Kun Denry ja hänen äitinsä olivat asustaneet vuoden ja kuukauden
uudessa talossaan Bleakridgessä, kävi Denryn luona eräänä iltapäivänä
muuan vieras, jonka tulo tuntui hänestä kenties suuremmalta kunnialta
kuin mikään varempi seikka. Vieras oli herra Myson. Tämä herra Myson
oli _Kaupunkiviisikon Viikkolehden_ perustaja, omistaja ja toimittaja;
se oli uusi yleisen mielipiteen palvelija, joka oli ilmestynyt noin
vuoden ajan, ja Denry otaksui herra Mysonin pistäytyneen häntä
tapaamaan tavoitellen Säästöklubin ilmoitusta, eikä tämä käynti alussa
viehättänyt häntä ensinkään.
Mutta herra Myson ei ollut pyydystelemässä ilmoituksia, ja pian Denry
havaitsi hänet sellaiseksi mieheksi, joka on omiaan luovuttamaan
moisen työn toisille. Hän oli keskikokoinen, hyvin ja maltillisesti
puettu, käytökseltään hillitty ja varma, ja hänen äänensävynsä ja
ääntämisensä eivät olleet peräisin Kaupunkiviisikosta; ne olivat
paljoa hienompaa laatua. Ja todellisuudessa herra Myson olikin
peräisin Manchesterista ja oli käynyt Lontoossa. Hän ei ollut mikään
maaseutulainen, ja Kaupunkiviisikkoa hän piti maaseutuna; mitä ei
yksikään Kaupunkiviisikon omista lapsista koskaan onnistu tekemään.
Siitä huolimatta oli hänen käytöksensä Denryä kohtaan mitä luontevimman
ja kuitenkin kunnioittavan kohteliasta.
Hän pyysi saada Denryn luvalla esittää jotain tämän harkittavaksi. Ja
kun Denry, melkein hätkähtäen moisia siloisia sanoja, oli armollisesti
myöntänyt luvan, hän esitti lyhyen historiikin _Kaupunkiviisikon
Viikkolehdestä_, osoittaen kuinka sen levikki oli lisääntynyt ja
viimein vakuuttaen sen tuottavan sillä haavaa voittoa. Sitten hän sanoi:
"Minulla on nyt aikomus muuttaa se jokapäiväiseksi."
"Erittäin hyvä suunnitelma", virkkoi Denry vaistomaisesti.
"Minua ilahduttaa kuulla teidän ajattelevan siten", sanoi herra Myson.
"Olen näet tullut tänne siinä toivossa, että saisin käyttää teidän
apuanne. Olen outo tällä paikkakunnalla ja tarvitsen työkumppaniksi
jonkun täkäläisistä. Siksi olen tullut teidän luoksenne. Luonnollisesti
tarvitsen rahaa, vaikka minulla onkin käytettävänä sen verran, että
useimmat pitäisivät sitä riittävänä pääomana. Mutta enemmän kuin rahaa
tarvitsen -- no niin -- siveellistä kannatusta."
"Entä kuka teidät usutti minun jäljilleni?" tiedusti Denry.
Herra Myson hymyili. "Minä osuin itse teidän jäljillenne", hän
sanoi. "Luullakseni rohkenen väittää, ettei Kaupunkiviisikko ole
jäänyt minulle kokonaan oudoksi toimittuani täällä vuoden ajan
sanomalehtimiehenä, ja minusta tuntui siltä, että te olette sopivin
mies, jonka puoleen oli käännyttävä. Minun mielestäni on aina parasta
tähdätä korkealle."
Se hiveli Denryn itserakkautta. Tämä käynti tuntui lujittavan hänen
asemaansa paikkakunnalla paljoa suuremmassa määrin kuin kohoaminen
Bursleyn kaupunginvaltuuston jäseneksi. Tuo vaali oli jossain määrin
koitunut hänelle pettymykseksi. Hän oli halunnut osoittaa vakavasti
harrastavansa kaupungin menestystä ja kumota kilpailijansa väitteet
esittämällä parempia. Mutta hänen piirinsä valitsijat eivät näyttäneet
mieltyneen intohimoisesti logiikkaan. He vain huusivat: "Eläköön Denry
poika!" ja valitsivat hänet -- ainoastaan neljänkymmenen yhden äänen
enemmistöllä. Hän oli odottanut tuntevansa itsensä aivan eri Denryksi,
kun saattoi liittää nimensä eteen sanan "Valtuusmies". Mutta siltä
ei tuntunut. Hän oli käynyt kirkossa pormestarin juhlakulkueessa,
hän oli ottanut osaa valtuuston kokouksiin, hänet oli määrätty
valvontavaliokunnan jäseneksi. Mutta hän oli yhä edelleen aivan sama
Denry, vaikkakin valtuuston nuorin jäsen. Mutta nyt hän saavutti
tunnustusta ulkomaailmalta. Herra Mysonin terävä manchesterilaissilmä,
joka tarkkasi Kaupunkiviisikon neljännesmiljoona-väestöä etsiskellen
edustuskykyistä yksilöä, oli lopulta osunut Denry Machiniin. Niin, se
hiveli hänen itserakkauttaan. Herra Mysonin vaali valoi ruusuhohdetta
koko Denryn elämänjuoksuun: siitä saivat osansa hänen varallisuutensa
ja sen alkuperä, hänen talonsa ja tallinsa, jotka herättivät
kaupungissa kummastusta ja ihailua, hänen Yleinen säästöklubinsa,
niin, ja myöskin hänen valtuusmiehyytensä! Ne olivat joka tapauksessa
ihmeellisiä seikkoja! (Ja suurin ihme oli mahdollisesti se, että
hänen äitinsä alistui asumaan tuossa ihmeellisessä talossa ja suostui
käyttämään joka päivä kolmen tunnin ajan Rose Chuddia, siivoojattarien
verratonta Sapphoa.)
