa ota. Vaan lienenkö tuota muita
mustempi?
KATTAISKA: No, sattuu sitä jotakin, minkä sittapörri seipääseen, kun
näin hienoon morsiameen yhtyy Aappokin.
HILDA: Ei tuota tiedä.
KATTAISKA: Mitä ei tiedä?
HILDA: Mitään ei ihminen tiedä.
KATTAISKA: Kas niin, siinäpä on oikea ihminen, niin pitääkin ajatella,
nöyrästi vain (pahaa tarkoittavasti), sillä ei täällä toinen toistaan
petä. Onko pappa rikaskin?
HILDA: Mitäpäs sillä tiedolla tekisitte?
KATTAISKA: No, kun ihmettelen, oletko lintu vai kala, kun tuollaiseen
mökkiin naitiin kuin Vehvilään.
HILDA: Mutta jos menisikin suurempaan, hoviin sellaiseen, johon muutkin
pyrkivät.
KATTAISKA: Ahaa, vai sitä ne nyt, sitä pelkäsinkin, kun Mäkeläiset
tuossa supattelivat -- mutta ehei -- ei variksenpelätit tämän kylän
akkoja peloita.
KALLE (ovesta): Sika.
KATTAISKA: Mitä?
KALLE: Mäen suuri sika on taas emännän pellossa.
KATTAISKA (kaapaisee hameitaan, lähtee kiireesti, ovessa kääntyy ja
sanoo Hildalle): Kysynpä, tiedätkö, mikä oli puku ensimmäinen: ei se
ollut kallis kiiltäväinen, Adam kantoi nahkoja. (Paiskaa oven kiinni.)
KALLE (kuiskaa Hildalle): Ha-ha-haa. Jahvetti käski toimittamaan tämän
ampiaisen pois.
HILDA: Ha-ha-haa.