Sillä välin oli _Merkkitorven_ toimistossa (joka sijaitsi vajaan
kolmen sadan kyynärän päässä, mutta toisella puolen Kruunu-aukiota)
epäluulo syventynyt levottomuudeksi, kun hetket kuluivat ja Snapen
sirkuskulkue jäi itsepintaisesti ilmestymättä Oldcastlen tien
horisonttiin. _Merkkitorvi_ olisi puhelimitse tiedustellut asiaa
Snapelta, mutta eihän sirkukseen pääse koskaan puhelimitse. Lehdestä
soitettiin silloin Oldcastlen asiamiehelle, joka kauan nahjusteltuaan
vastasi, että vaunukulkue oli lähtenyt Oldcastlesta määrähetkellä
ja kaikista merkeistä päättäen täysin terveenä ja ripeänä. Sitten
_Merkkitorvi_ lähetti sissejä pitkin Oldcastlen tietä kannustamaan
kulkuetta, ja sissit palasivat tyhjin toimin. Pessimistit vilkaisivat
jo sellaiseen mahdollisuuteen, että koko kulkue oli pudonnut
kanavaan Cauldonin sillalta. Lehti painettiin, postikääröt Knypea,
Longshaw'ta, Bursleyä ja Turnhilliä varten lähetettiin junaan; pojat
odottivat; kellonosoittimet jakeluosastossa ihan kiitivät eteenpäin.
Oli järjestetty siten, että suurimman osan numeroita ja varsinkin
ensimmäiset numerot saisivat pojat myydä itse kullatuista vaunuista.
Johtaja epäröi kamalan tuokion ajan ja päätti sitten, ettei käynyt enää
odottaminen, vaan että poikien oli myytävä lehteä entiseen tapaansa
katukäytävältä ja katuojasta. Eihän voinut tietää, mitä _Päivälehdellä_
oli mielessä.
Ja sitten hyökkäsi _Merkkitorven_ poikia kymmenittäin tiehensä
paperikasoilla sälytettyinä, mutta he olivat masentuneita poikia; he
olivat aikoneet ajaa kullatuissa vaunuissa päästäkseen kahlaamasta
loassa. Ja melkein ensimmäiseksi he näkivät Kruunuaukiolla Jupiterin
vankkurit kaikessa loistossaan Heiluttaen _Merkkitorven_ lippuja;
ja perässä oli toisia, vaunuja. Nyt he eivät enää hyökänneet; he
kiitivät kuin katapultin lennättäminä ja laskeutuivat kuin kärpäset
ajoneuvoihin. Eräät miehet tahtoivat välttämättä ottaa heiltä lehdet
ja maksaa niistä paikalla. Pojat hämmästyivät; he joutuivat peräti
ymmälleen, mutta heillä ei ollut tapana evätä rahaa. Ja niin lähti
kulkue matkaan Knypen tietä pitkin oman torvisoittokunnan sävelten
raikuessa ja satakunnan pojan hurratessa vankkureissa. Sitten mainitut
miehet ryhtyivät varsin kummaan tekoon: he repivät alas kaikki
_Merkkitorven_ liput ja asettivat sijaan _Päivälehden_ tunnusmerkit.
Niin että koko se suuri ja valistunut yleisö, joka laumoittain vaelsi
kotiin päin Knypen jalkapallokilpailusta, sai nähdä _Päivälehden_
juhlakulkueen _Merkkitorven_ juhlakulkueen sijasta ja voi tuskin
uskoa silmiään. Ja _Päivälehtiä_ myytiin summittain vaunuista.
Knypen asemalla kulkue teki kaarroksen ja palasi Hanbridgeen, ja
lopulta, monenkertaisen triumfin jälkeen, se pysähtyi kaikkine
_Päivälehti_-koristeineen _Merkkitorven_ toimiston edustalle; ja
Denry sukelsi esiin luolastaan. Denryn miehet kiitivät tiehensä tukut
kainalossa.
"Ovat myöhästyneet puolitoista tuntia", sanoi Denry tyynesti eräälle
_Merkkitorven_ omistajista, joka seisoi katukäytävällä. "Mutta minun
onnistui tuoda ne tänne. Minua halutti käväistä kiittämässä teitä
siitä, että toimititte meidän pojille niin oivan kestityksen."
Puhelimet hymisivät kertoen uutisia samanlaisista _Päivälehden_
juhlakulkueista Longshaw'ssa ja Bursleyssä. Eikä paikkakunnalla ollut
ainoatakaan ensiluokkaista ravintolaa, missä ei olisi ihmetellen
ihailtu tuon suurenmoisen vekkulin, Denry Machinin hävytöntä,
voittamatonta julkeutta. Moni ennusti oikeudenkäyntejä, mutta
siitä oltiin yksimielisiä, että _Merkkitorvi_ oli aloittanut tuon
julkeuskilpailun pyydystämällä satimeen _Päivälehden_ pojat, jotta
saisi vakuutetuksi pyhän rauhan toitotetulle juhlakulkueelleen.
Eikä Denry jättänyt vielä sittenkään _Merkkitorvea_ rauhaan.
