Denry ei ollut elämässään yhtä säännöllinen kuin Kaupunkiviisikon
liikemiehet yleensä; epäilemättä siitä syystä, ettei hän ollutkaan
luonnostaan mikään liikemies, vaan seikkailijasielu ja oli vain
sattumalta joutunut liikehommaan, joka oli liian hyvä hyljättäväksi.
Hänellä oli alituiseen, kuten siellä sanotaan, "hihassaan jotain", mikä
aiheutti muutoksia hänen jokapäiväisiin tapoihinsa. Sitä paitsi oli
Yleinen Säästöklubi Osakeyhtiö niin automaattinen ja itsestään toimiva,
että Denry saattoi vaaratta useasti jättää sen tarkoin opetetun
henkilökuntansa huomaan. Tavallisesti hän sentään palasi kotiin teelle
kello kuuden korvissa illalla kuten muutkin, ja muiden tavoin hän toi
kerallaan _Merkkitorven_ vilkaistakseen siihen teepöydässä.
Niinpä hän saapui eräänä iltapäivänä heinäkuussa odottavan vaimonsa
luokse Machin Houseen Bleakridgessä. Ja tämä voi nähdä, että hänen
päässään kypsyi parhaillaan jokin aate. Nellie ymmärsi hänet. Hänen
avioliittonsa viehättävimpiä ja tyynnyttävimpiä puolia oli juuri se
seikka, että Nellie käsitti hänet vaistomaisesti. Äiti ymmärsi hänet
tyystin. Mutta tämän ymmärtämys oli ivallista, hiukan pahansuopaa,
vieläpä vihamielistäkin, Nellien sitä vastoin typerään rakkauteen
pohjautuvaa. Äidin suhtautumisen mukaan Denry oli vikapää, kunnes oli
todistanut itsensä viattomaksi. Nellien mukaan hän oli aina oikeassa
ja aina sukkela kaikissa toimissaan, kunnes itse sanoi olleensa
väärässä ja typerä -- eikä aina silloinkaan. Kaikesta huolimatta äiti
oli aivan yhtä naurettavan ylpeä hänestä kuin Nelliekin; mutta hän
olisi kernaammin heittänyt henkensä mestauslavalla kuin myöntänyt
Denryn missään suhteessa eroavan tavallisista pojista. Rouva Machin
oli muuttanut Machin Housesta odottamatta huomautusta. Kuvaavaa
kyllä hän oli palannut Broughaminkadun varrelle ja vuokrannut sieltä
vanhanaikaisen talopahasen, missä ei ollut ainuttakaan sen talon työtä
säästävistä laitteista, jonka hänen poikansa oli alkuaan rakennuttanut
juuri häntä varten.
Denrystä oli yhä vielä viehättävää istuutua teelle ruokasaliin, tuohon
mukavuuksien ihmeyhdistelmään, vastapäätä vaimonsa hymyä, joka kertoi
hänelle: 1) että hän oli ihmeellinen; 2) että Nellie itse oli ihastunut
elämään; 3) että hän oli ansainnut vaimonsa puolelta erikoisen hellivää
huomiota ja myöskin saisi sitä. Mainittuna heinäkuun iltapäivänä tuo
hymy kertoi hänelle 4), että hänet oli taasen vallannut jokin aate.
"Kerrassaan merkillistä, kuinka hän osuu aina oikeaan!" mietti Denry.
Nellien uusi kettukoira oli saapunut puutarhasta käyttäen hyväkseen
avattua lasiovea ja syönyt osan voisämpylää, ja Denry oli syönyt
puolitoista voisämpylää, ennenkuin Nellie, suoristautuen ylpeästi
ja työntäen hartiansa taaksepäin (hänelle ominainen liike), arveli
sopivaksi mutista:
"No, onko tänään tapahtunut mitään mielenkiintoista?"
Denry avasi vihreän lehden ja luki:
"'Valtuusmies Bloor kuollut äkkiä Lontoossa.' Mitäs siitä sanot?"
"Oh!" huudahti Nellie. "Kuinka se mahtaakaan surettaa isää! He olivat
aika hyviä ystäviä. Minä sain muuten tänä aamuna kirjeen äidiltä.
Toronto tuntuu olevan oikea paratiisi. Mutta muori pitää silti enemmän
Bursleystä. Isällä on ollut paise niskassa juuri kauluksen reunan
kohdalla. Hän sanoo sen johtuvan siitä, että hän voi liian hyvin. Mikä
oli syynä herra Bloorin kuolemaan?"
"Hän noudatti muotia", sanoi Denry.
"Kuinka niin?"
"Luonnollisesti umpisuolen tulehdus. Leikkaus -- matti! Kaikki kolmessa
päivässä."
"Mies parka!" mutisi Nellie koettaen vaihteen vuoksi tuntea
alakuloisuutta siinä kuitenkaan onnistumatta. "Ja marraskuussa hänen
oli määrä tulla pormestariksi, eikö niin? Mikä pettymys hänelle."
"Varmaankin hänellä on nyt muuta ajateltavaa", sanoi Denry.
