Herättyään totesi Penttilä, että hänen »hiirensä» oli toimittanut
hampaillaan voimaa valmiina oleville 50 tuhannelle sähkömoottorille ja
odotti nyt lisätyötä.
Akkumulaattoritehdas sai valmiiksi vuorokaudessa 10 tuhatta patteria.
Yksi lataaja ennätti täyttää pienempiä pattereja 8 1/2 kertaa sen
määrän, mutta suurempia vain noin 1 1/2 kertaa. Vain kahta suuruutta
tehtiin, jotta ei lajien erilaisuus tuottaisi hankaluutta enempää
valmistettaessa kuin käytännössäkään.
»Suomi»-patentin tuotteita päätettiin laskea kauppaan joulukuun 15 p:nä.
Sitä ennen tehtäisiin suurelle yleisölle mahdollisimman vähän selvää
keksinnöstä. Amerikkalaisen mielipide, että on parempi tehdä reklaamia
aluksi hyvin ja jatkuvasti hiljemmin, hyväksyttiin.
Yhtiön osakkaat pyysivät Penttilää jäämään Amerikkaan. Olisi yhdistetty
vanha manner markkina-alueeseen. Palkkaa tarjouduttiin antamaan miljoona
dollaria kuussa. Se oli summa, joka Suomen rahaksi muutettuna, ennen
Penttilän dollarien sekaantumista markan kurssiin, olisi tehnyt pari
miljoonaa markkaa päivältä. Penttilä ei suostunut. Kotimaa ja Europpa
kangastelivat hänen työmaanaan. Kuitenkin siksi, kunnes patenttituotteet
olivat lasketut yleisön käsiin, päätti hän jäädä Amerikkaan.
Tämä kaksi viikkoa oli hedelmällistä opin ja työtarmon saavuttamisaikaa.
Penttilällä ei ollut enää varsinaista työtä omassa alassaan. Patterit
säilyttivät kokeissa varauksen täydelleen. Lataaja toimi
moitteettomasti. Työ, joka oli pantu sitoumuksen ehdoksi, oli
suoritettu.
Käytettävissään olevan ajan päätti Penttilä käyttää tutustuakseen
amerikkalaiseen tehdastyön järjestelyyn niissä tehtaissa, jotka olivat
tai tulivat riippuviksi »Suomi»-patentista. Tehtävä oli ylivoimainen,
mutta hän tahtoi perehtyä sikäli kuin voi.
Hän ilmoitti Stillwellille koettavansa korottaa erinäisten tehtaitten
tuotantokykyä, voidakseen selittää sekaantumisensa asioihin. Peruste
hyväksyttiin.
Auto- eli kulkuneuvotehdas, kuten sitä kutsuttiin, oli ensimmäinen, joka
sai suomalaisen vieraakseen. Penttilä ihmetteli. Olivathan
sähkökulkuneuvon piirustukset hänen. Tehtaan tuotantokyky oli hänen
arvioimansa. Mutta nyt katsellessaan tehdasta käynnissä oli hänen varsin
vaikea sanoa, mitä hänen ajatuksestaan oli enää jäljellä. Luuranko
mahdollisesti, vaan ei muuta. Monet kymmenet patentinarvoiset keksinnöt
olivat vaunua rakentamassa. Työtapoja, uusia, nopeita ja varmoja, oli
otettu käytäntöön, sellaisia, joista Penttilällä ei ollut tietoa.
Kuka nämä keksinnöt ja parannukset oli tehnyt? Nuo miehet tai heidän
työnjohtajansa tai mahdollisesti insinööri. Kukaan ei siitä mahtaillut.
Jos joku miehistä teki jonkin parannuksen työtapaan tai mahdollisesti
koneeseen, jolla esim. tuotanto kasvoi, niin hän sai lisää saman palkan
kappaleelta kuin sai ennen parannusta. Täten hän sai korvauksen
keksinnöstään heti tuntuvassa muodossa käteensä. Isäntä sai korvausta
välillisesti, koska tuotanto kasvoi ja siis hänen ansiomahdollisuutensa
kasvoivat samassa suhteessa. Täten liittyivät monet miehet tehtaaseen
sellaisilla siteillä, jotka eivät hevillä katkea, ja saivat loistavia
palkkoja. Jos palkkoja olisi alennettava kilpailun tai muun seikan
tähden, niin se tehtiin numeroilla selväksi tehtaan miesten
kantajoukolle, ja ylimeno tapahtui ilman rettelöitä. Terve järki
vaikutti ja voitti. Se etu on, kun ei ole ammattipolitikoitsijoita.
Penttilä vietti viisi kallista vuorokauttansa tässä tehtaassa. Tuotanto
nousi tosin tänä aikana 200 autolla päivää kohti, mutta hän ei lukenut
sitä ansiokseen, vaan laski miesten tottuneen paremmin koneittensa
käyttöön.
Moottoritehtaassa oleskeli Penttilä 4 päivää, konepajassa 2,
posliinitehtaassa 2. Aika loppui kesken, sillä hänen täytyi päästä
selville myöskin amerikkalaisesta reklaaminteosta.
