V.

Tänä tappionaamuna muuan hänen hallintonsa alaisista vuokralaisista,

joka pistäysi mökkiin suorittamaan erääntynyttä vuokraa, tiedusti

häneltä, milloin Yleinen säästöklubi aloittaisi toimintansa.

Denry jutteli yrityksestä kaikille vuokralaisilleen, sillä juuri

vuokralaistensa keskuudessa hän toivoi saavansa asian alulle. Siinähän

hänellä oli valmis asiakaspiiri, ja tuntien tarkoin kunkin olosuhteet

hän saattoi arvostella, kuka oli luotettava ja keneltä oli evättävä

jäsenyys. Pitäessään iltaisin neuvottelukokouksia asuntojensa

portailla vuokralaiset olivat tehneet sen johtopäätöksen, että Yleinen

säästöklubi oli laitos, joka olisi pitänyt saada pystyyn jo vuosia

sitten. Heistä se oli kaikkien taloudellisten haittojen parannuskeino

ja oikea paratiisin portti. Vaimoihminen, joka esitti hänelle yllä

mainitun kysymyksen tappion jälkeisenä aamuna, halusi saada mattoja,

uuden teekannun, hopeisen rintasoljen ja keittokirjan; ja kaikesta

päättäen hän luotti lujasti Denryyn. Asiata harkittuaan Denrystä

tuntui luonnolliselta, että Yleinen säästöklubi sai alkaa itsestään,

oman sisäisen oivallisuutensa voimasta. Vaimoihminen merkitsi kolme

osaketta, suoritti puolitoista shillinkiä sisäänpääsymaksuksi, sitoutui

maksamaan kolme shillinkiä viikossa ja sai asiakirjan, joka oikeutti

hänet kuluttamaan 3 puntaa 18 shillinkiä kuudessakymmenessä viidessä

myymälässä, niin pian kuin hän oli suorittanut Denrylle 1 punnan 19

shillinkiä. Se oli ihmeellinen suunnitelma. Huhu siitä levisi nopeasti;

ennen päivällistä oli Denryn luona käynyt toisiakin jäsenyyteen

pyrkiviä ja hän oli lähettänyt Bostockin liikkeeseen maksuosoituksen,

tosin pikemmin näön vuoksi kuin välttämättömyydestä; sillä eihän

yksikään jäsen voinut mennä Bostockin puotiin ostolippuineen, ennenkuin

ainakin kaksi kuukautta oli kulunut.

Mutta heti päivällisen jälkeen, kun _Merkkitorven_ varhaisen painoksen

sisällysluettelot liehuivat kaduilla, hän sai aihetta toisenlaisiin

ajatuksiin. Toimistoonsa käydessään hän näki erään sisällysluettelon.

Siinä oli seuraava hirvittävä tarina:

_Hämmästyttävä murtovarkausyritys Sneyd Hallissa_.

Sanomalehteä ostaessaan hän tunsi huimausta. Ja kuvaus Sneyd Hallin

tapahtumista olisi riittänyt huimaamaan vaikka neekeriäkin. Selonteko

oli peräisin Sneyd Hallin emännöitsijän rouva Gaterin suusta. Hän

oli kertonut eräälle haastattelijalle, kuinka hän, käydessään

juhlahuoneistossa ennen maatapanoa, oli siellä yllättänyt murtovarkaan,

voimiltaan herkulesmaisen ja kooltaan jättimäisen. Onneksi hän tiesi

velvollisuutensa eikä häikäillyt. Voro oli uhannut häntä revolverilla

ja sitten, huomattuaan moisen keinon turhaksi, hypännyt suoraa päätä

ulos isosta lasi-ikkunasta ja kadonnut. Rouva Gater ei voinut käsittää,

kuinka tämä mies oli päässyt sisään. Hän selitti vielä, että rosvo

oli varmaankin laatinut suunnitelmansa mitä pirullisimmalla taidolla;

että hän lienee tutkinut kartanon jokapäiväistä elämää kärsivällisesti

viikkomäärin, ehkä kuukausiakin; että hän tunsi epäilemättä jok'ikisen

sielun tavat ja menot siinä paikassa ja tiesi täsmälleen, milloin

kreivitär oli päättänyt ajaa Staffordiin ennättääkseen Lontoon

pikajunaan.

