Kuinka toisenlaiseen maailmaan joudummekaan, kun karjalaisten
jousimiesten oravisaloista ja heidän kaskisavuisilta heimomailtaan
annamme ajatusten siirtyä Ahvenanmaan lauhkeaan saaristoon aavain
merten yhtymäkohdalla!
Tämä luonnoltaan Suomen mantereen luonnosta poikkeava saarimaa on
historiallisessa viljelyksessäkin muusta maastamme eriävä. Usein on
huomattu ja huomautettu saarimaitten erityistä taipumusta säilyttää
oloja, jotka niihin kerran ovat juurtuneet. Sellainen ominaisuus on
Ahvenanmaallakin. Siellä on ollut ja on vieläkin tapoja ja oloja, jotka
näyttävät vain paikallisilta poikkeuksilta, mutta lähemmin katsoessa
ovat vanhuuden jätteitä, jotka ovat täällä säilyneet, kun ne muualta jo
aikaa ovat hävinneet. Ahvenanmaalla on harjoitettu lammashoitoa
Itämeren saarten ikivanhaan tapaan aina meidän aikoihimme asti,
lampaanhoidon toisissa Suomen seuduissa seuratessa uusimman
villatalouden muutoksia. Ahvenanmaalla lienee hevosrotu säilynyt
aikuisempana kuin muualla, täällä ei kauranviljely vielä uuden ajan
alussa ollut levinnyt, vaikka se muualla Suomessa jo vuosisatoja oli
yleiseen maanviljelykseen kuulunut. Radloff Ahvenanmaan kertomuksessaan
kustavilaiselta ajalta esittää meille pitäjäin jaon "markkakuntiin",
joita sellaisinaan tapaamme Kustaa Vaasan verokirjoissa, jopa
vuosisatoja aikaisemmin; Böcker kokoelmissaan 19. vuosisadan
kolmannelta vuosikymmeneltä luettelee Ahvenanmaalla joukon ikivanhoja
"yhteismaita", jollaisia ei muualla tavata. Ahvenanmaan ominaiselle
kulttuurille on siten vanhanaikaisuus, historiallisuus aivan
tunnuksellista.
Tämä historialliselle elämälle niin suotuisa saarimaa joutui muita
Suomen osia aikaisemmin merentakaisten vaikutusten alaiseksi.
Ahvenanmaa on kieltämättä Suomen ja välillisesti myöskin suomalaisten
heimojen läntinen kulttuurikehto. Täällä ovat kaikesta päättäen
pystyssä vanhimmat keskiajan kirkkorakennukset, täältä on vielä
vanhempain aikain muistoja runsaimmin tavattu.
Suomalaisen keskiajan harrastaja ei voi jättää käymättä tällä
historiallisella muistosaarella.