Jo vanhemmalla keskiajalla, ja arvatenkin sitäkin ennen, oli lounaisen
ja eteläisen Suomen saaristo- ja rannikkoseuduilla ruotsalainen
asutusalue, joka käsitti pääasiallisesti samat seudut, mitkä tänäkin
päivänä ovat ruotsalaisten asumat. Tähän tunnettuun ruotsalaiseen
asutusalueeseen liittyi varhaisemmalla keskiajalla jatkoina
rannikkoalueita, joiden silloisia kansallisuusoloja emme varmuudella
tunne, mutta joiden laitoksissa ruotsalainen vaikutus on hyvin tuntuva.
Idässä tällainen vaikutusalue ulettui Karjalan perille, lännessä pitkin
Itämeren ja Raumanmeren rannikkoja Satakunnan äärille saakka, missä se
tapasi Pohjanmaan ruotsalaisen asutuksen. Koska koko tällä alueella tai
suuressa osassa sitä tavataan samantapaisia länsiperäisiä ja lähinnä
Ahvenanmaan oloihin verrattavia laitoksia, on näyttänyt olevan syytä
tässä käsitellä niitä yhdessä koossa.
Ennen linnakaudella tapahtunutta hallinnon keskitystä näyttää
Lounais-Suomen rannikkoseuduilla olleen useampia pienten maakuntain
tapaisia alueita, joita nimitettäessä käytettiin ruotsalaista
liitesanaa _land_ (suomalainen vastine parhaiten "Kaland". "maakunta").
Sellainen oli _Kaland_, joka alkuaan lienee tarkoittanut pohjoisen
Suomen ruotsalaista saaristo- ja rannikkoasutusta yleensä. Nimi
mainitaan asiakirjoissa ensi kerran v. 1332.[355] Jo 1347 Kaland
esiintyy hallintopiirinä,[356] joka ainakin myöhemmin tarkoitti Vehmaan
kihlakuntaa. Myöskin pienemmän alueen nimenä Kalandia käytettiin ja
tarkoitti se silloin Uudenkirkon pitäjää.[357]
V.-Suomen erityisinä osina luetellaan v. 1386 Pohjois-Suomi ja
Etelä-Suomi ja niiden saaristo ja "Nybigdh".[358] Näistä seuduista
ensinmainittu ei alkuaan tarkoittanut koko sitä aluetta, jota sillä
nimellä myöhemmin on kutsuttu. Kun v. 1407 mainitaan "kihlakunnan
tuomaria Pohjois-Suomessa",[359] niin tarkoitetun alueen
ulkopuolelle jäi Vehmaan kihlakunta, jolla samaan aikaan oli toinen
kihlakunnantuomari. P.-Suomi siis 1300-luvulla lienee tarkoittanut
ainoastaan Maskun kihlakuntaa, johon kuuluvat pitäjät jo varhain
muodostivat yhteenkuuluvan oikeus- ja omistusalueen.[360]
Mahdollista on, ettei Etelä-Suomikaan alkuaan ole käsittänyt koko sitä
aluetta, jota myöhemmin siksi sanottiin. E.-Suomen ruotsalaisen
saariston laitokset näet vanhemmalla keskiajalla huomattavasti erosivat
muun E.-Suomen oloista. Pappien ruokalisän maksamisessa saaristossa
muinoin noudatettiin toista tapaa kuin mantereella; vanhin tunnettu
verokuntalaitos oli eteläisen V.-Suomen ruotsalaisilla alueilla toinen
kuin suomalaisilla. On siis mahdollista, että nämä ruotsalaiset seudut
ovat muodostaneet suomalaisista alueista maakunnallisesti eroavan
alueen.
Pieni Varsinais-Suomen maakunta olisi siten alkuaan ollut vielä
melkoista pienempi ja käsittänyt ainoastaan myöhemmän maakunnan
suomalaiset seudut, jotka ruotsalaisten seutujen tapaan jakautuivat
vielä pariin pienempään osaan (kihlakuntaan).
Sellaisiin oloihin viittaa myöskin E.-Suomen ruotsalaisen saariston
muinainen läheinen yhteys läntisen Uudenmaan kanssa. Molemmat nämä
seudut kuuluivat papinmaksuissaan samaan Helsinglannin oikeuteen.