_Päivälehden_ erikoisessa jalkapallonumerossa oli ensinnäkin ilmoitus,
että _Kaupunkiviisikon Päivälehti_ panisi toimeen Martinmessu-juhlia.
Ja samana aamuna sai jokainen Yleisen säästöklubin jäsen kutsun näihin
juhliin. Niitä oli kolme, ja ne vietettiin julkisilla paikoilla
Hanbridgessä, Bursleyssä ja Longshaw'ssa. Ne kävivät tavalliseen
Kaupunkiviisikon markkinain tyyliin, s.o.: niissä oli karuselleja,
näyttelyitä, piparkakkumyymälöitä, keinuja, kilpailuja. Mutta kuhunkin
tilaisuuteen oli järjestetty aivan uusi ja perin yksinkertainen
huvitus. Siihen kuului sarja pieniä rautatien merkkilaitteita.
"Käykää esiin! Käykää esiin!" huusivat hoitajat. "Iskekää alas
merkkilaite! Saatte paketin Turkin makeata. Iskekää alas merkkilaite!"
Ja kun merkkilaite oli isketty alas, huusivat miehet:
"Me käärimme sen teille _Merkkitorven_ erikoiseen vuosijuhlanumeroon."
Ja ylenkatseellisesti he repivät sopiviksi siekaleiksi _Merkkitorven_
numeroita, jotka olivat maksaneet Denrylle ja Kumpp:lle puoli pennyä
kappale, ja käärivät Turkin makean siihen ja läjähyttivät sen saajan
käteen.
Ja koko markkinakenttä peittyi repaleisiin ja likaantuneisiin
_Merkkitorven_ numeroihin. Ihmiset kahlasivat nilkkojaan myöten
_Merkkitorvessa_.
Asiasta puhuttiin kaiken sunnuntaita. Harva asia on nostattanut
Kaupunkiviisikossa enemmän juoruja kuin Denryn keksimä ja suorittama
suunnaton kepponen. _Merkkitorvea_ kohdannutta siveellistä tappiota
pidettiin melkein tuhoisana. Ja nyt ei enää pohdittu oikeudenkäynnin
mahdollisuutta, vaan sen luultavuutta.
Maanantaina ostettiin molempia lehtiä varsin levottomina. Jokainen
paloi halusta saada tietää, mitä kummankin toimitus sanoisi.
Mutta ei kummassakaan lehdessä ollut ainuttakaan sanaa koko
asiasta. Molemmat olivat päättäneet pitää suunsa; kumpikin pelkäsi.
_Merkkitorvi_ pelkäsi, ettei se hätätilassa voisikaan todistaa
itseään syyttömäksi siihen rikokseen, että joukko poikia oli narrattu
vankeuteen paahdetun juuston ja kuuman hillon avulla. _Merkkitorven_
oli myöskin otettava huomioon pahasti kolhaistu arvokkuutensa; moisille
haavoille on äänettömyys paras hoitotapa. _Päivälehteä_ pelotti
monikin seikka. Se oli itse asiassa ajanut kullatut vaununsa yli
kaikkien kymmenen käskyn. Sitä paitsi se oli voittanut helposti tuossa
suurenmoisessa kiistassa. Se oli tavattoman tietoinen kunniastaan.
Denry lähti Blackpooliin, epäilemättä kasvattamaan partaansa.
Todistukseksi _Päivälehden_ siveellisestä ja aineellisesta voitosta
mainittakoon, että pian sen jälkeen tiedusteli neljä varakasta
miestä _Päivälehden_ yhtiön osakkeita. Ja tähän se juttu muuten
loppuikin. Sillä nämä henkilöt, jotka hankkivat itselleen etuoikeuden
osake-enemmistöön, olivat _Merkkitorven_ lähettämiä. Näillä aseilla
varustettuna _Merkkitorvi_ teki sovinnon kilpailijansa kanssa ja
tappoi sen sitten molemminpuolisesta suostumuksesta. Sen kuolema ei
maksanut niinkään vähää, mutta kuitenkin vähemmän kuin vuoden voiton
_Merkkitorvesta_. Denry arveli "saaneensa rokkiinsa". Mutta sydämensä
syvyydessä hän iloitsi siitä. Hän oli nähnyt liian huolestuttavan
vilahduksen sanomalehtimiestoiminnan vaivoista ja vaaroista halutakseen
jatkaa sitä. Hän oli voittanut loistavasti kilpailussa, ja hänelle
moiset voitot olivat itse elämää. Hänen velikultamaineensa oli paljoa
suurempi kuin konsanaan ennen. Jos häntä olisi haluttanut, niin hänet
olisi valittu alahuoneeseen juhlakulkueensa ja Martinmessu-juhlansa
voimasta.
Hiukan häveten yhtiökumppaninsa liioitteluja herra Myson palasi
Manchesteriin.
Ja _Merkkitorvi_ ryhtyi jälleen yksinoikeutenaan hallitsemaan
neljännesmiljoonan ihmisen mielipiteitä, eikä sen kimppuun ole sen
koommin milloinkaan hyökätty.