Kuninkaan läsnäoloa saivat Ahvenanmaalaiset vanhimpana keskiaikana
tuntea harvemmin mieskohtaisesti, mutta pysyvästi kuninkaan tilusten ja
niitä hoitavain kuninkaan miesten kautta. Jo ennen 1300-luvun
puoliväliä oli Ruotsin kruunulla Ahvenanmaalla Saltvikin kartano, joka
luultavastikin oli sama kuin myöhemmin kuninkaankartanona esiintyvä
Germundö. Muitakin tiloja mainitaan kruunulla jo vanhemmalla
keskiajalla Ahvenanmaalla olleen.[342]
1300-luvun loppupuolella rakennettiin Ahvenanmaalle oikea kruunun
sotalinna, Kastelholma. Sen rakentaminen teki käänteen Ahvenanmaan
sisällisissä oloissa, jotka monella tavoin joutuivat linnan päällikön
ja hänen miestensä hallittaviksi sen sijaan, että maakunta aikaisemmin
oli elänyt omissa oloissaan. Lähinnä toi linnakausi saariston
asukkaille uusia veroja ja rasituksia, joista linnaan suoritettavat
ajot ja päivätyöt olivat raskaimmat.
"Työtä" ja "halkoja" mainitaan Ahvenanmaan veroissa jo v. 1413.
Lähempiä tietoja näistä rasituksista on kuitenkin vasta uuden ajan
alulta. Kunkin "savun" (rök) oli silloin toimitettava linnaan
I hirsi
1 lauta
2 kuormaa halkoja
2 tnriä sysiä
12 päivätyötä
Neljä ensiksi lueteltua verotavaraa muodostivat oman veroryhmän, jota
yhteisellä nimellä kutsuttiin _linnanajot_ (husåkar, husåkan, hus oka,
husoker).[343] Tavarat olivat määrätynlaatuiset ja olivat ne
lunastettavat määrätystä hinnasta: hirsi (12-kyynäräinen) 2 äyristä,
lauta (12-kyynäräinen) 1 äyristä, tynnöri sysiä 1 äyristä, 2
puolikuormaa tai 1 kokokuorma halkoja 1 äyristä; yhteensä siis lunastus
5 äyriä.[344] Tapana lieneekin jo ollut suorittaa kuormat rahassa,
sillä verokirjoissa ovat nämä erät tavallisesti yhdistetyt 5 äyriksi
"linnanajorahoja" (husokerspenningar) tai "linnantyörahoja"
(husarbetispenningar).
Linnataloudessa oli myöskin maataloudella tärkeä sija. Oikeastaan oli
Kastelholman linna ainoastaan linnoitettu maakartano; sen viljelykseen
kuului uuden ajan alussa Kullan karjakartano, ja myöskin Germundössä
(Saltvikin kartanossa), joka uudelleen oli kruunun hallussa, harjoitti
kruunu omaa maataloutta.[345]
Siihen aikaan ja luultavasti aikaisemminkin suorittivat
päivätyövelvollisuutta luonnossa ainoastaan linnan lähellä olevat
Sundin 6 ja itäisen Saltvikin 3 markkakuntaa. Verokirjoissa on
nimenomaan mainittu, että päivätyöt olivat suoritettavat linnan
karjakartanoon tai viljelykseen, joten kysymys selvästi oli
maanviljelyspäivätöistä. Kunkin savun oli suoritettava 12 päivätyötä.
