Bönder -- 526 gofue 643 mk Stadgemän -- 25 mk
Rogh 175 1/2 te nöt -- 65 1/2
Malt 175 1/3 te får -- 131
Korn 175 1/3 te gäs -- 65 1/2
lamb 263 smör -- 526 pd
flesk 263 pd fisk -- 526 pd
förutan Gengärden, arbete, hö och vedh
Kaikkien veroerien suorittajana tässä luettelossa esiintyy uusi
veröyksiö, talonpojat (bönder). Kun v. 1384 Ahvenanmaalla maksettiin
rahaveroa 12 äyriä "joka mieheltä" (af huariom manne)[310] ja v. 1413
yhtä suuri rahavero meni joka talonpojalta, niin ilmeisesti asiakirjat
tarkoittavat samaa uutta veroyksiötä, joka siis on ollut käytännössä jo
ennen v. 1384.
Nämä "talonpojat" ja "joka miehet" olivat hyvin pitkäikäisiä, sillä
vielä 120-130 vuoden päästä, 1530-luvulla ja senkin jälkeen, heidät
tavataan maksamassa samanlaisia veroja, vaikka nyt täysiverojen (gerd,
fullgerd) nimisinä. Että yksiöt kumpanakin aikana ovat samat, näkee
niiden lukumäärästäkin: v. 1413 526 talonpoikaa, v. 1543 514 1/2 ja v.
1547 507 ja 2 1/2 neljännestä täysiveroa.[311]
Aivan uusi ja outo tämä veroyksiö ei kumminkaan ollut, sillä sen
pohjana on ollut vanha verotus, maan arvioiminen veromarkoin.
Täysiverolla ei ole verokirjoissa muuta tunnusta kuin sen hinta, hinta.
V:n 1556 veroselityksessä sanotaan, ettei täysiveroissa ole yhtä monta
markkaa kaikkialla, vaan että muutamilla on täysiverossa 200, toisilla
184, toisilla 140 markkaa, mistä on seurannut suuri sekaannus
talonpoikain kesken, kun eivät osaa laskea, kuinka paljon kunkin
maalukunsa mukaan on täysiveroon maksettava.[312] Tarkempia tietoja
täysiveron hinnasta saamme v:n 1547 vero-opastuksesta. Sen mukaan hinta
vaihteli eri pitäjissä 131-195 markkaa (markanostoa) ja teki koko
Ahvenanmaalla keskimäärin 167 1/2 mk.[313]
Mitään tarkoin määrättyä pysyvää hintaa täysiveroilla ei näy olleen
eikä näiden hintailmoitusten perusteella voi määrätä, mitä täysivero
oikeastaan oli. Se vain ilmenee, että täysivero vastasi melkoisen
suurta tilaa. On senvuoksi syytä tarkastaa täysiverojen suhdetta
vanhempaan samanlaatuiseen verotusyksiöön, 24 markanveroa sisältäviin
boleihin.
Täysiveron keskimääräisenä markanverolukuna eri pitäjissä on 11-29 1/2
ja koko Ahvenanmaalla 21 markanveroa. Huomataan siis, että täysiveron
keskimääräinen arvo tulee sangen lähelle markanbolin veroa. Jos
laskuista jätetään pois syrjäisemmät pitäjät Kumlinge, Föglö ja
Lemland, niin tulee Ahvenan mantereen vanhain emäpitäjäin täysiveron
keskimääräiseksi markan veroluvuksi 25, joten näillä seuduin on ollut
tuskin mitään eroa markanbolin ja täysiveron välillä. Tämän perusteella
voimme pitää Ahvenanmaan vanhimpain asutusseutujen täysiveroja yleensä
vanhoja boleja ja markanboleja vastaavina veropohjina.[314]
Vielä valaisevampaa on verrata täysiverojen lukua Ahvenanmaan eri
pitäjissä ja koko Ahvenanmaalla laskettuihin markanboleihin (à 24
markanveroa) samoilla alueilla. Saamme v:n 1547 veroselityksen nojalla
seuraavat numerot:
laskettuja täysiveroja täysiver. %
pitäjä markanboleja täysi- enemmän (+) enemmän (+)
(à 24 mknver.) veroja vähemmän (-) vähemmän (-)
kuin mknbol. kuin mknbol.