Ragvald piispan aikana (1309-1321) näitä maksuja koko oikeuden alalla
yhteisesti järjestettiin,[361] ja v. 1351 mainitaan Uudenmaan laamannia
oikeustoimituksen osallisena Kemiössä V.-Suomessa.[362]
Kun Uusimaa (Nyland) nimitys 1300-luvun alkupuoliskolla varsinaisesti
näkyy tarkoittaneen vain Turun linnanpäällikön alaista läntisen
Uudenmaan hallintoaluetta[363] ja vasta myöhemmin myöskin Porvoon
lääniä ja koko itäistä ruotsalaista ranta-asutusta Viipuriin saakka, ei
ole mahdotonta, että aikaisimpaan Nylandin piiriin on kuulunut
E.-Suomen ruotsalainen saaristokin.
Edellisen mukaan on siten lounaisimmassa Suomessa ennen linnakaudella
tapahtunutta hallinnon keskittymistä ollut kolme neljä pikkumaakuntaa:
Kaland, Suomi (Pohjois-Suomi, Etelä-Suomi) ja Uusimaa (läntinen alue).
Nämä maakunnat olivat jo varhain jakautuneet pitäjiin, jotka
Ahvenanmaan pitäjäin tapaan olivat samalla sekä kirkko- että
oikeuspitäjiä (ks. päälukua "Oikeuslaitoksia").
Lounais-Suomen rannikko- ja saaristoseuduilla esiintyy keskiajalla
_laivakuntia_ (snæckiolag). Niitä mainitaan kolmessa V.-Suomea
koskevassa asiakirjassa myöhemmältä keskiajalta. Ensimäinen asiakirja
koskee maariitaa, jota v. 1380 käsiteltiin etsikkokäräjillä Taivassalon
laivakunnassa.[364] Toinen asiakirja koskee maanluovutusta, joka samana
vuonna tapahtui "laivakunnan käräjillä" Santamalassa ja Nummenkylässä;
itse laivakunnan nimeä ei mainita.[365] Näistä tiedoista voidaan
päättää, että P.-Suomi 1300-luvun lopussa oli sota-alusten hankkimista
varten jaettu laivakuntiin, jotka myöskin olivat oikeuspiirejä;
Taivassalon laivakuntaa nimenomaan kutsutaankin "käräjäkunnaksi"
(thinglag). Mikäli voi havaita, ei laivakuntajako sovellu mihinkään
muuhun tunnettuun aluejakoon. Santamalan laivakuntakäräjillä
(Nousiaisissa) käsiteltävä asia koski Lemussa ja Mynämäellä olevia
kyliä ja todistajat olivat niiltä seuduilta ja Santamalasta.
Taivassalon laivakuntakäräjät käsittelivät Taivassalon asiaa, mutta
todistajia oli naapuripitäjistäkin, Rymättylästä saakka, joka ainakin
myöhemmin kuului toiseen kihlakuntaankin kuin Taivassalo. Laivakunta ei
siis olisi vastannut meidän tuntemiamme pitäjiä eikä kihlakuntia. On
jäljellä se mahdollisuus, että laivakunnat olisivat olleet erityistä
tarkoitustansa varten muodostettuja vero- ja oikeuspiirejä, joihin
olisi kuulunut eri pitäjäin boleja, tai että laivakunta olisi jonkin
suuremman piirin osa.
V.-Suomen laivakuntia mainitaan vielä myöhemminkin, Kaarle kuninkaan
aikana v. 1450, tällä kertaa alkuperäisessä tehtävässään, kukin
laivansa varustajana. Tällöin laivakuntia myöskin mainitaan sekä
P.- että E.-Suomessa. Laivakunnista käytetty toisintonimi "kihlakunta"
(härad) osoittaa, että itsenäinen laivakuntajako, jos sellaista on
ollut, nyt oli hävinnyt ja että laivakunnan tehtävät olivat siirtyneet
kihlakunnalle.[366]
Muudan lounaisilla seuduilla keskiajalla ilmenevä ruotsalaisalkuinen
laitos oli _kolmannes_ (tridung). Niitä oli täällä kahdenlaatuisia:
maakunnan kolmanneksia ja pitäjän kolmanneksia.
