Kuinka oikeaan kaupunginvaltuusto oli osannut valitessaan Denryn
pormestariksi, sen todistivat erikoisen selvästi jalkapallo sekä
Callear urheilukauden avajaiskilpailuissa.
Se oli Bursleyn ja Axen välinen hyväntekeväisyyskilpailu kreivikunnan
orpokodin hyväksi, ja sellaisten kilpailujen vanhaan tapaan potkaisi
pallon liikkeelle joku kuuluisuus, yhteiskunnan tuki. Tällä
potkaisuseremonialla ei ole mitään urheilumerkitystä; merkkihenkilö
panee vai pallon hiljalleen pyörimään valkoisesta kehästä ja
pakenee sitten henkensä edestä rytäkkää; mutta sen arvellaan luovan
peliin enemmän siveellistä loistoa. Tässä tapauksessa julistivat
ilmoitukset: "Lähtöpotkun antaa kello 3.45 valtuusmies ja tuleva
pormestari E.H. Machin." Eikä ketään toista merkkihenkilöä olisi
käynytkään valitseminen. Niinpä Denry tapasi itsensä tuona kauniina
kilpailuiltapäivänä urheilukentällä jalkainsa juuressa uusi pallo,
päässään silkkihattu ja ympärillään kaksikolmatta herkulesmaista
pelaajaa, joiden uhkaava ryhti ilmaisi heidän aikovan murhata
hänet. Bursley oli hävinnyt arvanheitossa, ja Denryn oli siis
potkaistava pallo Bursleyn maalia kohti. _Merkkitorven_ mukaan hän
"kiidätti taisteluvälineen" suoraa päätä Callearin haltuun, joka
keskustahyökkääjänä seisoi vastapäätä häntä, ja Callear livisti
pitkin kenttää, ennenkuin Axen miehet olivat herenneet ihailemasta
Denryn julkeutta. Jokainen lukija muistaa väristen sen historiallisen
kilpailun, jossa kuolematon Jimmy Brown, viimeistä kertaa johtaessaan
Blackburn Rovers joukkuetta, pyöritti palloa kentän toisesta päästä
toiseen, sai sen maaliin ja palasi kotiin Englannin-malja kainalossaan.
Nähtävästi Callear aikoi jäljitellä tätä urostekoa. Hän oli aivan
väärässä. Kierittelytaktiikan oli vuosia sitten tuhonnut Prestonin
pohjoispuoli, joka keksi "lähetys"-pelin. Mutta Callear jatkoi tietään,
ja onni näytti leijailevan keruubin tavoin hänen yllään. Viimein
hän ampui; se oli hurja, korkea heitto, mutta tuuli oli vastainen,
se painoi pallon alas, kiepsahutti ympäri ja puhalsi sen verkkoon.
Ensimmäinen maali oli saatu kahdessakymmenessä sekunnissa! (Se oli
myöskin kilpailun viimeinen.) Callearin maine oli taattu. Hänestä
tuli heti väestön epäjumala. Kun Denry asteli hiljakseen kentältä
katsomolavaa kohti, hurrattiin hänellekin voimakkaasti, eikä hän voinut
olla tuntematta, että tavallaan juuri hän oli voittanut sen maalin. Ja
vaikkei kukaan lausunutkaan ajatusta selvästi, ajattelivat useimmat
voitonriemuiseen Denryyn tuijottaessaan kuitenkin salassa, että mies,
joka voitti tuolla lailla, koska hän voitti tuolla lailla, oli juuri
oikea mies pormestariksi, mies sellainen, jota he tarvitsivat.
Denryn nimi liittyi korkeimmalle kehittyneeseen paikalliseen
jalkapallourheiluun. Tämä seikka aiheutti omituisen kriisin
kunnallisten tapojen historiassa. Vihkimis-sunnuntaina pormestari
marssii kirkkoon edessään tapparankantaja ja perässään
kaupunginvaltuusmiehet, kunnallisvirkailijat, vapaaehtoinen sotaväki
ja palokunta; kaikkien näiden jälkeen tulevat juhlakulkueessa
eteviksi kaupunkilaisiksi tunnetut yksilöt. Nyt sattui niin, että
Bursleyn Jalkapalloklubin ensimmäinen ja toinen yksitoistikko ilmaisi
haluavansa ottaa osaa Denryn pormestarikulkueeseen; he tunsivat
olevansa pormestarille velkaa jonkinlaista julkista tunnustusta tämän
kansallis-urheilulle tekemistä palveluksista. Denry suostui siihen
viipymättä, aate tuntui hänestä kerrassaan suurenmoiselta. Sitten
joku kiihtynyt pappi poloinen kirjoitti _Merkkitorveen_ vastustaen
sitä, että palkatut jalkapallourheilijat seurasivat kaupungin ylintä
virkamiestä kirkkoon. Hän väitti sellaista ennenkuulumattomaksi ja
jalkapallon aiheuttavan melkoisessa määrin synnillistä pelihimoa.
