Sitten Denry huomasi istuvansa tilapäisellä lavalla, joka oli
rakennettu poliisiklubin isoon voimistelusaliin. Hanbridgen
pormestari toimi puheenjohtajana, ja hänellä oli kreivitär oikealla
ja Bursleyn pormestaritar vasemmalla puolellaan. Keskellä lavaa
loisti toisia pormestarikäätyjä, pormestarittarien hienoja hattuja ja
poliisimestarien sekä palopäälliköiden univormuja. Myöskin Denryn side
oli omansa lisäämään tehoa; hänet oli sijoitettu kreivittären taakse.
Itse sali oli ääriään myöten täynnä poliiseja, jotka näyttivät oudoilta
ilman kypärää, sekä näiden vaimoja, morsiamia ja ystäviä; innostus oli
yleinen ja voimakas, ja yksi ainoa pieni merkki osoitti jotain ikävää
tapahtuneen! Tuo pieni merkki oli tyhjä tuoli ensi rivissä lähellä
kreivitärtä. Sir Jee oli poistunut äkillisen pahoinvoinnin uhrina.
Hän oli jollain tapaa häipynyt tiehensä, sillä välin kuin toiset
merkkihenkilöt olivat nousseet portaikkoa. Hän oli häipynyt tiehensä
niiden harvain ilmaistessa pahoitteluaan, jotka sattumalta näkivät
hänen olevan häipymäisillään. Mutta nämäkin kestivät sen miehekkäästi.
Se ei sumentanut juhlayleisön iloista tunnelmaa.
Juhlan loppupuolella alettiin esittää kiitoksia, ja näistä kohdistui
tärkein kreivittäreen, klubin aloitteentekijään. Sen esitti
Hanbridgen poliisimestari. Toisetkin merkkihenkilöt olivat halunneet
esittää sen, mutta Hanbridgen poliisimestarilla oli epäämätön
etuoikeus Kaupunkiviisikon suurimman poliisivoiman esimiehenä. Hän
viittasi leikillisin sanoin kreivittären tuloseikkailuun ja sai
yleisön purskahtamaan raikuvaan nauruun sanomalla, että oikeastaan
velvollisuus vaatisi häntä vangitsemaan sekä kreivittären että Denryn
vaarallisesta ajosta. Kun hän oli istuutunut kuulijain paukuttaessa
myrskyisästi käsiään, syntyi ohjelman suorituksessa vähäinen sotku.
Virallisen ohjelman mukaan oli Sir Jehoshophat Dainin määrä kannattaa
kiitosehdotusta, mutta Sir Jee ei ollut saapuvilla. Muuta ei Sir Jeestä
ollut jäljellä kuin tuoli. Hanbridgen pormestari katseli ympärilleen
koettaen nopeasti päättää, mitä nyt oli tehtävä, ja Denry kuuli hänen
kuiskaten kysyvän neuvoa eräältä toiselta pormestarilta.
"Ehkä minä teen sen?" Denry kuiskasi, ja nousemalla samassa seisomaan
hän vapautti pormestarin välttämättömyydestä ratkaista tämän asian.
Mahdotonta on sanoa, miksi Denry nousi näin seisomaan ilman vähintäkään
varoitusta. Kymmentä sekuntia varemmin, viittä sekuntia varemmin ei
hänellä itselläänkään ollut hämärintäkään aavistusta siitä, että hän
joutuisi pitämään kokouksessa puheen. Muuta ei voi sanoa kuin että hän
oli taasen saanut tuon odottamattoman kohtauksensa.
