»Ei tämä tehtaalle ole, tämä on insinööri Penttilälle», selitti
sähkösanomaa tuova asemamies, ottamatta päästään sortovallan aikuista
virkalakkiaan, jota ammattipiireissä kutsuttiin »kastrulliksi».
»Kenelle Penttilälle?» tiedusti sähkösanomaa ottamaan mennyt A.-B.
Peurakoski O.-Y:n 14-vuotias kielevä juoksupoika Anton, vilkaisten
syrjäsilmällä, voisiko tehdä jonkin koiranjuonen selin istuvalle
konekirjoittajattarelle.
Virassaan harmaantunut kassanhoitaja Holm, kuultuaan sähkösanoman saajan
nimen, ilmoitti asemavirkailijain hutiloineen, sillä ketään sen nimistä
insinööriä ei tehtaalla ollut.
»Ehkä se on 'varaston Penttilälle'», arveli juoksupoika, mutta sai
Holmilta sellaisen silmäyksen, että hänen ketterä kielensä unohtui
hampaitten ulkopuolelle. Olisihan ennenkuulumatonta, että varastossa
työskentelevä mies, Aapeli Penttilä, saisi sähkösanoman ja että häntä
sitäpaitsi sanottaisiin insinööriksi.
Totta oli, että Holm ei lainkaan ymmärtänyt, mikä Penttilä oikeastaan on
miehiään. Hänen mieleensä muistui eräs tapaus. Penttilä oli hiljan
otettu sähkötarvevarastoon hoitajaksi. Ollessaan ensimmäistä kertaa
antamassa konttorissa »ylös» varastoon tilattavia loppuneita tavaroita
oli hän kirjain kirjaimelta luetellut erilaiset saksalaiset
sähkötarpeitten nimet, mutta konttoristin kysymykseen, taitaako hän
saksaa, vastannut puolittain kieltävästi. Tehtaan sähköinsinöörikin
tuntui luottavan uuteen varastonhoitajaan -- nytkin keskustelivat
piirustuskonttorissa. Olkoon kuka on! Kassanhoitaja kääntyi työhönsä,
jättäen juoksupojan ja asemamiehen tehtäväksi kysymyksen ratkaisun.
Päätettiin kysyä Penttilältä itseltään.
Kiirehtimättä, harvoin, painavin askelin tuli kutsuttu poikki suuren
konttorin lattian. Otti sähkösanoman, tiedusti: »Maksaako tämä mitä?»
Asemamiehen ilmoitettua tuontipalkaksi markan antoi Penttilä
sähkösanoman avaamattomana takaisin, aivan tyynesti ilmoittaen, ettei
hänellä ole rahaa sen lunastamiseen.
Juoksupojan mielenkiinto oli herännyt. Olisi suuri pettymys, ellei hän
saisikaan tietää, mitä sähkösanoma sisältää. Estääkseen sellaisen
tapahtumasta tarjosi hän tarvittavan summan lainaksi. Penttilä vilkaisi
poikaan. Kirkkaassa pojankatseessa ei ollut vilppiä, uteliaisuutta kyllä
-- mahdollisesti tiedonhalua; mene ja tiedä tuollaiset pojanvekarat! Hän
hymähti tutkimuksensa tulokselle. Otti sähkösanoman, kuittasi ja sitten
vasta luki.
Paperin kirjoitukselle varattu tila oli kirjoitettu aivan täyteen, joten
se muistutti pikemmin lyhyttä kirjettä kuin sähkösanomaa. Penttilä luki
kasvojen ilmettä muuttamatta, taittoi paperin kokoon ja pisti takkinsa
ulkotaskuun.
Juoksupojan pettymys oli huomattava. Menikö uhraus hukkaan? Eikö hän
saisikaan tietää sisältöä? Penttilä huomasi pojan pettymyksen. Ei hän
kuitenkaan edes kiittänyt. Virkkoi vain, että et tainnut huonoon
yritykseen rahojasi sijoittaa.
Yhtä kiirehtimättömät olivat Penttilän askeleet kuin hänen
tullessaankin, kun hän nyt kääntyi mennäkseen tehtaan isännöitsijän
yksityiskonttoriin.
Sama oli tahti vielä hänen palatessaankin sieltä. Pieni lappu kädessään
meni hän kassanhoitajan pulpetin ääreen, ilmoitti haluavansa nostaa
palkkansa ja antoi lapun, jossa oli isännöitsijän suostumus siihen.
Juoksupoika sai takaisin antamansa lainan, ja hiljaisen hyvästin sanoi
Penttilä lähtiessään konttorista.