Niinkuin kirkuvat myrskylinnut
aatokset eelläni syöksähtää,
niin minä myrskyssä ratsastan yöllä,
taakseni harmaa kaupunki jää.
Unteni kaupunki liekeissä palaa,
riemuni rauniot sauhuaa,
kuolemanlinnut pääni päällä
murheita minulle ennustaa.
Taivaalla leiskaa kuin lohikäärmeet,
punaisin kidoin ne kiemuroi,
lävitse kuumien metsien syöksyn,
takana aaveiset huudot soi.
Kauvan saan minä kiitää yössä
jalassa verinen kannustin
ennenkuin nään minä armaan aamun,
riemuni uuden kaupungin.
Hei, hepo, hei, hepo, korpit karkaa,
tuossa on viimeinen sillanpää,
eessä on elämän ihana taival,
kauvas kuoleman kaupunki jää!
Hei, hepo, pystyyn sun hirmuja vastaan
palavan kaupungin pätsistä vien,
raunion viime hohteessa vielä
lävitse metsien nään minä tien!
Kuule, nyt huutavat kaukana korpit,
vainuivat ehkä mun haaskaani jo,
taivaalla on kuin helvetin hohto,
hei, hepo, nouskoon jo aurinko!