Päästyään jaloilleen hän alkoi kärsiä, sillä hän ei ollut koskaan ollut
lavalla jaloillaan tai missään muussakaan asennossa. Hän ei voinut
nähdä muuta kuin sumupilven, joka oli salaperäisesti ja pelottavan
äkkiä täyttänyt salin. Ja tämän pilven halki hän saattoi tuntea satojen
silmien läpitunkevasta tuijottavan häneen. Ääni hänen sisässään
sanoi: "Mikä hölmö sinä oletkaan! Mikä hölmö sinä oletkaan! Olenhan
aina sanonut, että sinä olet aika hölmö!" Ja hänen sydämensä jyskytti
kovemmin kuin konsanaan ennen, ja hänen otsansa oli kostea, kurkku
kiusallisen kuiva ja toinen jalka polki hermostuneesti lattiaa. Tätä
tilaa kesti suunnilleen kymmenen tuntia, minkä ajan kuluessa silmät yhä
lävistivät sumupilven ja hänet kärsivällisen, itsepintaisen julmina.
Denry kuuli jonkun puhuvan. Hän puhui itse.
Poliisimestari oli sanonut: "Minulla on suuri mielihyvä ehdottaa
kiitokset esitettäviksi Chellin kreivittärelle."
Ja niin Denry kuuli sanovansa: "Minulla on suuri mielihyvä kannattaa
kiitoksien esittämistä Chellin kreivittärelle."
Hän ei voinut keksiä muuta sanottavaa. Ja nyt syntyi äänettömyys,
todellinen äänettömyys, ei vain Denryn sairaalloisen mielikuvituksen
luoma.
Sitten sumu haihtui. Ja Denry itse sanoi poliisiyleisölle, voittaen
takaisin oman luonnollisen äänensä, hymynsä ja eleensä, sanoi
tuttavallisesti, arkiseen tapaan, koomillisesti:
"Kas niin! Joutukaa siitä! Minä en aio sanoa enempää!"
Ja alkumerkiksi hän sovitti kätensä paukutusasentoon. Ja istuutui.
Hän oli kutkuttanut jok'ikisen saapuvilla olevan pollarin nauruhermoja.
Paukkina vei voiton kaikista varemmista. Kaikkein vakavimpienkin
lavakoristeiden täytyi nauraa. Ihmiset nykäisivät toinen toistaan ja
selittivät, että se oli "se Machinin poika Bursleystä", ikäänkuin
tarkoittaen, ettei se Machinin poika Bursleystä sallinut yhdenkään
päivän kulua tekemättä jotain sattuvaa ja hullunkurista. Pormestari
hymyili yhä vielä, kun hän esitti kokouksen kiitokset, ja kreivitär
hymyili yhä vielä vastatessaan niihin.
Kun sitten kaiken päätyttyä jouduttiin eteiseen, käytti Denry
oikeuttaan ottaa kreivittären huostaansa. He suoriutuivat
merkkimiehistä lähtemällä ulos tiedustamaan kreivittären vaunuja ja
jäämällä sille tielleen. Kreivittären vaunuista ei näkynyt merkkiäkään,
mutta Denryn muuli ja kärryt odottivat eräässä rauhallisessa kulmassa.
"Saanko saattaa teidät kotiin?" ehdotti Denry.
Mutta siihen ei kreivitär suostunut. Hän sanoi käyvänsä vieraissa ennen
päivällistä ja odottavansa vaunujen varmasti tulevan tuossa tuokiossa.
"Ettekö tulisi juomaan teetä Sub Rosassa?" kysyi Denry sitten.
"Sub Rosassa?" tiedusti kreivitär.
"Niin", selitti Denry, "me nimitämme siten erästä uutta teeravintolaa,
joka on vast'ikään avattu tuolla." Hän osoitti suuntaa. "Se on oikea
uutuus täällä Kaupunkiviisikossa."
Kreivitär rakasti intohimoisesti teetä.
"Siellä saa mainiota kiinalaista teetä", sanoi Denry.
"No niin", sanoi kreivitär, "voisihan koettaa sitäkin."
Samassa saapuivat hänen vaununsa perille. Hän käski ajurinsa odottaa
muulin ja kärryjen perässä. Hänen käytöksessään ei ollut enää mitään,
mikä muistutti hänen pukuaan; se näytti ilmaisevan, että koska hän
kerran oli aloittanut hullulla kepposella, niin hänen oli myöskin
päätettävä retkensä samanlaisella.