Kaikkialta muualta Ahvenanmaalta maksettiin päivätyörahoja 4 äyriä
savulta, äyrityinen päivätyötä kohden.[346]
Tämä rasitus oli kumminkin sangen epämääräinen ja antoi runsaasti
aihetta väärinkäyttöihin. Kastelholman ympärillä asuvat talonpojat
anoivat v:n 1530 aikoina, että heidän tarvitsisi tehdä ainoastaan niin
monta päivätyötä kuin oli oikeudenmukaista ja ainoastaan linnaan, kuten
tapa oli, eikä muualle.[347] Tuon tuostakin kutsuttiin arpakapulalla
koko Ahvenanmaan talonpoikia tekemään rakennuspäivätöitä linnan
muurauksiin, kaivantoihin y.m., mistä aiheutui paljon "kapinoita" ja
lakkoja työvelvollisten ja sakotuksia kruunun puolelta.[348] Näitä
ylimääräisiä päivätöitä tarkoittanee asiakirjoissa käytetty nimitys
_antipäivätyöt_ (giffwe dagswercke),[349] mikä käsitteellisesti vastaa
Keski- ja Länsi-Europan "prekarioita" ja "Bedeä". V. 1543 kannettiin
jokaiselta "mieheltä" Ahvenanmaalla l 1/2 äyriä linnan muurimestarien
ja kirvesmiesten palkkaamiseksi.[350] Vähän myöhemmin maksettiin
päivätöitten lunastamiseksi savulta 1 1/2 markkaa, s.o. kolme kertaa
suurempi määrä kuin ennen.[351] Tällä tavoin päivätyörasitus linnan
perustamisen jälkeen on kasvamistaan kasvanut.
Edelläkerrottujen verojen perustana esiintyvä savu näyttää
salaperäiseltä veroyksiöltä. Verokirjoissa sillä ei ole muuta tunnusta
kuin täysiverollakaan: molempain suuruutta ilmoitetaan markanostoissa.
Savun arvo on huomattavasti pienempi kuin täysiveron;[352] erotus on
suurempi kuin markanbolin ja täysiveron välillä. Mutta varmaa suhdetta
ei voi havaita savun ja täysiveron välillä. Ei myöskään huomaa
mitään yhteyttä savun ja vanhan markanverojaon välillä. Niillä
pääoma-arvoillakaan, mitä savuilla ilmoitetaan olevan, tuskin on ollut
käytännöllistä merkitystä. Minkäänlaista tasoittamista savujen kesken,
niin että suurempi savu olisi maksanut suuremman veron kuin pienempi,
turhaan hakee.
Mikä oli tämä veroyksiö?
Selvästi näkyy, että Ahvenanmaan savut kuuluvat yksinomaan linnan
rakennus- ja päivätyöveroihin, niin yksinomaan, että savuja joskus
kutsutaankin suorastansa "linnanajoiksi".[353] Todennäköisesti
savuverot ovat syntyneet linnanrakentamisvelvollisuuden yhteydessä,
tässä tapauksessa Kastelholman perustamisen aikana, 1300-luvun
loppupuolella. Täysiverot ja savut näin ollen ovat eri aikakausien
veroyksiöitä, edelliset vanhempia, kinkeriverojen aikaisia ja
silloisiin oloihin mukautuvia, jälkimäiset myöhempiä, linna-aikakauteen
kuuluvia ja sen oloihin sopivia.
Kumpanakin aikakautena pantiin vero niiden kannettavaksi, joiden tuli
kantaa kaikki verot: talonpoikaistilain. Aikaisemmin oli tiloja
harvempia ja niillä suuremmat maat; ne olivat boleja ja sitten
täysiveroja, joiden kesken markanverojärjestelmä salli veron
tasoittamista sitä myöten kuin täysiverotalot jakautuivat osiin.
Myöhemmän verotuksen aikana olivat nuo entiset talonosatkin kehittyneet
todellisiksi täysiksi taloiksi, vaikka niitä nyt oli useampia ja niillä
pienemmät maat. Kunkin sellaisen talon kannettavaksi pantiin uusi vero
ja erotukseksi vanhoista täysiveroista kutsuttiin näitä veroyksiöitä
savuiksi.
Täysiverot ja savut ovat siten vain eri aikakausien taloja. Kun menemme
vielä yhden askeleen ja aikakauden eteenpäin, tapaamme keskiajan
neljännen ja viimeisen veroyksiön: _miesluvun_ (mantal). Se on
samanlainen kuin kaikki nuo muutkin: määrätyn aikakauden verotila,
normalitalo, jonka kannettavaksi uusi aikakausi laski erityiset veronsa
ja rasituksensa (m.m. virkamiesverot).