Se oli suurenmoinen osasto. Monta piirtäjää oli jo pitkän ajan
valmistellut ilmoituslehtisiä, joita sitten levitettäisiin ympäri
Yhdysvaltoja satojatuhansia kappaleita kutakin. Kaksi kielimiestä
tarkasti ilmoitustekstin. Ei saanut ilmaantua mitään kielikukkasia.
Erilaisia valoilmoituksia laadittiin ympäri New Yorkia. Monta sataa
liikkeitten näyteakkunaa oli vuokrattu. Eläviä-kuvia varten oli otettu
kymmenkunta filmiä, joita näyteltäisiin suurimmissa teattereissa. --
Kaiken huippuna oli kuitenkin suunniteltu pantavaksi toimeen autokulkue,
johon ottaisi osaa 10 tuhatta sähköautoa. Tämä 50 km pituinen autojono
ajaisi kaupungilla 50 km:n tuntinopeudella. Poliisipäällikkö kielsi
kuitenkin kulkueen -- sehän olisi seisauttanut muun liikenteen
kulkemiltaan katuosilta tunniksi, ja se ei sopinut. Järjestettiinkin
toisin. Hankittiin ohjaajia ja tarjottiin ilmaista ajelua eteenpäin
rientäville amerikkalaisille.
Stillwell oli pannut kaiken vaikutusvaltansa liikkeelle saadakseen
armeijan lentokonetehtaalta viisi keskeneräistä lentokonetta. Ehtona
oli, että koneet jätetään armeijalle joulukuun 16 p:nä koneistettuina.
Olisi asetettu moottorit ja sähköakkumulaattori myöskin lentokoneisiin,
joten olisi joulukuun 15 p:nä voitu kulkea ilmassa, maassa ja vedessä
uusilla sähkömoottoreilla. Oli hankittu muutama sata moottorivenettä ja
pantu ne kulkemaan sähköllä.
Lentokoneita ei saatu. Postiministerinä istui tarmokas mies ja
sitäpaitsi erään suuren polttomoottoritehtailijan vävy. Hän vaikutti
niin paljon, että sotaministeri kielsi lentokoneitten antamisen, vaikka
ilmailujoukkojen päällikkö antoikin suostumuksensa. Ajatuksesta täytyi
luopua. Yksityisiä lentokoneita ei haluttu ottaa ja omia ei ennätetty
valmistaa. Sotaministeri määräsi, aito europpalaiseen malliin, komitean
ottamaan selvää mr Stillwellin tarjouksen tarkoituksemukaisuudesta.
Jouluk. 15. päivä tuli. Oli aika kipakka pakkanen amerikkalaisten
mielestä, kuulakka lokakuun aamu suomalaisten mittapuulla mitattuna.
Amerikattaret esiintyivät pää ja kaula verhottuina aivan turkiksien
sisään, mutta sääret paljaina -- no, jollei ihan paljaina, niin
korkeintaan läpinäkyviin sukkiin verhottuina.
Penttilä lähti kävelemään jalan kaupungille. Jo suhahti ohitse yksi
»Suomi»-patentti-auto. Penttilän mieli hytkähti. Siis todellakin valmis!
Mutta suuri tähtilippu oli auton perässä. »Miksi ei sinivalkoinen?»
pääsi häneltä miltei ääneen. -- Niin tosiaan. Keksintö oli pantu
täytäntöön Amerikassa amerikkalaisella työllä ja rahalla. Siinä oli
kotoisin Suomesta kuitenkin siemen. Ja siemenellä oli nyt se arvo, mikä
vanhalla siemenellä on leikkuumiehelle --.
Penttilä harhaili katua ylös, toista alas. Useissa näyteakkunoissa oli
hänen kuvansa, ja samalla Stillwellin, Hooverin, Hertzin y.m. kuvat.
Eräs akkuna oli järjestetty jonkinlaiseksi maalaissepän pajaksi -- ja
Penttilä oli siellä takomassa. Alle oli kirjoitettu: »Paikka, jossa
'Suomi'-patentti syntyi.»
Penttilä pysähtyi. Näytteille-asetus oli huolella ja ymmärtämyksellä
suoritettu. Paja oli todella sepän paja yksityiskohtia myöten. Oven
päällä oli poltettu hevosenkengänkuvakin. Hän tuli ajatelleeksi, oliko
asettelija ollut suomalainen vai oliko hänellä ollut tarkka kuva --.
Akkunan taa pysähtyi ihmisiä aina joku silloin tällöin. Pari katupoikaa
vaihtoi filosofisia ajatuksia suurista keksijöistä, eivätkä he
unohtaneet Penttilääkään, vaikka äänsivät nimen semmoiseksi, ettei itse
omistajakaan sitä tuntenut. Hän kääntyi vilkaisemaan poikiin. Silloin
toinen pukkasi toista kylkeen ja huusi että: siinähän se! Penttilä oli
heti sellaisen huomion esineenä, että jos hän olisi ollut kenkämusteen
kauppias, niin olisi hän ollut varsin kiitollinen saavutuksestaan. Nyt
olivat asiat toisin. Hän joutui ensi kerran yleisön, tosin katuyleisön,
huomion esineeksi ja sai siitä kyllänsä. Kun hän vihdoin onnistui
pujahtamaan sivukadulle, eroon ihmettelijöistään, ilmaantui samainen
huutava, pojanvekara hänen eteensä ja vaati viisi dollaria.