Niin kreivitär ja Denry lähtivät teeravintolaan, ja Denry tilasi
teetä ja maksoi sen. Siellä oli tuskin ainoatakaan vierasta, ja ne
harvat, joita onni oli suosinut toimittamalla heidät sinne, eivät
olleet kyllin älykkäitä tunteakseen kreivittären. Omistajatar
ei tuntenut kreivitärtä. (Myöhemmin, kun tuli tunnetuksi, että
kreivitär oli todellakin käynyt Sub Rosassa, olivat puolet Hanbridgen
rouvashenkilöistä melkein sairaita pelkästä mielipahasta, kun eivät
olleet ajoissa kuulleet siitä. Heidän olisi ollut niin helppoa olla
siellä juomassa teetä kreivittären naapureina ja tarkata, mitä
leivoksia hän valitsi, miten hän piteli lusikkaa ja riisuiko hän
hansikkaansa vai piti ne käsissään mureketta syödessään. Siinä oli
menetetty tilaisuus, joka ei inhimillisen mahdollisuuden mukaan
palautuisi koskaan enää.)
Ja itse valitsemassaan syrjäisessä nurkassa kreivitär suuntasi äkkiä
ammuksen päin Denryä:
"Mistä te saitte kaikki nuo yksityiskohdat Sneydin juhlahuoneistosta?"
hän kysyi.
Ja tämä alku kiihdytti keskustelun erittäin vilkkaaksi.
Samana iltana Denry pistäysi _Merkkitorven_ toimistoon ja jätti
sinne puolen sivun suuruisen ilmoituksen Kaupunkiviisikon yleisestä
säästöklubista -- "kannattajia m.m. Chellin kreivitär". Ilmoitus teki
yleisölle tiettäväksi, että klubi oli nyt järjestetty ottamaan vastaan
uusia jäseniä. Paitsi puolen sivun suuruista ilmoitustaan Denry jätti
myöskin monta mielenkiintoista ja luotettavaa yksityiskohtaa tuosta
historiallisesta ajoretkestä Hanbridgen poliisiklubille. Seuraavana
päivänä oli _Merkkitorvi_ aivan täynnä Denryä ja kreivitärtä. Siinä
oli iso kuva, jonka muuan valokuvaaja oli ottanut Cauldon Bankilla
ja joka esitti Denryä todellakin ajamassa kreivittären seurassa, ja
kreivittären kasvot näkyivät selvästi edestä päin. Se teki myöskin
erinomaisen kiittävästi selkoa Denryn puheesta ja onnitteli häntä
hänen ensimmäisestä esiintymisestään Kaupunkiviisikon julkisessa
elämässä. (Sulkimien välissä lausuttiin pahoittelu Sir Jeen äkillisen
sairauden johdosta.) Lyhyesti sanoen, Denryn triumfi pyyhki pois hänen
varempien voittojensa muiston. Se karkoitti myös kaikki säästöklubille
epäedulliset huhut. Muutamassa päivässä hän oli saanut tuhatkunnan
uusia jäseniä. Tietenkin tämä lisäys vain suurensi hänen sitoumuksiaan,
mutta nyt hän voi saada pääomaa edullisilla ehdoilla, ja hän hankki
sitä. Perustettiin osakeyhtiö. Kreivitär otti muutaman osakkeen tässä
yhtiössä. Samaten (omituista kyllä) Jock ja hänen toverinsa ajuri. Eikä
salaisuuksista ollut vähimpiä se merkillinen seikka, että kun Denry
palasi äitinsä mökkiin juotuaan teetä kreivittären seurassa, ei hänen
käsivartensa ollutkaan siteessä eikä siinä näkynyt pienintäkään merkkiä
mistään vauriosta.