Lopuksi esitettäköön seuraava v:n 1547 verokirjoihin perustuva
taulukko,[354] joka hauskasti valaisee tätä asutuksen ja verotuksen
kerroskehitystä eli sanoisimmeko Ahvenanmaan koko historiaa myöhemmällä
keskiajalla:
savut verrat- miesluku
tuna täysi- verratt.
pitäjät täysi- savuja mies- veroihin savuihin
veroja luku lis. (+) lis. (+)
väh. (-) % väh. (-) %
Saltvik 49 3/8 96 3/4 94 +95.4 - 2.9
Sund 84 140 1/2 132 +73.2 - 6.4
Kumlinge 45 63 1/4 94 +40.4 +32.8
Föglö 70 1/2 110 161 +56.0 +31.7
Lemland 59 1/2 108 100 +8l.4 - 8.0
Jomala 76 1/4 136 3/4 157 +79.4 +12.9
Hammarland 62 102 l/4 152 +64.8 +32.8
Finström 61 11l 3/4 133 +63.1 +16.0
koko Ahvenanmaa 507 869 1/4 1023 +71.3 +15.0
ja 2 1/2 nelj.
Kun varsinainen markkaverotus ruotsalaisilla alueilla ei kernaasti voi
olla aikaisempi Tanskan Valdemarien valtakautta, jolloin markoitus
Tanskassa tapahtui, emme voi katsoa Ahvenanmaankaan markkajärjestelmää
sitä vanhemmaksi. Täysiveroaste taasen nähdäksemme vastaa Ruotsin
maakuntalakien aikakautta, 1200-lukua. Tuo Ruotsin valtion
vakaantumisen ja Folkungein tarmokkaan hallituksen aika on niinkuin jo
ennen on osoitettu, vaikuttanut Ahvenanmaankin oloihin edistävästi; se
on ollut selvä uutisasutuksen aika Ahvenanmaan ulkosaaristossa.
Siirtymistä täysiverokaudesta savukauteen merkitsee taloluvun suuri
kasvaminen kaikkialla Ahvenanmaalla, mikä on selitettävä joko siten,
että ajat ennen 1300-luvun loppupuolta, jolloin savuverotus
luullaksemme tapahtui, ovat olleet erittäin suotuisia taloluvun
kasvamiselle tai että näiden verotusasteiden välillä on kulunut hyvin
pitkä aika. Silloin on tapahtunut Ahvenanmaan keskiajan suurin
väenlisäys; se ei kuitenkaan ilmene varsinaisessa ulkosaaristoon
suuntautuvassa uutisasutuksessa kuin vanhain emäpitäjäin tilaluvun
kasvamisessa, siis etupäässä kai tilain jakautumisessa ja
pienentymisessä, joka kehitys varmaan oli suoranainen seuraus
yhteiskunnallisista muutoksista (suurperheitten hajoamisesta).
Todennäköisesti siis Ahvenanmaan tilat jo ennen 1300-luvun loppua ovat
saaneet sen pikkutilaluonteen, joka niillä on uuden ajan alussa ja joka
on niin outoa varhaisimmalle keskiajalle.
Taloluvun suhteellinen kasvaminen 1300-luvun lopusta (savuverokaudesta)
keskiajan loppupuolelle (mieslukukauteen) on paljon vähäisempi,
niinkuin aikakin on paljon lyhempi. Uloimmissa saaripitäjissä
(Kumlingessa ja Föglössä) sekä äärimäisessä lännessä (Hammarlandissa)
on kasvaminen ripein. Mutta kahdessa vanhassa asutuskeskuksessa,
Saltvikissä ja Sundissa, sekä Lemlannissa osoittavat numerot
suoranaista taantumista, mikä ei ole odottamatonta näillä vanhoilla
asutusaloilla, joilta puuttui suurempia ulkosaaria ja tilaisuutta
uutisasutukseen ja myöskin tilain jakamiseen.
Ahvenanmaalla tapahtunut kehitys ei varmaankaan niin paljon poikennut
lounaisen Suomen saaristojen ja rannikkojen kehityksestä, ettei
ylläoleva kuvaus pääasiassa soveltuisi niihinkin.