Saltvik 61 7/24 49 3/8 -11 22/24 - 19
Sund 76 2/42 84 +72 2/24 + 9
Kumlinge 21 3/24 45 +23 21/24 +113
Föglö 43 8/24 70 1/2 +27 4/24 + 63
Lemland 45 14/24 59 1/2 +13 22/24 + 30
Jomala 74 18/24 76 l/4 + 1 12/34 + 2
Hammarland 64 22/24 62 - 2 22/24 - 4
Finström 69 18/24 61 - 8 18/24 - 12
koko Ahvenanmaa 456 20/24 507 +50 17/24 + 11
+ 2 1/2 nelj.
Koko Ahvenanmaalla oli 456 20/24 markan bolia ja 507 + 2 1/2
neljännestä täysiveroa. Ero ei ole niin suuri, että sen perustuksella
voisimme täysiveroja markanboleille vieraaksi laitokseksi sanoa.
Päinvastoin on yhteys ilmeinen. Markanbolit ovat olleet täysiä tiloja
ja täysiverot ovat olleet täysiä tiloja. Mutta täysiverojen luku on
jonkun verran suurempi kuin samanaikaisten markanbolien. Siitä
päätämme, että täysiverot ovat nuorempia, ovat myöhemmän ajan
veroyksiöitä kuin markanbolit. Kun ero ei kuitenkaan ole 50 17/24
yksiötä (11 %) suurempi, eivät ne ajat, joiden tiloja nämä veropohjat
edustavat, voi olla kovin kaukana toisistaan.
Noista numeroista voimme lukea Ahvenanmaan asutushistoriaa. Etelässä ja
lännessä Ahvenan mantereella, Jomalassa ja Hammarlannissa, talojen luku
markanbolien ja täysiverojen välisenä aikana on pysynyt alallaan,
pohjoisessa ja koillisessa se on suorastaan taantunut, mikä ehkä on
johtunut poismuutoista. Kuinka lieneekään, markanbolien säätämisen
jälkeen asutus mantereella oli jo saavuttanut korkeimman rajansa.
Asutusvirta liikkui nyt voimakkaammin kaakossa ja idässä leviävään
saarimaailmaan, Lemlantiin sekä Föglön ja etenkin Kumlingen
saaristoihin, jonne jo bol-aikakaudella heikkoja asutuksia oli
syntynyt. Kumlingessä bol-aikakautta seuranneena, nyt puheenaolevana
ajanjaksona täysitalojen luku kasvoi enemmän kuin kahta vertaa
suuremmaksi.
Ahvenanmaan maanomistus- ja viljelysolot olivat bol-ajan jälkeen siinä
määrin muuttuneet, että kun uusien verojen otto tuli, verottajan täytyi
sekä veronmaksajain että oman etunsa vuoksi käyttää tarjolla olevaa
uutta veroyksiötä. Olihan kohtuullista, että uudessa verotuksessa
edellisten sukupolvien aikana syntyneet uudet talot tulivat mukaan
verokuormaa kantamaan. Veroyksiönä nimittäin todennäköisesti silloin,
niinkuin aikaisemmin ja myöhemmin, käytettiin todellisia taloja.
Silloisten tilain veroarvo ei riippunut niinkään talon maan suuruudesta
verotus. kuin talon karjasta, talon pellosta ja kalavesistä, siis
etupäässä talonväen omasta työstä. Osatila saattoi siten helposti tulla
samanarvoiseksi tilaksi kuin koko tila, johon se ennen oli luettu.
Toisin sanoen, talot muinaisaikoina olivat useissa suhteissa
tasa-arvoisia paljon suuremmassa määrässä kuin meidän aikanamme ja
"täyden tilan" käsite silloin luonnollinen: bol-aikakautena saatettiin
kaikki täydet tilat arvostella 24 hopeamarkan arvoisiksi. Uusia veroja
määrättäessä otettiin ensi sijassa huomioon tilain kasvanut luku.
Jakaessaan verokuormaa keskenänsä veronalaiset saattoivat ottaa
huomioon tilainsa suhteellista arvoa ja suuruutta, mutta verottajan
kannalta sellainen tarkempi jaoitus oli vähemmän arvoinen.
