Seuraavana aamuna rouva Machin nousi vuoteesta ja poistui palatakseen
noin puolta tuntia myöhemmin. Denry oli vielä vuoteessa, mutta hänen
terveytensä näytti palautuneen entiseen oivalliseen tilaansa. Rouva
Machin syöksyi sisään niin moninaisesti kiihtyneenä, ettei Denry ollut
koskaan ennen nähnyt häntä moisessa tilassa.
"Denry", hän huudahti, "ajatteles nyt!"
"Mitä?" tämä tiedusti.
"Käväisin juuri kotona, ja nyt ne -- nyt ne purkavat taloa. Kaikki
kalusto on kannettu ulos, ja katolta on heitetty kaikki tiilet,
ja ikkunat on nostettu sijoiltaan. Ja kadulla on iso väkijoukko
katselemassa."
Denry kohottautui istumaan.
"Ja minä voin kertoa sinulle toisen uutisen", hän sanoi. "Herra Cecil
Wilbraham on kuollut."
"Kuollut!" kuiskasi äiti.
"Niin", sanoi Denry. "_Luullakseni hän on täyttänyt tehtävänsä_.
Koska olemme täällä, niin tänne jäämmekin. Älä unohda, ettet ole
vielä koskaan nähnyt näin järkevästi rakennettua taloa. Älä unohda,
että rouva Cotterill voisi hoitaa sitä ilman palvelijaa ja olla itse
täysissä pukeissa kello kymmeneltä aamusella."
Silloin rouva Machin tajusi hirvittävän välähdyksen kirkastamana, ettei
Cecil Wilbrahamia ollut koskaan ollutkaan, että Denry oli vain omasta
päästään keksinyt hänet pitkine viiksineen ja omituisine silmineen
puijatakseen äitiään. Koko juttu oli suunnatonta petkutusta. Hänen
majaansa ei ollut ostanut mikään herra Cecil Wilbraham, vaan hänen oma
poikansa narraten hänet siitä ulos niin taitavasti, ettei ollut mitään
mahdollisuutta päästä enää takaisin sisään. Ja voittaakseen äitinsä
tuo lurjus ei ollut vain viekoitellut viatonta Nellie Cotterillia
osakkaaksi aikeissaan, vaan oli vielä ostanut neljä muutakin mökkiä,
koska isäntä ei tahtonut myydä yhtä ainoata; ja nyt hän hävitytti
taloja vain siinä tarkoituksessa, ettei äiti pääsisi enää asettumaan
siihen!
Luonnollisesti koko kaupunki tiesi ennen pitkää, miten Denryn ja
hänen äitinsä välinen vuodenpituinen taistelu oli päättynyt ja mihin
keinoihin Denry oli turvautunut päästäkseen voitolle. Kaupunkia oli
itseäänkin vedetty nenästä, mutta siitä se ei välittänyt. Se piti
Denrystään sitä enemmän, ja nähtyään hänen nyt kaikella kunnialla
majoittuneen paikkakunnan huomattavimpaan taloon se teki hänet pian sen
jälkeen kaupunginvaltuusmieheksi palkitakseen jotenkin hänen kykyään
huvittaa kansalaisiaan.
Ja Denryn tapana oli sanoa itselleen:
"Kaikki kävi kuin voideltu, paitsi sinappivesi. En ollut laskenut
kustannuksiin sinappivettä. Ja kuitenkin kaikitenkin, jos olin kyllin
sukkela kiinnittämään nimilipun pullon kylkeen ja laitattamaan
vuoteet kuntoon, niin kyllä minulla olisi pitänyt olla kyllin
älyä pidättääkseni sinapin loitolla talosta." Olisi väärin salata
sitä vastenmielistä tosiasiaa, että valemyrkky, jonka hän oli
varustanut saadakseen äidin kera viettää yön uudessa talossaan, oli
päättänyt hänen suunnitelmansa tavalla, joka oli liian realistinen
miellyttääkseen Denryä. Sinappivesi, varsinkin rouva Machinin
valmistamana, on sinappivettä.
Se ainakin jäi äidille lohdutukseksi.