Kevät Saksassa teki tuloaan. Berliinin asfalttikadut olivat jo aivan
kuivat. Maaseudulla vielä jossakin näki lumenhäiveitä. Ruoho nosti jo
siellä täällä ensimmäisiä, arkoja kärkiään.
Penttilän häämatka kesti yhä. Nuori rouva hoiti terveyttään ja miestään.
Joka päivä kävi hän hakemassa miehensä tehtaalta joko päivälliselle tai
illalla pois. Tämä järjestelmä oli Penttilälle erittäin terveellinen.
Hänen hermostuneisuutensa oli kadonnut. Hän oli entinen tyyni, mistään
hämmästymätön hämäläinen.
Saksaan rakennettavat uudet tehtaat valmistuivat vähitellen. Oli
tapahtunut merkillisiä asioita. Tehdas oli suurennettu jäljennös
Sydän-Suomen konepajasta Suomessa. Rakennukset olivat erilaiset,
mutta koneet, työtavat ja tuotteet olivat samat. Olipa vielä
ihmeellisempääkin: Suomesta oli viety ammattimiehiä panemaan tehdasta
käymään, ja moni jäi sinne olemaankin. Oli kai ensi kerta, jolloin
Saksaan kuljetettiin ammattimiehiä muualta.
Moottoritehdas oli yrityksen valtavin osa. Siellä tehtiin satoja
erimallisia sähkömoottoreja, puhumattakaan erisuurista moottoreista, ja
kaikkia lajeja ja suuruuksia. Sen lisäksi valmistettiin kaikkia lajeja
ja suuruuksia suurtuotantona. Tuhansia moottoreja valmistui päivässä.
Tehtaan käyntiinsaamisessa oli suuria vaikeuksia. Tarpeellisen
sähkövirran saanti tuotti paljon haittaa. Lopulta ostettiin Saksan
kenties suurin hiilikaivos. Sen läheisyyteen rakennettiin maailman
suurin hiilillä käypä voima-asema. Laitoksen mittasuhteet olivat niin
valtavat, että sen ei mitenkään luultu tulevan kannattavaksi. Epäluulo
oli kuitenkin turha. Voima-asema sai polttoaineensa suoraan kaivoksesta,
joten kaikki hiilenkuljetusrahdit jäivät pois. Valmistuttuaan jaksoikin
laitos synnyttää sähkövirtaa jokseenkin lähelle vähänkin epäedullisesti
rakennettavan koskivoiman hintaan.
Rakennustyön aikana sai Penttilä silloin tällöin lähteä selvittelemään
tehtaitten eri johtajien välisiä kysymyksiä. Saksalaiset osoittautuivat
hiukan kateellisiksi toisilleen. Penttilän täytyikin ruveta yhtiön
ylijohtajaksi, vaikka hän luovutti apulaisjohtajalle työn taakan, sillä
puhelintehdas sitoi hänet edelleen.
Puhelintehtaalla, eli niinkuin virallisesti kutsuttiin
kokeilulaboratoriolla, olivat mielet kovasti jännityksessä. Penttilä oli
sanonut, että varsinaiset kokeet alkaisivat pian. Hänen omatkin
työpäivänsä alkoivat venyä. Useasti istui rouva miehensä työpenkin
ääressä odottamassa tätä kotiin. Rouvan aika ei silti käynyt pitkäksi,
sillä hänen miehensä selitteli, mitä on valmiina ja mitä vielä puuttui.
Eri osia koeteltiin yhteen. Sähkövirta laskettiin vastaanottorullien
läpi, ja ne toimivat moitteettomasti. Tarkasti mitattiin, minkävoimainen
virta kullakin matkalla oli edullisin. Pisin matka, mikä tehdasalueella
voitiin saada, oli noin 100 metriä tyhjää ilmaa. Kaikki mittaukset
tehtiin mahdollisimman tarkasti. Penttilä päätti yrittää saada
ensimmäisestä kokeesta onnistuvan ja koetti tehdä kaikki niin
huolellisesti kuin suinkin ja ottaa kaikki tekijät huomioon.
