Eerik Pommerilaisen verokirjan ja uuden ajan vanhimpain verokirjain
nojalla voidaan määrätä Suomen eri maakuntain todennäköinen verokyky ja
asutusaste unioniajan alussa.
Ahvenanmaan täysiverojen luku v. 1413 oli 526. Asutusastetta 1300-luvun
lopussa kuvaisi paremmin Kustaa Vaasan aikainen savuluku, mutta
vallitsevina veroyksiöinä olivat vielä v. 1413 täysiverot.
Turun linnaläänin vero Eerik Pommerilaisen aikaan teki kaikkiaan 9 832
mk. Kun savun vero teki 5 mk ja kun varmaan niilläkin alueilla, missä
ei savulaskua vielä käytetty, veron suhteellinen suuruus oli
samanlainen, tulee koko läänin lasketuksi savuluvuksi 9 832:5 eli
1 966 savua.
Raaseporin läänissä oli v. 1413 veroyksiöitä, jotka ovat katsottavat
savun vastineeksi, 1 011.
Porvoon läänin vanha veromarkkaluku, mikä varmaan vastaa läntisten
alueitten savua, teki uuden ajan alussa, ja epäilemättä puoltatoista
sataa vuotta aikaisemmin, 350.
Viipurin läänissä oli veromarkkoja uuden ajan alussa 1102, mutta
unioniajan alussa varmaan jonkin verran vähemmän, koska täällä
muodostettiin uusia veromarkkoja sitä myöten kuin uutisasutus kruunun
takamailla edistyi; suuresti erehtymättä voidaan Viipurin linnaläänin
verokykyisyyttä unioniajan alussa osoittaa luvulla 1 000.
Savon alueella oli uuden ajan alussa 600 veromarkkaa, mutta koska
uutisasutus juuri sillä taholla oli ollut vilkkain, emme uskalla
unioniajan verolukua Savossa olettaa 300 suuremmaksi.
Satakunnasta (ilman kaupunkeja, mutta Närpöö mukaan laskettuna) sai
Eerik Pommerilainen veroa, laskettuna 4 mk:n mukaan savulta, kaikkiaan
5 812 mk, josta käyttäen samaa perustetta kuin V.-Suomessa saisimme
6 995 mk eli 1 395 savua. Pohjanmaan savuluku v. 1413 teki 460, mihin
lisäksi otamme Tornion 30 savua.
Hämeessä oli v. 1413 kaikkiaan hiukan yli 955 koukkua, jotka maksoivat
yhtä raskaan veron kuin lounaisen Suomen koukut ja siis ovat kyllä
niihin verrattavia.
Suomen kaikkien maakuntain yleislasku tulee siis seuraavaksi:
verokyky suhdeluku %
yksiöissä veroyksiöissä
Ahvenanmaa 526 6
Turun lääni 1 966 24.5
Raaseporin lääni 1 011 12.6
Porvoon lääni 350 4.4
Viipurin lääni 1 000 12.5
Savo 300 3.8
Satakunta 1 395 17.5
Pohjanmaa ja Tornio 490 6.1
Häme 955 12.0
koko Suomi 7 993 100.0
Tästä laskelmasta näkyy selvästi lounaisten saaristo- ja
rannikkoseutujen suuri taloudellinen ylivalta; tulihan noista
mahdollisimman samanarvoisiksi lasketuista veroyksiöistä päälle 61 %
Ahvenanmaan, Turun läänin, Raaseporin läänin ja Satakunnan osalle.
Toisin sanoen: suunnilleen nykyisen Turun läänin ja läntisen Uudenmaan
alue vastasi unioniajan alussa lähes 2/3 koko Suomen taloudellisesta
voimasta. Ahvenanmaa yksin merkitsi verotaloudellisesti enemmän kuin
koko Pohjanmaa!
Tämäntapaiset laskelmat ovat kumminkin aina luonnollisesti hyvin
ylimalkaisia. Suuremmalla varmuudella laskelmamme osoittaa ainoastaan
lounaisten ja läntisten rannikkoseutujen keskinäistä suhteellista
taloudellista voimaa ja asutusastetta, joka näillä seuduin oli
veroyksiöiden mukainen. Suomalaistenkin sisämaitten verokyvystä antavat
numerot ylimalkaisen luvun, mutta näiden seutujen väkilukua ei voida
tällä perusteella arvostella. Suomalaisten alueitten ominaisuuksia
keskiajalla näet oli sekin, että niillä perustavaa veroyksiötä kohden
tuli suuri henkilöluku, niinkuin silmäys Viipurin alueen veroluvun ja
savuluvun suhteisiin selvästi osoittaa. Suomalainen väestö oli
ryhmittynyt suuriin perhe- ja heimokunnallisiin yhdyskuntiin, jotka
taloudellisesti olivat pääasiallisesti vain kulutuskuntia ja siis
heikkoja veronmaksajia. Merimaakunnissa sitävastoin, missä asutus ja
viljelys jo olivat ehtineet juurtua, veroyksiöt olivat vähemmin
väekkäitä omistus- ja tuotantokuntia, joiden taloudellinen kyky juuri
siitä syystä voitti umpisuomalaisen yhteiskunnan.