HILDA (kohoavassa raivossa): Johan sen kuulin, sanon, elä kuitenkaan
minua narriksi luule, näen minä, mikä tästä keitoksesta kypsyy. Ja jos
joku nöyristyykin, ei ollut se Hilda Mustikkamaa (menee tupaan ja
Serukan kanssa koria kantaen kohta pois).
Isaksson on seisonut veräjällä jonkin aikaa ja pistäytynyt tupaan.
Aappo korjailee pöytää. Sisältä tulee siihen kohta Riikka.
RIIKKA: Onko Aapolle ikävää tapahtunut?
AAPPO; Voi, täti, en tiedä, mitä sanoisin.
RIIKKA: Voithan minulle puhua suoraan.
AAPPO: Voinhan tädille puhua. Minä olen murheissani. Aina olen asiat
selvästi nähnyt ja tiennyt, mitä pitää tehdä, nyt en näe enkä tiedä.
Olenko menetellyt epäpuhtaasti ja väärin, kun sydämeni ei minulle
mitään puhu? Sanon tämän tädille, vaan tämä on salaisuus: me emme
Hildan kanssa oikein sovi, meillä ei ole yhteisymmärrystä, enkä minä
voi siis tehdä häntä onnelliseksi.
RIIKKA: Sinun pitää jättää hänet ajoissa.
AAPPO: Sitä en voi, ellei hän tahdo. Olenhan sivistynyt, ja vaikka olen
nuori, en ole kitsas oman onneni suhteen, sillä minäkin olen jo
keksinyt, mikä ihminen on onnellisempi kuin onnellinen, se on se, joka
voittajana ja puhdassydämisenä päänsä lepoon laskee.
RIIKKA (syleillen Aappoa): Sinä kultapoika. Ja jos -- ja jos -- arvelin
tuosta Annasta kertoa, että tuo Mäen Jeremias jätti sille kihlat ja
Anna leikillään ne otti. Se näet Anna, jos suoraan sanon, on sinua
muistellut. Ja nyt kun kuuli sinun kihlautuneen, niin -- otti ne.
AAPPO: Anna ei saa. Hänellä voi olla mikä tulevaisuus tahansa. Minä
vien hänet kaupunkiin, minä hankin hänelle työtä.
RIIKKA: Ja tuumittiin Isakssonin kanssa, kun tässä tämän kylän asioita
setvitään --
AAPPO (keskeyttäen): Ha, ha, vieläkö ne tätiä ja setää puhemiehinään
pitävät?
RIIKKA: No ainahan ne, jos ei toista, niin toista. -- Tuumittiin äsken
tuolla, jotta ukko itse olisi naitettava, ja Isaksson sanoi hankkivansa
morsiamen, mutta ei tarkemmin ehtinyt kertoa tuumistaan, mutta ei
haittaa, jos sinä puhut siihen suuntaan, kun ukko näkyy tännepäin
tulevan.
AAPPO: Minä puhun.
RIIKKA: Sillä tavalla se sievemmin järjestyisi. Jos puhuttelet sinä
ensin ukkoa, niin minä pistäydyn tupaan (menee tupaan).
Jahvetti tulee kirves kainalossa.
JAHVETTI: Päivää (kättelee).
AAPPO: Päivää.
JAHVETTI: Onpa se Aapraham muuttunut, herrautunut ihan.
AAPPO: Ainahan sitä. Mitäs isännälle kuuluu?
JAHVETTI: Se on sitä viimeistä uutta, jotta eukko otti ja kuoli tässä
talvella.
AAPPO: Mikäs sen tappoi?
JAHVETTI: Laakiko sen lienee pannut. Ei tuo tunnu olevan tauti eikä
mikään pitää se laaki, mutta poika tappamaan. Toista on se horkka, joka
minua rytyytti toissa vuonna.
AAPPO: Vai on rytyyttänyt?
JAHVETTI: Rytyyttihän se kuin uhalla, eihän sitä tilassakaan pysynyt.
Sidoin itseni jo kangaspuihin, vaan se kun pieksi minua, niin
kangaspuut perässäni räiskyivät vain katosta lattiaan.
AAPPO: Ha-ha-haa.
JAHVETTI: Eipä Aappo taida uskoakaan, vaan niin se oli. Menin sitten
tuonne heinäniitylle, siellä oli sattumalta kolme lihavaa kasakka-akkaa
niittämässä, ja kun se alkaa rytyyttää, komennan akat päälleni istumaan
ja sekös pahus pieksää, niin että akat ilmassa lentelivät, vaan siihen
se horkkakin jäi.
AAPPO: No, ei ole taudin vaivaaman näköinen isäntä, ihan nuori mies
vielä.
JAHVETTI: Vai ei ole? Kestäähän tämä pykninki, se kun on niistä
vanhanaikaisista rakennustarpeista tehty.
AAPPO: Pitäisi toinen emäntä vain ottaa.
JAHVETTI: Hee, vai toinen. Sitä kun ei lykästänyt oikein se
ensimmäinenkään. Kiukkuisa oli se Maija. Kukas täällä vikoja vailla,
mutta ei sen silmään olisi saanut pienellä tikullakaan pistää. Hee. Ja
salata synnillisyyttänsä tältä -- siinä oli urakkaa, hee, jotta totta
tuolla ne samaiset syntinsä edes kuitatuiksi saanee.
