Kaupunkiviisikossa ja ehkäpä muuallakin vallitsee tapa, jonka nojalla
kaksi nuorta, jotka ovat joutuneet kihloihin varhain kesällä, kohtaavat
mitä eriskummallisimmasta yhteensattumasta toisensa elokuussa samassa
kylpypaikassa ja usein asustavat siellä saman kadun varrella. Näin kävi
myöskin Denrylle ja Ruth Earpille. Vaikeuksia oli ollut -- niitä on
aina. Liikemies, joka elättää itseään keräämällä vuokria viikoittain,
ei tietenkään voi poistua epämääräiseksi ajaksi. Ja nuoren naisen,
joka elää yksinään maailmassa, on otettava huomioon yleinen mielipide.
Mutta Ruth järjesti asian niin, että hänen nuori ystävättärensä Nellie
Cotterill, jonka vanhemmat olivat avokätisiä, liittyi hänen seuraansa.
Ja Pohjois-Staffordshiren rautatien ihmisystävällinen suunnitelma myydä
neljän shillingin matkailijalippuja sai Denryn vakuuttamaan itselleen,
ettei hän ollut ihan hullu aikoessaan viettää pari viikkoa Englannin
rannikolla.
Ruth valitsi Llandudnon, koska Llandudno oli tyylikkäämpi kuin Rhyl tai
Blackpool eikä sen kalliimpi. Ruthilla ja Nelliellä oli parihuoneet
eräässä täysihoitolassa P. Asaphintien 26:nnessa (lähellä Rantatietä),
ja Denry vuokrasi yhden huoneen toisesta täysihoitolasta Asaphintien
28:nnessa. Sen lähemmäksi ihannetilaa olisi tuskin voinut päästä.
Denry ei ollut koskaan ennen nähnyt merta. Kun hän komeimmassa
asussaan asteli esplanaadia tai rantasiltaa rinnallaan molemmat
neidot komeimmassa asussaan ja liittyi huvittelijain ja rahan
tuhlaajain suunnattomaan laumaan, teki meren kauneus ja mahtavuus
häneen epäilemättä syvän vaikutuksen. Mutta vielä syvemmän
vaikutuksen kuin meren kauneus ja mahtavuus teki häneen se edullisten
liikemahdollisuuksien paljous, minkä Llandudnon kaltainen paikka
tarjosi. Hän ei nähnyt täällä ensi kertaa ainoastaan merta, vaan
myöskin mahdollisuudet kerätä rikkautta rehellisellä kekseliäisyydellä.
Tulonsa jälkeisenä aamuna hän lähti kävelemään ja eksyi Suur-Ormen
vaiheilla ja sai kiireimmän kaupalla vaeltaa Rantatien päästä
päähän kello yhdeksän tienoissa. Ja jokaisen talon jokaisessa
pohjakerros-ikkunassa hän näki pitkän pöydän täyden ihmisiä syövän ja
juovan samanlaisia ravintoaineita. Llandudnossa halusi viisikymmentä
tuhatta sielua aina suorittaa saman teon samaan aikaan; he tahtoivat
saada ajan kulumaan ja olivat valmiit tekemään mitä tahansa saadakseen
ajan kulumaan ja vielä maksamaankin siitä hyvästä. Ja kaikki maksoivat
viivyttelemättä.
Tämä suuri ajatus oli hänestä paljoa majesteetillisempi kuin meri tai
Suur-Orme tai Pikku-Orme.
Se jäi hänen päähänsä, koska hän oli äkkiä muuttunut varsin vakavaksi
henkilöksi. Hänellä oli nyt jotain, minkä hyväksi kannatti elää,
mihin voi tuhlata tarmoaan. Kihlaus herätti hänessä onnea ja enemmän
ylpeyttä kuin onnea ja enemmän kummastusta kuin ylpeyttä. Hänen
kosintamenettelynsä erosi jyrkästi siitä käsityksestä, mikä hänellä
varemmin oli ollut moisesta jutusta. Hän ei ollut kokenut niitä
mielialoja, joita oli odottanut saavansa tuta. Ja sitten hänen
ajatuksissaan pyöri alinomaa tämä kysymys: _Mikä hänessä mahtoi
miellyttää Ruthia?_ Tämä lienee saanut sellaisen käsityksen, että
hän oli paljoa ihmeellisempi kuin todellisuus osoitti. Voiko olla
mahdollista, että Ruth, joka oli paljoa kokeneempi ja loistavampi,
oli suudellut häntä? _Häntä!_ Hän tunsi velvollisuudekseen kohota sen
liioitellun käsityksen tasalle, mikä Ruthilla hänestä oli. Mutta miten?