Tämän käsityksen mukaan bolit olivat Ahvenanmaan vanhin sotaverojen
suorittamista varten määrätty tilaluku, ja täysiverot myöhempäin uusien
verojen mukana saatu tilaluku. Bol-aikakautta seuranneena aikana siis
"talonpojat", "joka miehet" ja "täysiverot" olivat toistensa
vastineita, niinkuin asiakirjat selvään ilmoittavatkin.
Aikaa myöten kulloinenkin veroyksiö vanheni ja uusi veroyksiö, uusi
taloluku, sysäsi sen syrjään. Niin oli käynyt bolin ja oli käyvä
täysiveronkin.
Palaamme nyt tarkastamaan v:n 1413 tiliotteen kuvaamia vero-oloja.
Huomiomme kiintyy aluksi siinä esiintyvään _karjaveroon_. Näemme että
526 talonpoikaa suoritti 65 1/2 nautaa, 131 lammasta ja 65 1/2 hanhea.
Havaitsemme vielä, että tämä vero suoritettiin ryhmittäin, siten että
8 talonpojan muodostama verokunta suoritti 2 naudan, 2 lammasta ja
1 hanhen. Tämä 8 talonpojan (täysiveron) muodostama verokunta oli
muinainen nautakunta (nöt[s]lag).
Vielä v. 1531 oli aivan sama vero merkitty Ahvenanmaan markkakuntain
(nautakuntain) maksettavaksi; mutta sen jälkeen maksettiin kultakin
täysiverolta:
nautarahoja............ 6 äyriä
lammasrahoja........... 1 äyri
hanhirahoja............ 6 penninkiä.[315]
Kun naudan arvoksi samoissa verokirjoissa on laskettu 6 markkaa
(= 8 x 6 äyriä), lampaan 1/2 markkaa ja hanhen 2 äyriä, nähdään, että
8 täysiverolta tuli suoritettavaksi 1 nauta, 2 lammasta ja 1 hanhi eli
juuri sama määrä, joka oli 8 talonpojan suoritettava v. 1413.
Sama seikka selviää myöskin asiakirjain käyttämästä nimityksestä
"ottemansnöt", "ottemansfår" (kahdeksanmiehennauta,
kahdeksanmiehenlammas), jota asiakirjoissa käytetään karjaveron
nimenä.[316] V:n 1556 veroselityksessä nimenomaan kerrotaankin, että
"kun he ostavat naudan 6 markalla, silloin on 8 täysiveroa yhdessä
naudassa".[317] Tässäkin esiintyvät nautakunnan 8 täysiveroa.
Kahdeksan täysiveron muodostama nautakunta esiintyy Ahvenanmaalla uuden
ajan alussa myöskin alueellisena veropiirinä, jolla on samanlainen
asema kuin markkakunnalla. V:n 1531 verokirjassa nimitetään useita
Sundin, Jomalan ja Lemlannin 8 täysiveroa käsittäviä markkakuntia
"nautakunniksi".[318] V. 1413, jolloin naudat on merkitty luonnossa
suoritettaviksi, alueellinen nautakuntajako luultavasti on ollut
täydessä voimassa. Uuden ajan alussa se jo oli menettänyt
merkityksensä, niin että se oli vain jätteistään tunnettava.[319]
Ryhmittyminen suurempain karjaverojen suorittamista varten oli
tarpeellinen siitä syystä, ettei verokarjaa muulla tavoin voitu
suorittaa; ryhmän muodostettua voitiin karja hankkia yhteisesti tai
suorittaa se vuorottaisessa järjestyksessä, jota mukavaa tapaa
keskiajalla yleisesti käytettiin.
Nautakunnan tapaiset veroyksiöt ovat skandinavialaisilla alueilla
olleet yhtä yleiset kuin luonnollisetkin. Ahvenanmaan nautakunta vastaa
lähinnä ruotsalaista "gärd" ryhmää, joka oli tavallisesti kokoonpantu
6 talonpojasta ("setting").[320] Ahvenalainen 8 täysiveron yhdistelmä
on nähtävästi johtunut tanskalaisesta laskutavasta, jonka mukaan 8
tanskalaista yksiötä vastasi 6 ruotsalaista ja jota muussakin vanhassa
verotuksessa täällä niin paljon käytettiin.