Suurta haittaa tuotti se, että ketään toista suomalaista ei ollut
konetta kokoonlaitettaessa saapuvilla. Penttilä puhui nimittäin suomea
ollessaan jännityksissään, ja kun kukaan ei ymmärtänyt hänen puhettaan,
niin se tuotti suurta sekaannusta. Hän sähköttikin jo Maaselkään
tiedustellen, voitaisiinko lähettää joku insinööri hänelle avuksi noin
viikon ajaksi. Suuri olikin hänen ilonsa, kun ins. Mikkola itse tuli.
Moottoritehtaasta otettiin vielä pari oman maan miestä, joten muodostui
pieni suomalainen siirtokunta erääseen puhelintehtaan nurkkaukseen.
Säännöllisesti teki tämä suomalainen siirtokunta 15 tunnin työpäiviä,
vaikka ne väliin tahtoivat venyä 18:aankin tuntiin. Tehtaan katolle
pystytettiin kuparitanko vähän alemmas ukkosenjohdattimen kärkeä. Tämä
tanko yhdistettiin sekä vastaanottolaitteeseen että lähettäjään. Muut
osat kiinnitettiin hiukan isompaan kaappiin kuin tavallinen
suurimallinen langallinen puhelukaappi, ja sen alle akkumulaattori,
nimipuoli ulospäin, joten koko laitoksen huomattavin osa oli sanat
»Suomi»-patentti akkumulaattorin kyljessä.
Kokeilu oli päätetty tehdä Berliinin ja Hampurin välillä. Hampurin
valitseminen aiheutui siitä, että puhelintehdas oli Berliinin
senpuolisessa laidassa, joten ei tarvinnut puhua koko miljoonakaupungin
yli, jossa erilaiset lukuisat sähkövirrat voivat vaikuttaa
häiritsevästi, ja sitäpaitsi oli Hampurissa tiedossa sopiva huoneisto,
erään Penttilän johtaman haaraliikkeen konttorirakennus. Kaiken lisäksi
oli hyvä liikeyhteys tarpeellinen.
Berliinissä oli kaikki valmiina. Seuraavana aamuna päätettiin lähteä
Hampuriin panemaan laitteita kuntoon. Kolme suomalaista työmiestä
jätettiin vartioimaan Berliiniin. Heidän tuli kunkin olla koneen
lähettyvillä, jotta kukaan ei saisi mennä hypistelemään ja mahdollisesti
saattamaan epäkuntoon laitteita. Heidän piti olla tekevinään jotakin
työtä, jotta ei herätettäisi turhaa uteliaisuutta.
Penttilä selitti ennen lähtöään apulaiselleen, ins. von Baussnernille
koneen rakenteen ja miten sitä käytetään, sekä pyysi insinööriä
hoitamaan konetta Berliinin puolella kokeitten aikana.
Virkistävä keväinen sade valui virtana, kun Penttilä rouvineen, ins.
Mikkola ja eräs saksalainen asianajaja nousivat Hampurin pikajunan ensi
luokan vaunuun. Asianajajalla oli kainalossaan paksu salkku täynnä
papereita. Siellä oli valmiit patentinhakupaperit 14 maahan, mutta
Penttilä ei halunnut allekirjoittaa niitä ennen kuin kokeet ovat
osoittaneet, mihin keksintö kelpaa. Siksi oli paperit otettu mukaan.
Hampurissa ajettiin asemalta suoraan kokeilupaikalle. Tavaralähetykset
olivat tulleet ja toimitetut erääseen suurenpuoleiseen huoneeseen, joka
oli tarkoitusta varten tyhjennetty.
Penttilä ja Mikkola ryhtyivät heti työhön rouva Penttilän ja asianajajan
lähtiessä hotelliin.
Kaikki oli tullut vahingoittumattomana perille. Suurin työ oli
lähetys- ja vastaanottotangon vieminen katolle. Tarkastettiin sopiva
paikka ja molemmat miehet kiipesivät ylös. Rakennus oli vain
viisikerroksinen, joten ei tarvinnut kiivetä vallan korkealle. Samalla
vietiin eristetty johto, sillä se täytyi kiinnittää paloportaisiin. Ei
voinut ajatella tässä kiireessä seinään kiinnitettyä johtoa.
Tanko kiinnitettiin rakennuksen ainoan savupiipun reunaan ja
tarkastettiin, että yhteys tangon ja johdon välillä oli hyvä.