Muutamat ihmiset olivat taipuvaiset kannattamaan tätä vastalausetta,
kunnes Denry kirjoitti _Merkkitorveen_ ja esitti muutamia kysymyksiä:
Oliko Bursley ylpeä jalkapallojoukkueestaan? Vai häpesikö Bursley
jalkapallojoukkuettaan? Oliko jalkapallourheilu sopimatonta kunnon
kansalaiselle? Oliko jalkapallourheilussa mitään kunniatonta? Oliko
ammattiurheilijoita pidettävä yhteiskunnan parialuokkana? Oliko
olemassa mitään ihmisluokkaa, joilta kirkot olisi pidettävä suljettuina?
Pappi hukkui häpeän, ylenkatseen ja ivallisen naurun myrskyyn. Vaikka
kaupunki nauroikin, niin se nauroi vain salatakseen inhoaan pappia
kohtaan.
Ihmiset alkoivat käydä uteliaiksi tietääkseen, aikoiko joukkue ottaa
osaa urheiluasussa, kuljettaen jalkapalloa tunnuskuvana mukanaan
ratsun selässä. Moinen väenpaljous ei ollut koskaan ennen tervehtinyt
pormestarikulkuetta Bursleyssä. Jalkapallomiehet esiintyivät kuitenkin
tavallisissa puvuissa (moni heistä pitkässätakissa); mutta kaulahuivit
olivat valitut klubin värien mukaan, minkä yleisesti arveltiin
todistavan perin hienoa makua. P. Luukkaan kirkko oli ääriään myöten
täynnä; ja vielä kummempaa on se, että myöskin kirkkotarha oli ääriään
myöten täynnä. Kirkkoon mahtui töin tuskin itse juhlakulkue sekä
naiset, joille vaikutusvallan avulla oli varattu istuimet etukäteen.
Tuhansia ihmisiä tunkeili kirkkotarhassa, ja estääkseen heitä
työntymästä täyttyneeseen pyhäkköön ja murskaamasta sitä heikoimmasta
kohdasta, sakaristosta, täytyi sulkea ovet ja vartioida niitä. Neljä
naista pyörtyi jumalanpalveluksen aikana; näiden neljän joukossa
ei ollut rouva Machin vanhempi eikä Nelliekään. Se oli ensimmäinen
kerta, jolloin kenenkään tiedettiin pyörtyneen jumalanpalveluksessa,
joka pidettiin marraskuussa. Jo tämä seikka riitti kohottamaan
suunnattomasti Denryn pormestariuden arvoa. Kun hän urkujen
pauhatessa astui ulos kirkosta Nellie kainalossaan, ei kirkkotarhassa
kajahtava tervehdys ollut missään suhteessa vailla suurenmoisuutta ja
tehokkuutta, vaikka tilanteen juhlallisuus kielsikin paukuttamasta
käsiä.
Tuon vihkimis-sunnuntain todellista "ydintä" ja hauskuutta ei osattu
täysin arvostaa ennenkuin vasta myöhemmin. Odotettiin saarnan jälkeen
kannetun kolehdin tulevan paljoa suuremman kuin tavallisesti, koska
seurakunta oli paljoa suurempi kuin tavallisesti. Mutta vahtimestarit
kummastuivat huomatessaan sen neljä kertaa suuremmaksi kuin
tavallisesti. Lisäksi he kummastelivat sitä, että kaikkien rahojen
joukossa oli vain kolme kolmenpennyn lanttia. Tämä merkillinen seikka
aiheutti huomautuksia ja vertailuja. Jokainen oli menneinä viikkoina
havainnut, että kolmenpennyn lanteista alkoi olla yhä suurempi
puute. Maanantaina tuli tietyksi, että Yleisen säästöklubin eri
haaraosastojen virkailijat olivat suorittaneet pankkeihin suunnattoman
ja ennenkuulumattoman runsaasti kolmenpennyn rahoja, ja ainakin viikon
ajan siitä pitäen maksoivat kaikki kaikesta kolmenpennyn lanteissa.
Ja suusta suuhun levisi se sukkela uutinen, että taatakseen komean
hyväntekeväisyyskolehdin virkaanastujais-sunnuntaina Denry oli
käyttänyt säästöklubin laajaa järjestöä imeäkseen koko kaupungin
kuivaksi kolmenpennyn rahoista. Kaupungin aikakirjoissa nimitetään sitä
sunnuntaita "kolmenpennyn sunnuntaiksi", koska se oli tyystin tyhjä
kolmenpennyn lanteista.
Vähäinen ryhmä valtuusmiehiä keskusteli Denrystä.
"Aika velikulta!" sanoi muuan nauraen hilpeästi. "Sellaista saa etsiä
kynttilä kädessä."
"Tietenkin tämä tekee hänet entistään suositummaksi", sanoi toinen.
"Meillä ei ole koskaan ollut miestä, joka siinä vetäisi hänelle
vertoja."
"Mutta mitä hän oikeastaan on tehnyt?" intti valtuusmies Barlow. "Mistä
hyvästä me saamme kiittää häntä?"
"Me saamme", sanoi puhuja, "kiittää häntä siitä hyvästä, että hän on
saanut meidät kaikki hyvälle tuulelle."