Ahvenanmaalaista nautakuntaa sopii verrata myöskin hundarin
neljännekseen, jonka Uplannin lain mukaan tuli suorittaa kuninkaalle
veroksi nauta.[321] Kumpikin tehtävä, sekä "gärdin" että neljänneksen,
käypi yhteen ja uskottavaa on, että Ahvenanmaan nautakunta on ne
kummatkin täyttänyt. Kun nautakunta ei ole ristiriitainen
markkajaonkaan kanssa, on otaksuttavaa, että nautakunta-muodostus on
tapahtunut markkajaon pohjalla.
Toisena pääosana v:n 1413 veroissa oli _ruokavero_, jota Ahvenanmaan
526 talonpojalta karttui 175 1/3 tönniä[322] rukiita, sama määrä ohria
ja niinikään maltaita, 263 karitsaa, 263 leiv. silavaa, 526 leiv. voita
ja sama määrä kalaa.
Samantapainen vero oli täysiverojen suoritettavana vielä uuden ajan
alussa. Jos vertaamme tähän kuuluvia eriä vuosina 1413 ja esim. 1547
pitämällä silmällä "talonpojan" (täysiveron) ja nautakunnan
suoritettavia, saamme seuraavat luvut:
vuonna 1413 vuonna 1547[323]
kukin nautakunta kukin nautakunta
talonpoika täysvero
rukiita 2 pannia 2 puntaa 1 panni (jauhoja) 1 punta
maltaita 2 " 2 " 1 " 1 "
ohria[324] 2 " 2 " 1 " 2 "
voita 1 leiv. 8 leiv. 1/2 leiv. 4 leiv.
kalaa 1 " 8 " 1/2 " Hhaukia) 4 "
silavaa 1/2 " 4 " 1/2 " 4 "
karitsoja[325] 1/2 kpl 4 kpl -- --
Molemmissa luetteloissa esiintyvät suurimmaksi osaksi samat
verokappaleet, v. 1547 kuitenkin puolta pienemmissä määrissä. Uuden
ajan alussa näistä verokappaleista joskus käytetyt nimitykset
"verojauhot" (skattemjöl), "veromaltaat" (skattemalt), "verovoi"
(skattesmör) osoittavat niiden kuuluneen vanhaan pääveroon.[326]
Lisäksi havaitsemme, että nämäkin verot hyvin ovat sopineet
nautakuntain suoritettaviksi, ja varmaan ne niin ovat suoritetutkin.
Tämä ruokavero kuuluu vanhaan kinkeriin. Kun tuonnempana tätä veroa
tulee erikseen tarkastettavaksi (pääluvussa "Kinkerit"), niin tässä nyt
ainoastaan merkitsemme muistoon kinkerin pitkäaikaisen esiintymisen
Ahvenanmaalla.
Vielä on tarkastettava v:n 1413 tilien ensimäisenä mainittua pääosaa,
_rahaveroa_, jota 526 talonpojalta karttui 643 markkaa. Se on varmaan
sama rahavero, jonka drotsi Bo Joninpoika v. 1384 luovutti Pietari
Ålänningin kannettavaksi Ahvenanmaalta ja joka silloin teki 12 äyriä
"mieheltä".[327] V:n 1413 rahavero teki tanskalaisen laskutavan mukaan
hiukan yli 12 äyriä talonpoikaa kohden. Toiselta puolen maksettiin
Ahvenanmaalla uuden ajan alussa rahaveroja kultakin täysiverolta
kaikkiaan 10 äyriä (12 äyriä tanskal. laskutavan mukaan). Tämäkin vero
siis näyttää hyvin pitkäaikaiselta.