Edellisen laatuisista kolmanneksista on ainoastaan kaksi vähäsanaista
tietoa, joista toisesta käy ilmi, että V.-Suomessa,[367] ja
toisesta, että Satakunnassa on keskiajan lopulla ollut maakunnan
kolmanneksia.[368] Kun molemmat nämä tiedot koskevat veronkantoa,
lienee mainittuja kolmanneksia pidettävä veronkantopiireinä. Satakunnan
kolmanneksia koskevasta tiedosta päättäen olisi kolmanneksilla ollut
määrätyt veronmaksuaikansa; ehkäpä juuri verojen määräaikainen perille
vieminen oli kolmannesjaon pääkohtia; samanlainen tehtävä oli
Ahvenanmaankin tridungeilla.
Pitäjän kolmannekset olivat keskiajalla hyvin tunnettuja etenkin
Satakunnassa, missä uuden ajan alussa useat pitäjät (Eurajoki, Eura,
Närpöö, Tyrvää, Karkku, Vesilahti ja Lempäälä) olivat jaetut
kolmanneksiksi nimitettyihin verokuntiin. P.-Suomessa olivat Lapin,
Uudenkirkon molemmat ja Vehmaan molemmat veropitäjät jaetut
kolmanneksiin. Mitään muuta kuin alueellista eroa ei voi havaita
pitäjäin kolmannesten ja neljännesten välillä. Kaikilla suomalaisilla
alueilla ne olivat keskiajan tunnuksellisimpia verolaitoksia; niiden
toiminnasta saamme myöhemmin nähdä lukuisia esimerkkejä.
Mutta pitäjän kolmanneksia ja neljänneksiä tavataan myöskin eteläisen
Suomen ruotsalaisilla alueilla, vaikka ne siellä jo keskiaikana
olivat joutuneet vallitsevan bol-jaon peittoon. Korpossa mainitaan
1460-luvulla neljä ilmansuuntain nimistä bolia sekä lisäksi
"tridingsbol", johon näyttää kuuluneen kaksi pienempää bolia; sana
kolmannes esiintyy vielä 1539 verokirjassa.[369] Sauvossa uudenajan
alussa mainitaan 8 "puoiibolia", jotka myöskin esiintyvät 4
täysibolina.[370] Samanlaista suurempien bolien jakamista pienempiin
"puoliboleihin" havaitaan keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa
Nauvossa, jonka 5 kokobolia jakautuivat 10 puoliboliin.[371] Näille
ilmiöille ei voida löytää muuta selitystä kuin että V.-Suomen
ruotsalaiset saaristopitäjät muinoin ovat jakautuneet kolmeen tai
neljään (tai useampaan) pääosaan, jotka vuorostaan ovat jakautuneet
pienempiin verokuntiin (boleihin). Kolmannes- ja neljännesjaon
vanhemmuutta osoittaa se, että bolit aina, mikäli voi havaita,
mukautuvat noihin suurempiin verokuntiin. Näitä suurempia boleja on
syytä pitää likinnä Ahvenanmaan suurempain markkakuntain ja etäämmästi
Ruotsin hundarin neljännesten vastineina.
Myöskin Raaseporin läänin pitäjissä tavataan 1400-luvun puolivälissä
vallitsevan bol-jaon ohella kolmannesjako; jokaiselta veroyksiöltä
siellä näet kannettiin 1 äyrityinen (koko bolilta 20 äyrityistä)
"kolmanneksen nautaa varten".[372] Hundarin neljänneksen nauta
luultavasti tässäkin näköpiiriimme ilmestyy.