Näissä töissä oli tullut ilta, joten päätettiin lähteä syömään ja
laittaa sisätyöt myöhemmin. Ruokapöydässä iski epäilys kuitenkin
Penttilään. Jos ins. von Baussnern ei olisikaan täysin selvillä ja koe
epäonnistuisi! Se saattoi olla hermostuneisuuttakin, mutta silti olisi
varminta, jos Mikkola matkustaisi aamulla takaisin Berliiniin. Toisetkin
pitivät sitä varmempana, ja sovittiin matkasta aamupikajunalla.
Vielä illalla laitettiin kuntoon koneet sisällä, ja taasen loisti
»Suomi»-patentti seinään kiinnitettynä.
Tuskin Hampurin asemalla on ennen pidetty sellaista meteliä kuin ins.
Mikkola piti tultuaan puoli minuuttia liian myöhään Berliiniin
lähtevälle pikajunalle. Hän manasi kaikilla niillä kielillä, joita hän
taisi, ja sitten lisäksi lasketti sellaista, mikä ei ollut mitään
kieltä. Lopulta poliisin oli poistettava yleiseltä paikalta sellainen
rauhanhäiritsijä. Poliisiasemalla tuomittiin Mikkola 20 Saksanmarkan
sakkoon, jonka maksettuaan hän sai lähteä. Minne, herran nimessä!
Berliiniin hänen täytyi päästä. Hän ei kehtaisi Penttilälle ilmoittaa
myöhästyneensä junasta ja saaneensa sakkoa rautatiehenkilökunnan
häiritsemisestä -- selvin päin!
Lentokone! Onko tässä tällaisessa kylärähjässä edes lentokonetta?
Voitettuaan vastenmielisyytensä Hampurin poliisia kohtaan tiedusteli hän
asiaa ja kuuli lentokentän olevan kaukana Elben toisella puolen. Taasen
Mikkola suuttui. Tietysti ne ovat kiskoneet senkin kentän mahdollisimman
kauaksi ihmisten kiusaksi... Mutta mikäs tässä auttaa. Haisevalla
polttomoottoriautolla pääsi hän lentokentälle.
»Olisiko mahdollisuutta päästä lentokoneella Berliiniin?»
»Kyllä, kello 10 lähtee sotilaslentokone, mutta siihen pääsee yksinomaan
lento-osaston ylipäällikön luvalla, ja hän asuu kaupungissa.»
»Eikö täällä ole yksityisiä koneita?»
»Ei. Koko Saksassa ei ole muita kuin englantilaisia
sotilaslentokoneita.»
Myöhemmin ihmetteli Mikkola, kuinka hänen sappensa ei haljennut.
Kiireisesti syöksyi hän takaisin autoon. Riivatun hitaasti ajoi mies ja
hirmuisen monessa virastossa täytyi hänen käydä ennenkuin lupa
myönnettiin, mutta neljännestä vailla kymmenen oli lupapaperi hänen
kädessään. Matkalaukkunsa oli hän unohtanut johonkin virastoon, mutta
minne, siitä hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta. Pääasia oli, että
hän klo 10 istui Hampurin lentokentällä englantilaisessa
sotilaslentokoneessa, jonka potkuri surisi lähteäkseen.
Viittä minuuttia vailla kaksitoista syöksyi ins. Mikkola
puhelinkonepajaan. Jos oli vaikea päästä lentokoneeseen Hampurissa, niin
ainakin yhtä vaikea oli päästä eroon englantilaisista Berliinissä.
Toimeenpantiin sellainen ristikuulustelu, että vasta Suomen lähettiläs,
joka oli Mikkolan henkilökohtainen tuttava, hänet vapautti, vakuuttaen,
että mies ei ole mikään vakooja, vaan rehellinen Suomen tasavallan
alamainen.
Mikkola hämmästyi astuessaan puhelinkonepajaan. Uuden koneen ääressä
seisoi kaksi suomalaista miestä ja näitten ympärillä kymmenkunta
saksalaista herraa. Suomalaiset olivat kuin vahtisotilaat valmiina
puolustamaan konettaan. Mikkolan tullessa hengähtivät he helpotuksesta.
