Alimman tuomarin ruotsinkielisenä virkanimenä Suomessa käytettiin
keskiajan lopussa ja uuden ajan alussa yleisesti nimitystä
häradshöfding. Omituista kyllä ei tällä nimityksellä näytä olevan
suomenkielessä vanhaa, vakaantunutta vastinetta. Herra Martin
1500-luvun puolivälissä laaditussa maanlain suomennoksessa käytettyjä
nimityksiä "kihlakunnan päämies" ja "kihlakunnan mies" (harvemmin) ei
voitane sellaisena pitää. Sen sijaan on suomalaisessa kansankielessä
ammoisista ajoista käytetty nimitystä tuomari. Tämän nimityksen
juurtumiseen suomenkieleen on varmaan vaikuttanut se, että
aikaisemmalla keskiajalla oli Suomessa yleisesti käytännössä
ruotsinkielinen nimitys domare, joka vasta keskiajan myöhemmällä
aikakaudella vähitellen väistyi "häradshöfding" nimityksen tieltä.
"Tuomari" nimityksen edustaman laitoksen juuria voimme Lounais-Suomessa
seurata 1300-luvun alkupuoliskolle saakka.
Eräässä Turun maakuntakäräjillä 1353 laaditussa asiakirjassa mainitaan
jo edellisinä aikoina annettuja tuomarin tuomioita; erästä henkilöä
syytettiin siitä, että hän oli petollisesti kantanut maksettavaksi
joutuneita uhkasakkoja, nimittäin yhden markan tuomarin tuomiosta ja
kolme markkaa toisesta tuomiosta. Nähtävästi on tässä kohdassa puhe
kaksiasteisesta tuomiosta, jossa ensin "tuomari" pani 1 mk:n uhkasakon
ja sitten, kun se rikottiin, toinen korkeampi tuomari 3 mk:n uhkasakon,
kuten myöhemmin kihlakunnantuomarit. Näyttää siis siltä kuin esillä
olevassa asiakirjassa olisi kysymys vielä alemmasta tuomarista kuin
kihlakunnantuomarista, jostakin aivan paikallisesta kansantuomarista,
jolla on ollut virkanimenään "tuomari". Asiakirja koskenee Mynämäen
seutuja.[593]
Tämä käsitys sopeutuu niihin muihin tietoihin, mitä on 1300-luvun
tuomareista. V. 1363 esiintyy Turun linnan voudin todistajana m.m.
eräs "Vilckin Domare", josta ei tiedetä muuta kuin nimi.[594]
Hiukan enemmän on tietoja kolmesta muusta pohjoisessa V.-Suomessa
toimineesta tuomarista. V. 1374 esiintyy "Otin domare" välimiehenä
maanluovutuksessa Taivassalossa.[595] Samana vuonna esiintyy
Taivassalossa vielä toinenkin välimies, Gudmar Gudmarsson, varmasti
sama mies, jota mainitaan kiinnemiehenä Otin tuomaria koskevassa
asiakirjassa ja nimellä "Gudhmar domare" todistajana eräässä saman
seudun asiakirjassa v:lta 1380.[596] V. 1375 tehdään Mynämäellä
maankauppa "Andris domaren" edessä.[597] Ja seur. vuonna esiintyy sama
mies samanlaisissa toimissa Maskussa.[598]
Eteläisessä V.-Suomessa mainitsevat asiakirjat 1300-luvun lopulta
useampia tällaisia tuomareja. Vv. 1377-1380 mainitaan "Holmuider
domare" kolmasti maanluovutusasiain välimiehenä ja todistajana Piikkiön
käräjillä.[599] Maankaupan välimiehenä esiintyy v. 1378 "Michiael Rasi,
domarin" Kemiössä[600] ja seur. vuonna tavataan "Åke Sack, dommare"
pitäjänkäräjäin pitäjänä ja maankaupan välimiehenä niinikään
Kemiössä.[601]
Kaikkien näiden kuuden tuomarin varsinaisena toimena niissä asioissa,
joita puheenaolevat asiakirjat koskevat, on maanluovutusten erotus- eli
välimiehen ("förskelaman") tehtävä; välimiehen latinankielinen nimitys
"prolocutor" kävi keskiajalla myöskin tuomarin virkanimestä. Tähän
nähden voi kysyä, eivätkö "prolocutoreina" ja välimiehinä vanhemmalla
keskiajalla mainitut henkilöt ole olleet samanlaisia "tuomareja" kuin
ne, joihin edellä olemme tutustuneet. Sellaisina mainitaan v. 1350
Vehmaalla Nikolai Kiimakallio(?)[602] ja v. 1402 Mynämäellä eräs Olaff
Biörnsson.[603] Inkoossa v. 1452 esiintyy maakiinnemiesten joukossa
ensimäisenä "Matis domare" ikäänkuin hän olisi ollut toimituksen
johtaja.[604]
Muinaisesta tuomarintoimesta lienee myöskin periytynyt "tuomari" sanan
käyttäminen sukunimenä. Halikossa mainitaan v. 1410 kiinnemiesten
joukossa "niclis domare", kaikesta päättäen tavallinen rahvaanmies eikä
mikään virkamies.[605] Tenholassa esiintyy w. 1395 ja 1399 kaksi
veljestä, joilla on sukunimenään "domare".[606]
"Tuomari" nimen tapaamme vielä vanhoissa paikannimissäkin. Uuden ajan
alussa, osittain jo aikaisemmin, tavataan asiakirjoissa seuraavat tähän
kuuluvat paikannimet:
Vehmaa: Domarla, kylä suomal. oik.,
Taivassalo: Domaris, kylä ruotsal. oik.,[607]
Parainen: Domarby, kylä (6 taloa) Terffuebolissa,
Marttila: Domarla, kylä,[608]
Perniä: Domarby, kylä Hirvilahden bolissa,
Inkoo: Domarby, kylä Bakombergsbolissa,
Kirkkonummi: Domarkulla, kylä Gunnarskullabolissa,
Helsinki: Domarby, kylä.[609]
Nämä paikannimet ovat ilmeisesti yleensä sangen vanhoja, varmaan
vanhempia kuin v. 1417, jolloin Helsingin Domarby nimeltä mainitaan.