Lyhyesti sanoen, hän havaitsi herra Mysonin katseesta, että hänen
asemansa oli ihan ainoalaatuinen.
Ja kun he olivat rupatelleet hiukan ja keskustelu oli tuokioksi eksynyt
sanomalehtialalta kiinteistöihin, hän tarjoutui näyttämään herra
Mysonille kotinsa, ja se tuntui tekevän herra Mysoniin tavallista
valtavamman vaikutuksen. Herra Mysonin käytöstä rouva Machinia
kohtaan, jonka he sattuivat tapaamaan kylpyhuone-paratiisissa, voi
todellakin sanoa kohteliaisuuden kiillotetuksi peiliksi. Kuinka Denry
toivoikaan pystyvänsä käyttäytymään sillä tapaa, kun sattui kohtaamaan
kreivittäriä!
Sitten he palasivat salissa uudelleen sanomalehtikysymykseen.
"Nähkääs", selitti herra Myson, "paikkakunnalle on todellakin oikein
vahingoksi tyytyä vain yhteen jokapäiväiseen sanomalehteen. Omalta
osaltani ei minulla ole mitään pahaa sanottavana _Staffordshiren
Merkkitorvesta_, mutta varmaankin teitä kummastuttaisi" -- tämä
lausuttiin tuttavallisen salaperäisellä äänellä -- "jos tietäisitte,
kuinka paljo vastustajia _Merkkitorvella_ todellisuudessa on."
"Todellakin!" sanoi Denry.
"Se menettelee tietysti väärin siinä, ettei osoita kyllin suurta
harrastusta paikkakuntamme suuria yleisiä asioita kohtaan. Mutta tämä
on sille mahdotonta. Sillä sehän ei voi määritellä kantaansa varmasti.
Sen on koetettava miellyttää kaikkia. Se ei ainakaan uskalla loukata
ketään. Se juuri on sanomalehti-monopolin ikävä puoli... Kaksi ja puoli
sataa tuhatta ihmistä -- hyvänen aika! siinä on riittävästi yleisöä
kahdelle ensiluokkaiselle lehdelle. Katsokaa Nottinghamia! Katsokaa
Bristolia! Katsokaa Leedsiä! Katsokaa Sheffieldiä!... ja _sikäläisiä_
sanomalehtiä!"
Ja Denry koetti katsella näitä suurkaupunkeja! Totta tosiaan,
Kaupunkiviisikko oli melkein yhtä iso. Hänet valtasi päätä pyörryttävä
sanomalehtijuopumus. Hän ei antanut herra Mysonille vastausta heti,
mutta itselleen hän antoi vastauksen viipymättä. Hän päätti antautua
tuohon suunnattomaan seikkailuun. Hän oli varsin ystävällisissä
väleissä _Merkkitorven_ miesten kanssa -- se oli totta; mutta afääri on
afääriä, ja Kaupunkiviisikon menestys oli nyt kyseessä.
Pian sen jälkeen puhuivat kaikki paikkakunnan ilmoitustaulut samaa
sinistä kieltä tehden tiettäväksi, että _Kaupunkiviisikon Viikkolehti_
muuttuisi _Kaupunkiviisikon Päivälehdeksi_, jota ilmestyisi neljä
painosta alkaen keskipäivästä, ja että tätä uutta julkaisua
toimitettaisiin ensiluokkaisen iltalehden tapaan.
Kulissien takana kurkkineet tiesivät, että oli perustettu osakeyhtiö
"Kaupunkiviisikon Sanomalehti-O.y., r.l." pääomana kymmenen tuhatta
puntaa, että herra Myson omisti osakkeita kolmen tuhannen punnan
arvosta ja suuri Denry Machin puolentoista tuhannen punnan arvosta ja
että jäännös myytäisiin ja jaettaisiin tilaisuuden vaatiessa. Nämä
kaikkitietäväiset sanoivat, ettei mikään kykenisi koskaan pitämään
puoliaan _Merkkitorvea_ vastaan. Toiselta puolen he myönsivät, ettei
Denryä, ihmeellisintä valttia, minkä Kaupunkiviisikko konsanaan
oli synnyttänyt, oltu koskaan lyöty laudalta. Ja kaikkitietäväiset
odottivat vastaisia tapahtumia suurella riemulla. Denry ja herra
Myson katselivat tulevaisuutta hyvin perustellulla oikeutetulla
luottamuksella. Mutta _Merkkitorvi_ se vain kulki ylevästi tietään
sokeana kaikille huomiota herättäville ilmoitustauluille.