Kustaa Vaasan ajan tilikirjoista ilmenee, että tämä rahavero on ollut
kokoonpantu useammasta mielenkiintoisesta osasta. Uuden ajan alussa
maksettiin rahavero alussa seuraavasti:[328]
täysiverolta nautakunnalta
markanmaksurahoja 2 äyriä = 2 mk
heinärahoja 2 " = 2 "
nautarahoja 6 " = 6 "
yhteensä 10 äyriä = 10 mk
V:n 1413 rahaveron suuruus teki 643 markkaa. Kun Ahvenanmaan
markanmaksu, heinärahat ja nautarahat v. 1543 nousivat aivan samaan 643
markan yhteissummaan (2 äyriä vailla), niin sekin mitä selvimmin
osoittaa, että v:n 1413 rahavero on ollut kokoonpantu mainituista
osista.
Ensimäinen erä näistä on _markkavero eli markanmaksu_ (markgeld,
margäldspen:r). Sen nimi johtuu niistä "markagield" nimisistä
rahaveroista, joita pitkin 1300-lukua, erittäinkin loppupuolella,
otettiin Ruotsista ja Suomesta, usein markka veroyksiöltä. "Markagell"
nimisenä rahaverona tämä sama vero tavataan Raaseporin läänissä v.
1451, ja koko Uudellamaalla ja Ruotsin Karjalassa samaa veroa
maksettiin vielä kauan uskonpuhdistuksen aikakautena.
Heinärahat (höpenningar) ovat nimestään päättäen korvausta
alkuperäisestä heinäverosta. Muualla Suomessa tavataan luonnossa
suoritettavia heiniä jo vanhimmissa veroissa[329] ja uuden ajan alussa
"heinärahoja" pääveron osana.[330] Ahvenanmaallakin heinärahat
toisinaan nimenomaan luetaan pääveroon, kuten siitä käytetyt nimitykset
"hömarkgeld" tai "skatt pen:r" osoittavat.[331] Vaikkei muita
perusteita olisikaan, niin jo tämä seikka riittäisi osoittamaan, että
heinärahat ovat sisältyneet v:n 1413 rahaveroon.
Kolmantena eränä uuden ajan alussa Ahvenanmaalla suoritetussa
rahaverossa ovat _nautarahat_ (nötepen:r).
Tämän veroerän vaiheet ovat vanhimman keskiaikamme verohistorian
mielenkiintoisimpia kohtia.
Varsinais-Suomessa maksettiin uuden ajan alussa kultakin bolilta
(verokunnalta, neljänneskunnalta) karjaveroa lehmä ja 2 lammasta, mutta
luettiin nämä erät bolin suoritettavaan pääveroon sillä tavoin, että
kukin lehmä lyhensi rahaverosta 1 markan ja kukin lammas 2 äyriä eli
yhteensä lehmä ja 2 lammasta 12 äyriä, niinkuin veroselityksissä
nimenomaan selitetään.[332] Näistä lehmistä ja lampaista
käytetyt nimitykset "veronaudat" ja "verolampaat" ("skattanöt",
"skattafår")[333] myöskin osoittavat, että puhe on varsinaiseen veroon
kuuluvasta karjasuorituksesta.
Käytännössä tämä vero oli järjestetty siten, että verokuntaan kuuluvat
pienemmät veroyksiöt maksoivat määrätyt äyrit lukumiehelle, joka
toimitti lehmän linnaan. Mutta vero oli vielä mutkallisempi. Lapin
(Rauman) pitäjässä maksoi kukin täysivero 1 äyrin, ja siten
karttuneella rahalla ostivat neljännesmiehet lehmiä ja lampaita linnaan
ja käyttivät ylijääneet rahat muihin veromenoihin, linnaan tehtävän
työveron korvaukseen, verokalain suolaamiseen, verojen laivaamiseen
j.n.e.[334]
Tästä päättäen on Varsinais-Suomessa bolin (verokunnan) alkuaan ollut
suoritettava linnaan markka, mikä vero on lunastettu lehmällä. Kun tätä
markan lehmää varten paikoin on kultakin täysiverolta maksettu 1 äyri,
siis 8 täysiverolta markka, on siis 8 täysiveroa muodostanut
nautakunnan. Nähtävästi on lehmää alkuaan käytetty arvoäyrinä, niin
että rahan niukkuuden vuoksi on saatu markka lunastaa lehmällä, jonka
arvo laskettiin markaksi. Rahan arvon alennuttua oli verottajalle
edullista ottaa rahamarkan sijasta lehmä, jonka arvo jo oli paljon
suurempi kuin käypä markka; siinä luultavasti syy veron säilymiseen
uudelle ajalle saakka. Veron pysyessä entisellään talonpojatkin vanhaan
tapaan maksoivat osansa verokunnan lukumiehelle, joka toimitti lehmän
linnaan. Kun täysiverojen luku verokunnissa aikain kuluessa kasvoi,
karttui nautarahoja enemmän kuin yhden naudan hankkimiseen tarvittiin,
jonka vuoksi jäännös käytettiin verokunnan muihin veromenoihin.