Hetken äänettömyyden jälkeen Nellie kysyi äkkiä:
"Kuka nyt valitaan pormestariksi?"
"Jaa", sanoi Denry, "hänen kunnianarvoisuutensa valtuusmies Barlow
ärtyy tavattomasti, ellei häntä valita."
"Kuinka inhottavaa", sanoi Nellie peittelemättä. "Eikä hänellä ole
ketään pormestarittareksi."
"Rouva Prettymanista tulisi pormestaritar", sanoi Denry. "Ellei
ole vaimoa tai tytärtä, niin sellaiseksi tulee aina sisar, jos on
sellaista."
"Mutta voitko kuvitella rouva Prettymania pormestarittarena? Hyvänen
aika, hänen väitetään pesevän omia portaitaan -- pimeän tultua. Sinusta
pitäisi tehdä pormestari."
"Kuvitteletko itseäsi pormestarittareksi?" tiedusti Denry.
"Aina minusta tulisi parempi kuin rouva Prettymanista."
"Luulisin sinusta tulevan oikein ensiluokkaisen", virkkoi Denry.
"Minä olisin hirveän hermostunut", myönsi Nellie.
"Sitä minä epäilen", sanoi Denry.
Asian laita oli sellainen, että palattuaan häämatkaltaan
Bursley'iin Nellie oli muuttunut nainen. Hän oli saanut melkein
kuin yhdessä päivässä aivan hämmästyttävässä määrässä jotain, mitä
Kaupunkiviisikossa sanotaan "sisuksi".
"Haluttaisi minua yrittää", hän sanoi. "Jonakin kauniina päivänä sinun
on yritettävä, joko sitten haluat tai et."
"Milloin se päivä koittaa?"
"Enpä tiedä. Voisi tulla jo kahden vuoden perästä. Barlow'n ukko
tulee jotensakin varmasti valituksi ensi marraskuussa. Sitä pidetään
hänen vuoronaan. Tiedän, että minusta on puhuttu koko lailla Barlow'n
seuraajana. Bloorin kuolema siirtää tietenkin kaiken vuotta lähemmäksi.
Mutta vaikka joutuisinkin heti Barlow'n perästä, niin se olisi
sittenkin liian myöhäistä."
"Liian myöhäistä? Missä suhteessa?"
"Minäpä sanon sinulle", virkkoi Denry. "Tahtoisin olla nuorin
pormestari, mitä Bursleyssä on milloinkaan ollut. Se oli vain sellainen
mielijohde, jonka sain kauan sitten. Olin jo luopunut siitä, koska
tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta, ellen joutunut
Bloorin edelle, jota en tietenkään voinut tehdä. Nyt hän on kuollut.
Jos saisin suistetuksi Barlow'n ukon ojaan, niin minusta tulisi
varmasti nuorin pormestari. Huskinson, joka oli pormestarina 1884, oli
kolmenkymmenen neljän ja puolen vuoden ikäinen. Olen ottanut asioista
selvän tänä iltapäivänä."
"Kuinka viehättävää, jos sinusta _voisi_ tulla nuorin pormestari!"
"Niin. Minäpä sanon sinulle, miltä tuntuu. Minusta tuntuu siltä,
kuin en välittäisi koko pormestariudesta, ellen voi olla nuorin
pormestari... ymmärräthän."
Nellie ymmärsi.
"Voi!" hän huudahti, "suista sitten herra Barlow ojaan. Hän on
inhottava ukon kötys. Tulisiko minusta nuorin pormestaritar?"
"Ei sinnepäinkään", sanoi Denry. "Huskinsonin sisar oli vain
kuusitoistavuotias."
"Mutta ei hän ollut oikea pormestaritar, sehän oli vain leikkiä",
vastusteli Nellie. "Joka tapauksessa sinä voisit minun mielestäni olla
nuorin pormestari. Kuka se asian ratkaisee?"
"Kaupunginvaltuusto luonnollisesti."
"Ei kukaan pidä valtuusmies Barlow'sta."
"Hänestä pidetään entistäänkin vähemmän, kun hän on saanut hengiltä
Bursleyn jalkapalloklubin."
"Sitten me yllytämme häntä ottamaan sen hengiltä. Mutta en käsitä, mitä
jalkapallolla on tekemistä pormestarikysymyksessä."
Hän koetti näyttää vakavalta poliitikolta.
"Sinä olet aito kananpoika", julisti Denry rakastettavasta
"Jalkapallolla on tekemistä joka asiassa. Ja minä olen tehnyt
elämässäni turmiollisen erehdyksen, kun en ole koskaan harrastanut
jalkapalloa. Ukko Barlow'ta ei tarvitse yllyttää nitistämään
jalkapalloklubia. Hän on ihan raivostunut siihen. Hän on jo
menettänyt liian paljon siinä asiassa. Jos voisin pidättää hänet sitä
nitistämästä, niin voisin..."
"Mitä sitten?"
"Enpä tiiä."
Nellie käsitti, että hänen aatteensa oli vielä hämärä.