Sen päätämme varsinkin siitä, että kaikki nämä paikannimet ovat kyläin
eivätkä yksityisten talojen nimiä; mahdollisesti on tuomarin talo ollut
koko kylän alkutila tai on tuomareita asunut kylässä hyvin kauan, niin
että tuomarin nimi vähitellen syrjäytti kylän alkuperäisen nimen.
Kaikki nämä 1300-luvun tuomarimuistot tavataan maamme eteläisillä ja
lounaisilla rannikkoseuduilla. Nämä seudut olivat vielä 1300-luvulla
valtaavaksi osaksi ruotsalaisia. Useimmilla niistä tuomareista, joista
on tietoja, on selvästi ruotsalaiset nimet ja heidän toimensa koskevat
ruotsalaisia pitäjiä; suurin osa tuomari-aiheisista paikannimistäkin on
ruotsalaisten pitäjäin piirissä. 1300-luvun tuomari-laitoksen
varsinaisena pesäseutuna lienee niinmuodoin ollut Lounais- ja
Etelä-Suomen ruotsalainen asutusvyöhyke, eli n.s. ruotsalaisen oikeuden
alue.
Näiltä ruotsalaisilta pesäseuduilta puheenaoleva laitos näyttää
levinneen läheisiin suomalaisiin seutuihin, joiden tuomarinimistöön
todennäköisesti kuuluvat "Nicolai Kumakallia" ja "Domarla" Vehmaalla,
"Andris domare" Mynämäellä ja Maskussa sekä "niclis domare" Halikossa.
Koko tuo vanha tuomarilaitos tekee hyvin kansanomaisen ja
paikkakunnallisen vaikutuksen.
Asiakirjat antavat sen käsityksen, etteivät nuo tuomarit ole kuuluneet
maan mahtavimpiin. Useimpien nimi on ilmoitettu vaatimattomasti vain
ristimä- ja virkanimellä. Kolmella heistä ("Otin tuomarilla", "Gudhmar
tuomarilla" ja Oiaff Björnssonilla) ei näytä olleen omaa sinettiä,
jolla olisivat sinetöineet asianomaisen asiakirjan, mistä päättäen he
ovat olleet talonpoikaisia miehiä. "Tuomari" sanasta johtuneet
talonpoikaiset sukunimet, tuomari-liitteiset paikannimet, jotka kaikki
ovat talonpoikaiskyläin, vaan eivät ylimyskartanoiden nimiä, puhuvat
alkuperäisen kansanomaisuuden ja talonpoikaisuuden puolesta.
Toiselta puolen kuitenkin ovat useimmat 1300-luvulla mainituista
tuomareista sinetöineet asiakirjansa ja nähtävästi kuuluneet
alhaisempaan aateliin.[610] Mutta ei näistäkään yksikään ole kuulunut
maamme tunnettuihin ylimyssukuihin; he olivat kaiketi vain oman
paikkakunnan johtohenkilöitä.
Mitä vihdoin näiden vanhain tuomarien virkapiiriin tulee, niin
lukuunottamatta Mynämäellä ja Maskussa toiminutta Antti tuomaria ei
kukaan heistä esiinny virassa silloista pitäjää laajemmalla alueella.
Varsinainen kihlakuntalaitos ei vielä 1300-luvun alkupuolella, jolloin
tuomareja jo esiintyy, ollut olemassa. Erittäin huomattava on, että Åke
Säck eli Sæk nimittää v:n 1379 asiakirjassa itse itseään "Kemiön
kirkkokunnan tuomariksi" ja toimii yksinään, ilman muitten
tuomiovaltaisten läsnäoloa, pitäjänkäräjäin tuomarina. Kun pitäjä
meidän maassamme kaikesta päättäen on alkuperäinen oikeus- ja
hallintopiiri, on erityisten tuomarien esiintyminen näissä piireissä
odotettavaakin. Yllämainitut tuomarit ovat olleet pitäjäntuomareja, sen
tapaisia, joita Ahvenanmaalla oli vielä 1600-luvun alkupuolella.[611]
Meidän aikamme talonpoikaisilla "herrastuomareilla" on ollut todelliset
alku-isänsä näissä 1300-luvun pitäjäntuomareissa, vaikkapa nimen olisi
antanutkin Maunu Eerikinpojan maanlain "häradsdomare".