Muuallakin Suomessa nautaveroja keskiajalla maksettiin, vaikkemme aina
tiedä minkälaatuista veroa tarkoitetaan, koska nautoja on voitu käyttää
maksuarvona useammanlaisissa veroissa. Niinpä Raaseporin läänissä v:n
1451 verokirjan mukaan oli suoritettava "kolmaskunnan nautaa varten"
(för tridiungs nöt) kultakin verokunnalta 20 äyrityistä (kultakin
täysiverolta taaskin 1 äyrityinen) sekä koko pitäjältä 18 äyriä 2
äyrityistä m.m. "veronautarahoja" (skatnötpeningar) varten.[335]
"Kolmaskunnan nauta" lienee ollut sama kuin uuden ajan alussa bolin
suoritettavana esiintyvä nauta.[336]
Viipurin suurella linna-alueella oli uuden ajan alussa nautakunnan
maksettava kinkeriveroa m.m. nauta ja 2 lammasta. Kun Viipurin
pitäjästä maksettiin vain 8 kinkerinautaa, vaikka nautakuntia pitäjässä
oli 12, on tämä vero siellä varmaan tullut määrätyksi siihen aikaan,
jolloin Viipurin pitäjässä oli vain 8 nautakuntaa.[337] Luultavasti
noita veronautoja tarkoitti v. 1347 annettu kuninkaan kirje, jossa
Viipurin pitäjän asukkaille myönnettiin sellainen oikeus, ettei heidän
(työ)verolunastukseksi tuomainsa nautain tarvinnut olla 12 äyrin hintaa
parempia.[338] Tässäkin siis nautaa käytetty veron lunastamiseen.
Edellä esitettyjen olojen valossa Ahvenanmaankin muinaiset
nautavero-olot käyvät ymmärrettäviksi. Kun v:n 1413 tiliotteessa
merkittyyn rahaveroon, 643 mk:aan, epäilemättä sisältyvät nautarahat,
mutta tiliotteeseen samalla on merkitty nautakuntain luonnossa
suoritettava karjavero -- 65 1/2 nautaa, 131 lammasta ja 65 1/2 hanhea
--, niin naudat tässäkin varmaan ovat käsitettävät rahaveron
vastineeksi tai päinvastoin, joten vero tileissämme ei ole tarkoitettu
maksettavaksi kaksinkertaisesti, vaan vaihtoehtoisesti rahassa tai
luonnossa.
Naudan, erittäinkin lehmän, käyttäminen rahayksiön vastineena, jopa
suorastaan sellaisena yksiönä, on yleismaailmallinen muinaistapa.[339]
Skandinaviassakin se tapa on ollut niin yleinen, että esim. Norjan
vanhimmassa laissa, Gulathingin laissa, sukusakot ja muita maksuja on
määrätty 2 1/2 äyrin hintaisissa lehmissä.[340] Suomessa on nautakarja
muinoin ollut suosittu maksuväline, ja veron, nimenomaan rahaveronkin,
suorittaminen naudoilla on edellä kerrotuista esimerkeistä päättäen
ollut muutamissa keskiajan Suomen seuduissa varsin yleistä. Emme
tarkemmin tunne nautaverotuksen ominaisuuksia ja kehittymistä.
Mahdollisesti voisi kuitenkin veronautain hintasuhteista tehdä
joitakuita yleisiä päätelmiä tästä verosta.
