Ruotsissa oli jo maakuntalakien aikana kansalla velvollisuus toimittaa
kruunulle maksutonta väen ja tavarain kuljettamista eli kyyditystä.
Tätä kuninkaan kyytioikeutta mainitsevat Uplannin, Södermanlannin,
Vestmanlannin ja Helsinglannin lait. Siitä, ettei maanlaki tästä
rasituksesta mitään virka, Rydin päättelee, ettei se myöhemmällä
keskiajalla ollut tunnustettu.[575]
Suomessa kumminkin kyyditysrasitus oli myöhemmällä keskiajalla käytetty
ja oikeudellisesti järjestettykin. Saaristen ja Kulsialan pitäjässä
Hämeessä v. 1507 tuomittiin "kyydintasoitus" yli koko pitäjän ja
kahta vuotta myöhemmin samanlainen kyydintasoitus tuomittiin
toimeenpantavaksi Kalvoilassakin "kunkin koukkuluvun mukaan".[576]
Saamme siis tietää, minkä perusteenkin mukaan tämä velvollisuus
keskiajan lopulla Hämeessä oli jaettu.
Lounais-Hämeen tuomiokirjain mukaan keskiajan lopulla oli kolmenlaisia
kyydityksiä, joiden laiminlyömisestä seurasi sakkoja: (1) valtakunnan
herrain tai hallituksen kirjettä kuljettavan miehen kyyditys, jota
voisi nimittää kuninkaankyyditykseksi,[577] (2) käräjäkyyditys,
johon nähtävästi kuului kruunun koko käräjäväen kyydittäminen
nimismiestalosta toiseen,[578] ja (3) pitkäkyyditys, jonka
tarkoituksena oli kruunun väen tai tavaran kuljettaminen kaukaisempiin
määräpaikkoihin.[579]
Ensiksi mainittua lajia kyyditystä saatiin keskiajalla varmaan muita
seutuja raskaammin kokea Ahvenanmaalla, jonka kautta osittain maisin
osittain meritse jo aikaisella keskiajalla kulki valtatie Suomen ja
Ruotsin välillä. Varmaankin tästä kauttakulusta johtuvan suuren
kestitysrasituksen vuoksi Ahvenanmaan papeille jo v. 1335 myönnettiin
erityisiä palkkaetuja.[580] Kyyditysrasituksen jakaminen Ahvenanmaan
kolmanneksien kesken sillä tavoin kuin ennen on kerrottu oli siitä
päättäen varmaan pantu toimeen jo vanhemmalla keskiajalla.
Turun läänin rahvaan hyväksi antamassaan käskykirjassa Eerik
Pommerilainen v. 1419 m.m. määräsi, ettei talonpojilta saanut vaatia
kyydityksiä muulloin kuin kuninkaan tai kuningattaren itsensä maassa
ollessa tai kuninkaan erityisellä kirjeellä käskettäessä; erityisesti
kielletään kuninkaan voutia veronkannolla ratsastaessaan kansaa sillä
tavoin rasittamasta.[581] Kyyditysrasitus lounaisessa Suomessa oli
1400-luvun alussa varmaan tavattomammin lisääntynyt, koskapa siitä
Tanskassa saakka käytiin kuninkaalle valittamassa. Näyttää siltä, että
toiseksi mainitsemamme laji kyyditystä, linnanvoudin ja hänen väkensä
käräjäkyydit, oli Turun läänissä erityisen valituksen aiheena. Toiselta
puolen kuitenkin tällainen kyyditys 1400-luvulla Turun läänissä oli
pysyvä, tunnustettu rasitus; v. 1464 Räntamäen käräjillä sakotettiin
talonpoikaa niskoittelusta kyydinteossa, kuten näyttää linnan voudin
kyydissä.[582] Mahdollistahan on, että käräjä- ja muut paikalliset
virkakyydit vasta 1400-luvun kuluessa tulivat järjestyneeksi tavaksi,
aikaisemmin oltuaan mielivallan ja väkivallan alaisia.
Keskiajan lopulla olivat kuten näimme Hämeessä käytännössä myöskin
_pitkätkyydit_.
Niistä saadaan lähempiä tietoja Kustaa Vaasan hallitusajan
tilikirjoista. Hämeessä siihen aikaan oli pitkiinkyyteihin velvollinen
koko linnalääni. 1520-luvun lopulla tätä rasitusta luonnossa suoritti
ainoastaan lähellä linnaa oleva alue, Saaristen ja Kalvoilan pitäjät
Sääksmäen kihlakuntaa ja Hattulan kihlakunta, lukuunottamatta Hattulan
pitäjää, joka oli tästä rasituksesta vapautettu, koska linnan hevosia
kesäisin laidunnettiin sen takamailla ja niityillä.