Kävi myöskin selville, että ottamatta lukuun neljää palvelustyttöä,

juoksupoikaa, kahta koiraa, kolmea puutarhurinrenkiä ja keittiörenkiä

rouva Gater oli yksinään kartanossa. Loppuiltapäivän ja alkupuolen

iltaa he olivat kaikki olleet rotanajossa tallin puolella, ja

varmaankin murtovaras tiesi tämän. Sitä ei rouva Gater voinut ymmärtää,

kuinka pahantekijä oli päässyt pujahtamaan puutarhasta ja puistosta,

sillä hän oli samassa silmänräpäyksessä hälyyttänyt talon. Hän ei

tietänyt varmasti, oliko mies vienyt mukanaan mitään arvoesineitä,

mutta asiata tutkittiin parhaillaan luettelon avulla. Vaikka hänen

tähtensä tuskin tarvittiin mitään luetteloa, koska hän oli ollut

emännöitsijänä Sneyd Hallissa kuusikolmatta vuotta ja voi kehua

tuntevansa ulkoa kartanon koko sisustuksen! Poliisi oli käynyt käsiksi

asiaan. Jalanjälkiä ja merkkejä oli tutkittu. Oli puhetta hankkia

etsiviä Lontoosta. Siihen mennessä kuin lehti joutui painoon, ei vielä

oltu keksitty mitään avainta, mutta rouva Gater oli varma siitä, että

asia selviytyisi, ja vakuutti tuntevansa murtovarkaan, kun tämä oli

saatu vangituksi. Tämän kuutamossa nähdyt piirteet olivat ikiajoiksi

syöpyneet hänen muistiinsa. Hän oli nuori mies, hyvin puettu. Jaarli

oli sähköteitse luvannut kaksikymmentä puntaa voron vangitsemisesta.

Vangitsemiskäsky oli jo julkaistu.

Niin kertoi tarina.

Denry näki selvästi, miten tahdittomasti hän oli menetellyt

edellisenä päivänä. Hänen ei olisi pitänyt käydä sisään kutsutta.

Mutta kerran sisään jouduttuaan hänen olisi pitänyt pysyä lujasti

rauhallisen arvokkaana, kunnes emännöitsijä saapui, ja sitten

hänen olisi pitänyt selittää asia juurta jaksain emännöitsijälle

esittäen todistuskappaleensa ja ilmaisten suoraan loukkautuneensa

siitä kokemuksesta, minkä jonkun törkeä huolimattomuus oli hänelle

aiheuttanut.

Mutta sen sijaan hän oli käyttäytynyt tavattoman typerästi, ja

tuloksena oli, että hänen päästään oli luvattu palkinto. Sneydin-matka

ei ollut tuottanut mitään siveellistä vaikutusvaltaa ja tehokasta

apua, se oli päin vastoin peräti tuhonnut hänet Yleisen säästöklubin

perustajana. Säästöklubia ei voi johtaa vankilasta, eikä kymmenen

vuoden tuomio herätä luottamusta tietämättömässä roskaväessä. Hän

vapisi ajatellessaan, mitä tapahtuisi, kun poliisi saisi kreivittäreltä

tietää, että muuan Machin niminen mies oli jättänyt hänelle

käyntikorttinsa juuri, kun hän oli lähdössä Sneyd Hallista.

Mutta poliisi ei saanut koskaan tietää tätä kreivittäreltä, joka

oli matkustanut syksyksi Roomaan. Kävi selville, että kamarineito

oli vain ilmoittanut kreivittärelle erään "miehen" haluavan tavata

häntä ja hukannut nimikortin. Tarkka tutkimus osoitti, että voro oli

tullut häirityksi, ennenkuin sai tilaisuuden varastaa. Ja nostettuaan

hirvittävän hälinän paikkakunnalla koko juttu häipyi vähitellen

unohduksiin.

Silloin julkaistiin _Merkkitorvessa_ Denryn allekirjoittama kyhäys,

joka sisälsi täydellisen kuvauksen Sneyd Hallin juhlahuoneistosta. Hän

oli saanut tavan avustaa silloin tällöin _Merkkitorvea_. Kyhäys alkoi

seuraavasti:

"Sneyd Hallissa äskettäin sattunut huomattava murtovarkaus on

kiinnittänyt huomion tämän suurenmoisen kartanon juhlahuoneistoon.

Koska varsin harva, ottamatta lukuun perheen persoonallisia ystäviä, on

saanut tilaisuuden nähdä näitä historiallisia suojia, jotka tietysti

ovat suljetut suurelta yleisöltä, olemme arvelleet selonteon huvittavan

_Merkkitorven_ lukijakuntaa. Käydessämme siellä viimeksi...", jne.

Hän ei jättänyt kuvaamatta mitään kohtaa niiden loistosta.

Tätä kyhäelmää selosti sanomalehdistö aina Birminghamiin asti. Ihmisten

mieleen muistui Denryn kuuluisa valssi Bursleyn kaupungintalon

muistettavissa tanssiaisissa. Ja heidän täytyi pakostakin olettaa,

että täten alkanut tuttavuus oli jatkunut suuremmassa tai vähemmässä

määrin. Heitä ihmetytti Denryn hämmästyttävä vaatimattomuus, hän

kun ei koskaan kerskaillut siitä. Denryn kurssi kohosi yleisen

arvonannon markkinoilla. Denrystä puhuessaan ihmiset puhuivat Yleisestä

säästöklubista, joka edistyi nopeasti, ja Denryn myönnettiin olevan

sitä lajia, joka menestyy ja ansaitsee menestystä.

Mutta ainoastaan Denry kykeni täysin ymmärtämään, kuinka suuri Denry

oli, kun oli kääntänyt niin nöyryyttävän tappion itselleen niin

ihmeelliseksi voitoksi.

Hänen leukansa katosi verkalleen näkyvistä varsin mukiinmenevän parran

suojaan. Mutta kasvattiko parran kunnioitus äidin älykästä neuvoa

kohtaan vaiko tarkoitus eksyttää Sneyd Hallin emännöitsijä jäljiltä,

sitä on vaikea sanoa.