AAPPO: Vaan onhan niissä naisissa laajempisydämisiäkin.
JAHVETTI: Voi, voihan niitä olla laajojakin hameniekkoja. Mutta niinkö
se Aapraham tätä puhetta vain kampeaa, jotta muka minun hullaantua
vielä, jotta muka ihan sen Itsensä käskyn mukaan käyttäytyä, Hän kun
näet pykälän pani, jotta lisäännypäs ja täytä tämä maa? No, vieläköhän
tuota yrittäisi?
AAPPO: Onhan se pykälä sellainen.
JAHVETTI: Sellainen ja kova onkin. Sitä kun ei muuten taitaisi tätä
asiaksi ymmärtääkään. No, sanonpa Aaprahamille, etten minä niin huono
sanankuulija ole, etten olisi jo havainnut sitä, ettei tässä näin
otollinen ole, joo, mutta kun tämä nurkkakunta on niin paljas
akkaväestä. Akka se on täällä ihan sinivärin hinnassa!
AAPPO: Hankitaan muualta.
JAHVETTI: Mistäpä sen ja kukapa tuota nuo kaupatkaan välittäisi?
Riikkakin on jo vanhaksi tullut.
AAPPO: Onpa tullut kylälle se oikea puhemies, tämä Isaksson, joka on
monen asiat ennenkin järjestänyt.
JAHVETTI: Mutta jos se sitä Kattaiskaa tyrkyttää, sitä ampiaista, hee,
niin elinaikuisia käräjiä saa käydä, se näet tässä syksyllä käräjöi
multa housuja, yksiä miesvainaansa vanhoja pöksyjä, vaan herrat sille
rapsun antoivat, kun ei mulla siellä käräjätuvassa niitä jalassa ollut,
niin, ja kukapa tietää, eipä tainne minulta niitä löytyäkään.
AAPPO: Sillä on tiedossa joku, Isakssonilla. Odottakaahan, kysyn, minne
se meni. (Menee tupaan.)
JAHVETTI: Ei tässä hätää, eikä se tähän hätään valmiiksi tulisikaan.
Isaksson tulee.
ISAKSSON: Pannaanko puuhat käymään, kun näillä main kuljen
(kättelevät)?
JAHVETTI: Mitäkös vielä, ilman aikojaan tuon pojan kanssa suuta
soittelin.
ISAKSSON: Taidat pojallesi vuoron jättää. Mutta tuollainen visainen
mies elää vielä monet vuosikymmenet uhallakin.
JAHVETTI: Hee, hyvähän täällä on valmiissa maailmassa elellä. Eleleehän
sitä toki, kun ei ole häijyä akkaakaan, vaikkei sekään haittaisi.
Minkälainen se on se kaupittavasi?
ISAKSSON (katsoen ympärilleen): Se on hyvä ja rikas on ja kaupungista
on, se on tämän Aapon morsian.
JAHVETTI: Ha-ha-haa, ja saatavissa olisiko?
ISAKSSON: Niinkuin naulattu. Uskon sen paljaaksi katsovan tämän Aapon
kotitalon!
JAHVETTI: Ha-ha-haa, vai paljaaksi, ja minä hänet ottaa kaappaiseisin.
Se olisi sutkaus. Jo tässä olen ajatellutkin, jotta jokin kepponen se
olisi vielä tehtävä, ennenkuin ruumiista katoaa tämä tomun tuoksu ja
kokonaan taukoaa tään virran juoksu, ja sittenpähän tuota en suotta
olisi ähitellytkään Maija-vainaalle, mitä aina ähittelin, hee.
ISAKSSON: Pannaan asia alulle vain.
JAHVETTI: Lupa leikkiä laskea. Kats, pakana, kun ampiainen lentää.
Kattaiska lennähtää siihen, katsoo myrkyllisesti Jahvettiin.
KATTAISKA: Kas, housunkantajoita.
Isaksson pujahtaa tupaan.
JAHVETTI: Muistelepas, mitä käräjätuvassa sinulle opetettiin: Puhu
tosisanoja, vaikka yksi päivässä.
KATTAISKA: Housunvaras, ke-ke-, siinä on tosisana tälle päivälle.
JAHVETTI: Voisin vetää sinut käräjiin, vaikka ei ne pysty tukkimaan
sielläkään akkojen suita, eihän niitä tuki ei sammalillakaan.
KATTAISKA: Housunvaras, ke-ke.
JAHVETTI: Näyttäisin minä sinuna toteen tuon.
KATTAISKA: Kyllä näytän sulle vielä todet, keiskut sulle vielä kerta
teen, ja silloin sitä naurettiin kapakkamassille.
JAHVETTI: Elä huuda, äänes kuuluu taivaaseen, Jumala luulee
luontokappaleeksi ja pistää hännän selkään. Eihän sinusta ole sitten,
ei minun miniäksenikään, heh-heh-hee -- eihän sinusta kuka huoli -- ei
muut, jos en minä -- hee, jää ne häät sinun kohdaltasi.
KATTAISKA: Eipä jääneet, ne pidettiin. Tulehan pois niihin vaikka
niissä Kattais-vainaan housuissa.
JAHVETTI: Niihin häihin tulen minä vaikka -- housuitta, he-hee.