Porvoon lääni, kuten koko Viipurin linnan alue oli vielä uuden ajan
alussa jaettu pieniin 10 veroyksiön muodostamiin nautakuntiin. Mutta
Porvoon läänin ja Eänsi-Karjalan pitäjät olivat sen ohella jaetut
myöskin neljänneksiin; näillä neljänneksillä oli puheena olevana aikana
vielä pieni tehtävä liikenne- ja käräjälaitosten ylläpitämiseksi,
muuten ne jo kokonaan olivat menettäneet merkityksensä.[373]
Merkillinen tähän kuuluva muinaismuisto kuitenkin oli säilynyt Viipurin
pitäjässä. Tämä pitäjä oli jaettu neljään neljännekseen, joissa
kussakin oli kaksi _tectemen_ nimistä miestä, jotka maksoivat
kruunulle 4 1/2 markkaa kustakin neljänneksestä erityistä rahaveroa
(tecktepnr).[374] Nämä omituiset veronmaksajat ovat muinaisia vanhoja
veronkantajia. Kustaa Vaasan kirjelmässä v:lta 1558 Viipurin läänin
asukkaille luetellaan "Tächtemen" muitten rahvasta rasittavain
virkamiesten joukossa.[375] Voidaanpa vielä sanoa, minkälaisen
verokunnan veroja nämä veronkantajat ovat koonneet. Viipurin pitäjässä
oli uuden ajan alussa päälle 12 nautakuntaa, mutta paljon aikaisemmin
siellä oli ollut vain 8 nautakuntaa, jotka kukin suorittivat linnaan
lehmän. Pitäjän 8 veronkantajaa ovat varmaan olleet noiden 8
nautakunnan virkamiehiä. Sen tiedämme siitäkin, että Viipurista länteen
olevalla rannikolla jo v. 1347 oli "tsekth" nimisiä pieniä verokuntia
tai veroyksiöitä, joiden kunkin tuli suorittaa kuninkaalle leiviskä
voita.[376] Varhaisempaan keskiaikaan näyttää kuuluvan se verokunta,
josta "tectemen" nimiset veronkantajat olivat nimensä saaneet.
Ymmärtääksemme 1300-luvun "tsekth" on ollut nautakunta tai sen
edeltäjä.
Mutta tämä verokunta veronkantajineen on ruotsalaista juurta. Muutamain
Ahvenanmaan (Ekkerön, Lemlannin, Lumparlannin ja Föglön) markkakuntain
nimityksenä käytetään v. 1531 sanaa "techia" ja Uplannin laissa on
hundarin neljänneksissä toimivilla kuninkaan veronkantajilla nimi
"tækimæn".[377] Asiallisestikin Viipurin pitäjän kantopiirit ja
kantomiehet vastaavat ruotsalaisia oloja -- yksi todistus lisää
L.-Karjalan rannikon muinaisesta ruotsalaisuudesta.
Edellisestä on jo ilmennyt, että koko tässä käsiteltävällä alueella on
keskiajalla ollut käytännössä pitäjän neljännestä (kolmannesta)
pienempi veroalue, jolla eteläisessä V.-Suomessa ja L.-Uudellamaalla on
ollut nimi bol, ja idempänä nautakanta (nöt[s]lag).
Ruotsalaisessa V.-Suomessa bolit uuden ajan alussa yleensä olivat
pieniä ja erosivat jyrkästi suomalaisten alueitten suurista
verokunnista, joita myöskin sanottiin boleiksi. Ruotsalaiset bolit
olivat vanhoja, maahan juurtuneita alueita, joilla usein oli itsenäiset
nimet. V:n 1413 tiliotteissa esiintyy samassa maakunnassa 54 bolin
ryhmä, joka todennäköisesti tarkoittaa ruotsalaisia boleja.
Nauvon 10 bolista vv. 1463-1464 oli 9 sellaista, joihin kuului 8
veroyksiötä kuhunkin;[378] myös Kemiön 20 bolia uuden ajan alussa
olivat mitkä hiukan vaille mitkä hiukan päälle 8 veroyksiön kokoisia
(19 bolin keskimäärän 8 1/2 veroyksiötä).[379] Vanhimpain säilyneitten
tilien mukaan oli Kemiössä ja Paraisissa kunkin 8 täysiveron
suoritettava kinkerikuorma veroheiniä.[380] Sauvossa ja Kemiössä
näyttää 3 markanmaata tehneen täysiveron ja siis 8 täysiveroa
24-markkaisen kunnan (bolin).[381] On siis joitakin jälkiä siitä, että
V.-Suomen ruotsalaisen alueen bolit ovat sisältäneet 8 veroyksiötä,
niinkuin Ahvenanmaan nautakunnat.
Raaseporin läänin aluejärjestelmästä on 1413 v:n tiliotteissa seuraava
merkintä:[382]
Rasborgz län
Nyland