ISAKSSON: Onhan se minulla tiedossa sulhanen, isäntämies, sen kanssa
tuossa nurmikolla juttusin, kun oli kokon laittoon tullut.
HILDA: Sanoin jo emännälle, että voipihan tuosta jututa, eihän sana
mitään maksa.
ISAKSSON: Talossa, tässä Mäellä, on kaksikin emännätöntä isäntää, nuori
ja vanha. Nuori ei liene mikään nero eikä viisaustieteen tohtorikaan.
HILDA: Mitä minä viisaalla, minulla on viisautta itselläni yhden talon
tarpeeksi. Onko talo varakas?
ISAKSSON: On tavallisen varakas.
HILDA: Sehän sopii.
ISAKSSON: Isä on kuudennellakymmentä.
HILDA: Sehän sopii.
ISAKSSON: Mutta jos ukko nai itse, käy hullusti, eikä se pojan anna
silloin emäntää tuoda.
HILDA: Mitenkäs sitten?
ISAKSSON: Mutta jos naisikin ukon.
HILDA: Tokkopa tuota.
ISAKSSON: Vanhasta vara parempi. Ja kun on, niinkuin tämä ukko,
vikkeläpäinen ja sievä, oikea vehnäpulla mieheksi. Ja luja rakennus on
kuin honkapuusta koko mies. Mitä se haittaa se muutama vuosi?
HILDA: Eikä haittaa, jos oikeelleen ottaa.
ISAKSSON: Tietenkin, synnitön tuskin lienee ukkokaan ihmissilmällä
katsottuna, mutta Luojan silmään näkyy siinä mies täynnä vikkelyyttä ja
viatonta koirikkuutta.
HILDA: Sellaisesta minä pidän.
ISAKSSON: Tämä Kattaiskakin, naapurin emäntä, siihen pojalle tulisi,
mutta ukko ei huoli siitä. No, asia on selvä?
HILDA: Ei sikaa säkissä, en minä mielipidettä muodosta, ennenkuin
miehen näen.