Ins. von Baussnern aikoi puhua jotakin, mutta Mikkola vilkaisi kelloaan.
Aikaa oli enää pari minuuttia, joten ei ollut aikaa puhelemiseen.
Mikkola halusi vielä kerran katsoa, että kaikki laitteet ja viisarit
olivat paikallaan.
Kunnossahan ne olivat. Suomalaiset olivat uskollisesti vartioineet
aarrettaan.
Kaikki herrat tarkastelivat kellojaan. -- Kello on jo 12, ilmoittivat
he. Mikkolakin vilkaisi kelloansa ja väitti, että se on vielä puolta
minuuttia vajaa.
»Nyt se on täysi», sanoi Mikkola, ja samassa alkoikin puhelinkoneen
kello soida. Hieman vapisi Mikkolan käsi hänen kääntäessä alemman
viisarin ylemmän kohdalle ja ottaessa kuulotorven käteensä. Eikä
äänikään ollut aivan varma hänen huutaessaan: »Halloo!»
Äkkiä kirkastuivat hänen kasvonsa, jännitys laukesi ja ääni varmeni.
Läsnäolijat kuulivat keskustelun, jonka tietenkin vain suomalaiset
ymmärsivät, sillä suomi oli kieli, jolla puhuttiin ensimmäinen puhelu
langattomalla puhelimella.
»Terve terve, Penttilä.»
-- -- --
»Hyvin kuuluu!»
-- -- --
»Jaa porina! Tässä ympärilläni on kymmenen saksalaista faaria, jotka
soittavat suutaan niin vietävästi.»
-- -- --
»Herrasmiehiä he ovat.»
-- -- --
»En minä tiedä, kuka piru ne tänne on raijannut. Odotas vähän.»
Ins. von Baussnern oli tullut Mikkolan viereen ja halusi puhua myöskin.
Hän oli hämmästynyt. -- »Sehän kuuluu niin mainiosti, että herra
Penttilä ei voi olla Hampurissa, vaan jossakin lähempänä. Toiset
läsnäolijat ovat kuuluisia tiedemiehiä ja sanomalehdistön edustajia.
Rohkenin pyytää heitä tulemaan kokeilutilaisuuteen saapuville.»
Uutta konetta koeteltiin monta kertaa. Katkaistiin puhelu ja taasen
soitettiin »ylös». Suomalaiset miehet puhuivat Penttilälle, Mikkola
onnitteli tämän rouvaa ja eräs valkeapartainen mies pyysi Penttilää
esitelmöimään keksinnöstään Berliinin yliopistossa. Hän lupasi.
Äkkiä tuli vieras miesääni Hampurin puoleiseen päähän. Se oli muudan
sanomalehtimies. Hänen berliiniläinen virkatoverinsa oli soittanut
langallisella puhelimella kesken kaiken, että menepäs ottamaan selville,
mistä se ukko siellä puhuu.
Sanomalehtimies oli odottanut jännityksellä toverinsa tuloa, ja nyt se
tuli. Hänkin uskoi vihdoin, että puhelu oli Hampurista.
Sanomalehtimiehet eivät kätkeneet kynttiläänsä vakan alle. Jo
iltalehdissä oli lyhyitä selostuksia uudesta keksinnöstä. Seuraavan
päivän aamulehdissä oli kuvia m.m. siitä, kun Penttilä ja Mikkola
kiipeävät Hampurissa viemään kuparitankoa katolle. Miehet eivät olleet
lainkaan mainittujen näköisiä, mutta vieraassa maassa juttu kyllä meni
täydestä.
Penttilä allekirjoitti patenttien hakupaperit ja vielä samana iltana
lähetettiin ne express-kirjeinä asiamiehille kuhunkin maahan.
Väsyneitä miehet olivat. Ins. Mikkolakin nukkui lentomatkansa päälle 15
tuntia yhteen menoon. Kaikki miehet saivat kahden viikon palkan ja
ilmoituksen, että pääsevät uuteen tehtaaseen osastojensa työnjohtajiksi
tai mestareiksi.
Penttilä söi puhelun päätyttyä vaimonsa kanssa yksinkertaisen aterian.
Yhdessä he ajelivat hetkisen kaupunkia katselemassa ja lähtivät sitten
iltajunalla takaisin Berliiniin.