Ruotsin maakuntalakien mukaan teki lehmän hinta 3-4 äyriä hopeaa, mikä
vastaa 6-8 äyriä silloista käypää rahaa. 1300-luvun puolivälistä
lähtien oli lehmän tavallinen hinta Suomessa läpi keskiajan 12 äyriä
(1 1/2 mk).[341] Ahvenanmaan nautakuntain uuden ajan alussa maksamat
nautarahat -- 6 markkaa --, tuntuvat yhden naudan hinnaksi ilmeisesti
liian suurelta määrältä. Sitävastoin 6 äyriä eli se määrä, jolla kukin
täysivero otti osaa nautakunnan lehmän hankkimiseen, edustaisi hyvin
lehmän arvoa Ruotsin maakuntalakien aikana. Kun 6 ruotsal. äyriä
Ahvenanmaalla käytetyn laskutavan mukaan vastasi 8 tanskalaista äyriä
eli täyttä markkaa, näyttäisi mahdolliselta, että Ahvenanmaan nautavero
olisi tullut säädetyksi suunnilleen Ruotsin maakuntalakien aikana ja
että aluksi jokaisen bolin (täysiveron) tuli suorittaa markan arvoinen
nauta. Tämä vero oli luonnollinen eikä sisältänyt muuta kuin että bolit
saivat naudalla suorittaa sen markan, jonka ne markkajärjestelmän
mukaan olivat velvolliset (sota)veroksi suorittamaan. Myöhempinä
aikoina bolit (täysiverot) edelleen maksoivat markkansa verolehmää
varten, jonka hankkimiseen veron pysyessä entisellään ja rahan arvon
alentuessa nyt tarvittiin kokonainen nautakunta. Asutuksen
laajentumisen kautta kasvava nautakuntain luku osittain korvasi sen
verolehmäin luvun vähennyksen, minkä uusi järjestely sai aikaan. Täten
olisi myöskin nautakuntain synty Ahvenanmaalla määrättävä Ruotsin
maakuntalakien valta-ajan loppu- tai jälkiaikaan.
Tämä on sanottu ainoastaan mahdollisuutena. Lisävalaisu on tarpeen,
ennenkuin tästä perustavasta kysymyksestä voidaan täysin varmoja
päätöksiä tehdä.
Olemme v:n 1413 tilien johdolla päässeet tutustumaan Ahvenanmaan
verojärjestelmään unioniajan alussa ja osittain sitä vanhempina
aikoina. Karjavero ja ruokavero, jotka ovat pääosana v:n 1413
listassa, ovat alkujuuriltaan Ruotsin maakuntalaeissa esiintyvää
kuninkaankinkeriä, ehkäpä osalta ikivanhaa sotalomaveroakin. Alkuun
päästyään kinkeriverotus nopeasti kehittyi pitkin 1300-lukua. Sen
kehityksen varmaan aiheuttivat valtiovallan paisuminen, voutihallinnon
juurtuminen ja maakuntaisten itsehallintolaitosten taantuminen. Tämän
aikakauden uudet verot olivat yleensä ruoka- ja karjaveroja, koska
niillä oli vanhaa pohjaa ja koska veroja ensi sijassa tarvittiin
valtakunnan herrain sekä heidän hoviensa ratsujoukkojen ylläpitämiseen.
Sen mukaisesti kehittyivät Ahvenanmaankin vero-olot. Vero rasitti nyt
tiloja, joiden luku sitten ensimäisten ledungverojen oli huomattavasti
kasvanut. Kun tämä kasvaminen kuvastuu verokirjoissa, saatamme
yleisimmissä piirteissä seurata asutuksen levenemistä muinaisella
Ahvenanmaalla. "Talonpojat" eli "täysiverot" järjestyivät nyt
8-osaisiin nautakuntiin, joista kukin suoritti määrätyn karja- ja
ruokaveron, tasaten sen keskenään täysiveroluvun perusteella.
Nautakunnan tärkeimpänä verona oli lehmä, nauta, jota mahdollisesti jo
aikaisemminkin bolit olivat suorittaneet alkuperäisen markan veron
sijasta. Naudan suorittamiseen liittyi ryhmä muitakin veroja, minkä
kautta nautakunnan verotoiminta tuli huomattavaksi. Syystäpä voitaisiin
tätä aikakautta Ahvenanmaalla nimittää kinkeri- tai nautakunta-ajaksi.