Kultakin koukulta oli kerran vuodessa lähetettävä hevonen linnankyytiin
Turkuun tai minne hyvänsä muualle. Liikennetarpeet eivät kuitenkaan
aina olleet niin suuret, että mainitun ahtaammankaan alueen koko
hevosmäärää olisi tarvittu. V. 1539 suorittivat "kyytihevosia"
ainoastaan Turun tien varrella olevat Mäskälän ja Rengon pitäjät. Kun
seuraavana vuonna taasen Hauhon pitäjä oli pitkässäkyydissä, näyttää
tämäkin rasitus olleen jonkinlainen kiertovero. Kyytivelvollisuus
suoritettiin nähtävästi kollektivisesti neljänneskunnittain; v. 1507
sakotettiin Saarioisten Airanteen neljänneskunnan jokaista talonpoikaa
3 markkaa pitkänkyydin laiminlyömisestä. Ne, jotka eivät tehneet
pitkääkyytiä, maksoivat lunastusta 1 markan koukulta.[583]
Pitkiäkyytejä suoritettiin Savossakin, kultakin neljännekseltä 12
hevosta, joskus enemmänkin, miten kuljetettavaakin oli. Savon
pitkätkyydit tavallisesti tehtiin Viipuriin. Kun ei kaikkia hevosia
täälläkään tarvittu ajoon ja kun kaukana asuvain olisi ollut hankala
tulla kyytiin, otettiin sijaan _hevospalkkaa_ 2 1/2 puntaa viljaa
neljännekseltä.[584]
Eräästä Kustaa Fincken kirjeestä v:lta 1553 selviää, että kruunulle
suoritettavain pitkäinkyytien lisäksi oli niitä tehtävä vielä
yksityisille virkamiehillekin: linnanvoudille, maanvoudille,
linnankirjurille, maankirjurille, tuomarille ja nimismiehelle,
kullekin 2. Varmaan nämäkin sangen vanhoja tapoja.[585]
Merimaakunnillakin oli muinoin sisämaitten pitkiäkyytejä vastaava
kuljetuslaitos.
Ahvenanmaalla kuljetti kukin maankolmannes vuorovuotenaan maakunnan
verot Tukholmaan. 1530- ja 1540-luvuilla täällä maksetut
_laivaäyrityiset_, joita kukin talollinen suoritti 1 äyrityisen,
näyttävät olleen tämän kuljetusveron lunastusta.[586]
Varsinais-Suomen vanhimmissa tilikirjoissa kerrotaan, että Lapin
(Rauman) pitäjän neljännesmiehet verollisilta kootuilla varoilla
vuokrasivat aluksia, viedäkseen veroviljansa Turkuun.[587]
Raaseporin läänin rahvaan velvollisuutena oli kuljettaa kuninkaan
viljaa ja veroja Tukholmaan; milloin sitä ei tarvittu, maksoi kukin
talollinen 1/2 äyriä laivarahoja.[588]
Kyyditykset joutuivat jo varhain nimismiesten ja maanvoutien
valvottaviksi. Siitä niinkuin muustakin toimestaan maanvoudit keskiajan
yleiseen virkamiestapaan tekivät tulolähteen. Useissa Suomen seuduissa
maanvoudit uskonpuhdistusajan alussa kantoivat omaksi hyväkseen
kyyditysrahoja.
Ahvenanmaalla vouti kantoi kyytirahoja pitäjittäin, useimmista
pitäjistä 16 mk (Ekkeröstä 11, Hammarlannista 10, Föglostä 8 ja
Kökarista 8 mk). Vero näyttää vanhastaan olleen järjestetty siten, että
jokainen kyytivelvollisuudesta vapautettu yksiö maksoi nimismiehelle 1
mk ja nimismiehet sitten maksoivat voudille yllämainitut summat
"taksana".[589]
Kyyditysrahoja kantoi maanvouti myöskin pohjoisessa V.-Suomessa: "Ne,
jotka ovat olleet vapaita kyydityksestä, ovat antaneet voudille 2 tai 3
mk".[590]
Hämeessä -- ainakin Saarioisten, Kalvohan ja Portaan pitäjissä --
maanvouti 1550-luvulla tilapäisten saatavainsa joukossa kantoi
kyyditysrahoja, joista emme kumminkaan enempää tiedä.[591]
Emme epäile lukea tähän rasitusluokkaan myöskin muutamissa Karjalan
seuduissa, Lappeen ja Taipaleen pitäjissä sekä koko Äyräpään
kihlakunnassa uuden ajan alussa maksettuja kyytirahoja. Niitä
maksettiin 6 penninkiä (1 killinki) täysiverolta eli 2 1/2 äyriä
nautakunnalta.[592] Karjalan kyytirahat eivät olleet voudin sivutuloja,
vaan kannettiin kruunulle.