»Mistä hyvästä?»
»Minä sinut ensiksi huomasin», selitti poika, luullen, että Penttilä oli
seisonut akkunan edessä, jotta reklaami olisi tehnyt paremman
vaikutuksen -- ja hän oli tehnyt palveluksen huomauttamalla yleisölle.
Poika sai korvatillikan ja korotti vaatimuksensa 20 dollariin, tai
muuten lupasi ilmoittaa poliisille. Penttilä, päästäkseen eroon, maksoi,
mutisten partaansa: »Maansa lapsi!»
Päivä onnistui täydelleen. Klo 7 aamulla saapui 2000 autoa New Yorkiin,
ohjaten matkansa osittain kaupungin laidoille, osittain
työläiskortteleihin. Tarjoten kyyditystä kuljettivat ne South Streetille
ja West Streetille työväkeä. Sitten hajaantuivat ne Manhattan-saaren eri
osiin. Klo 8 saapui taasen 2000 autoa Downtownin tarpeeksi. Täällä
saivat ne aluksi vähän käyttäjiä. Liikemiehellä oli miltei jokaisella
oma auto ja kuljettaja. Päivemmällä, kun yhä useammille saatiin
selvitetyksi sähköauton helppo käyttö, joten erikoinen kuljettaja on
tarpeeton, koska tavallinen palvelija voi hoitaa koneen, alkoi kyyditys
vilkastua.
Sanomalehdistö melusi kovasti. Toiset kirjoittivat ylistäen keksintöä.
Näistä oli huomattavin World, jotavastoin New York Press tuomitsi,
ilmeisesti öljykuninkaan rahoilla, keksinnön suurimmaksi humpuukiksi,
mitä pitkään aikaan on suurelle yleisölle syötetty. Vastustus ei
kuitenkaan auttanut. Suuren yleisön mielenkiinto oli herännyt. Klo 10
oli myyty 1500 autoa ja uusia tilauksia saapui myyntipaikkoihin niin
paljon kuin virkamiehet suinkin ennättivät vastaanottaa.
Vuorolaiva lähti Europpaan 15 p:n iltana. Järjestäessään matkatarpeitaan
ja raha-asioitaan sekä mennessään laivalle käytti Penttilä umpinaista
vaunua säästyäkseen yleisön huomiolta. Laivan lähtiessä satamasta näkyi
vielä kauan valoilmoitustaulu, jossa vaihtelivat kaikilla maailman
suurilla kielillä sanat: »Sähköauto, 'Suomi'-patentti on voittaja!» Ja
suomeksikin! Se oli pienen, pohjoisen tasavaltamme tunnetuksi tekemistä.
Laivalla hankki Penttilä lukeakseen edellisen viikon sanomalehdet. Eihän
hän ollut lukenut viimeisen 3 1/2 kuukauden aikana lainkaan
sanomalehtiä. Vaikka olisi puhjennut uusi maailmansota, tuskin hän olisi
siitä mitään tiennyt.
Mitä kummaa! Pörssilehdessä, Börs Telegraf, kerrottiin, että mr
Stillwell on suurissa vaikeuksissa ja huhu kertoi pelättävän pahinta.
Penttilä laski lehden pois. -- Niinkö? Hän vilkaisi kuitenkin lehden
päivämäärää. Se oli jouluk. 8 p. Jaa-ha. Nyt Penttilä ymmärsi rohkeuden,
millä Stillwell oli tarttunut »Suomi»-patentin asiaan. Summat olivat
niin suuret, että eräs Amerikan rikkaimmista miehistä alkoi horjua
niitten johdosta. Jos ei keksintö olisikaan ollut sen arvoinen kuin oli,
olisi romahdus ollut ehdoton ja loistava. Mutta nyt! Vaikka Stillwell &
Co Ltd. ei saisi muuta voittoa kuin 1/2 centtiä jokaisesta myymästään
kilowattituntisähkömäärästä, ja se oli Penttilän mielestä hyvin alhainen
arvio, tekisi yhtiön vuosivoitto 127 1/2 miljoonaa dollaria, siis noin
25 % kiinnitetylle osakepääomalle.
Penttilä lähetti mr Stillwellille radiosähkösanoman, jossa hän kiitti
kaikesta ystävällisyydestä ja toivotti menestystä sekä ilmoitti
hautautuvansa Suomen hankiin, kuten miss Stillwell oli kerran häntä
peloittanut.
Seuraavana aamuna tuli vastaussähkösanoma:
»Torjumme kiitoksenne. Esittely onnistunut. Varokaa öljyagenttia
laivalla. _Stillwell_.»
Penttilä haukotteli, kaivoi matkalaukustaan laivayhtiöitten aikataulut
ja alkoi laskea, ennättääkö hän jouluksi kotiin.