Turkisrikkaus saattoi Pohjolan maat jo varhain etelämpäin maitten
kansain tieto- ja vaikutuspiiriin. Jordanes n. vv:n 551-552 aikoina
kirjoittamassaan gootilaisten historiassa kertoo svealaisten (Suehans)
kauppaavan lukemattomain muitten kansain kautta roomalaisten
käytettäväksi eräänlaisia nahkoja, jotka olivat kuuluisia tumman
värinsä vuoksi.[95] Toiselta puolen kertovat keskiajan arapialaiset
maantieteilijät turkiksista, joita Pohjolan maista kaupattiin itämaille
pääasiallisesti Volgan varrella asuvain kauppakansain välityksellä. Ibn
Chordâdhbeh 800-luvun keskivaiheilla laaditussa teoksessaan sanoo
slaavilaissukuisten Russien (ruotsalaisten) kuljettavan slaavien maan
kaukaisimmista osista saukon (majavan) ja mustien kettujen nahkoja sekä
miekkoja Roomanmerelle (Mustan- tai Välimeren maihin) ja retkeilevän
Kaspianmerellekin, jopa Bagdadiinkin saakka.[96] Eräs vähää myöhemmin
elänyt arapialainen kirjoittaja Ibn Ruste kertoo (v. 912), että
saarella asuvain ja slaavilaisia hätyytteleväin Russien ainoa elinkeino
oli soopelin-, oravan- ja muitten turkisten kauppa.[97]
Al-Masudi, joka eli ennen vuotta 950, kertoo, että mustanketun nahkoja,
jotka olivat kaikista turkiksista arvokkaimpia, saatiin pohjoisessa
olevasta Burtâsien maasta ja ettei näitä turkiksia ollutkaan muualla
kuin siellä ja lähiseuduilla. Valkoisen ja punaisen ketun nahkoja
saatiin samasta Burtâsien maasta, jonka turkiskauppa oli niin laaja,
että mainittuja turkiksia vietiin Frankkien maahan, Andalusiaan
(Espanjaan) ja Pohjois-Afrikkaan saakka.
Burtâseja pitävät monet tutkijat mordvalaisina.
Vielä muudan arapialainen Abû Hâmid (1080-1169 tai 1170) kertoo, kuinka
kauppiaat matkustivat Bulgârista Isû nimiseen uskottomain maahan, josta
saatiin majavia; siellä kauppiaat persialaisilla miekanterillä ostivat
itselleen majavannahkoja; Isûn asukkaat taas veivät nämä miekat
pimeyden läheiseen maahan synkeän meren äärelle, missä möivät ne
soopelinnahkoihin; tuon äärimmäisen maan asukkaat vihdoin uhrasivat
miekat mereen, josta Allah antoi nousta vuorenkokoisia kaloja.[98]
Siinä on muutamalla piirteellä kuvattu koko vaihtokaupan kulku
Persiasta Jäämerelle ja Jäämereltä Persiaan.
Muillakin arapialaisilla kirjoittajilla on tietoja Wisusta. Jaqutin
(k. 1229) tietojen mukaan oli Wisun maa kolmen kuukauden matkan päästä
Bulgarista. Majavan-, soopelin- ja oravannahkoja Itilin kauppiaat
hankkivat Wisusta. Kaikki arapialaiset kirjoittavat tämän maan olevan
kylmässä pohjoisessa.
Arapialaisten käyttämät Isû ja Wîsu nimet lienevät samat kuin Bremenin
Adamin (n. 1070) mainitsemat Wizzi ja venäläisen Nestorin kronikassa
(1100-luvun alulta) mainittu Ves'. Nestorin Ves' tarkoitti Valkeajärven
seuduilla asuvaa suomalaista (vepsäläistä) heimoa, mutta arapialaiset
Wisu nimellä mahdollisesti tarkoittivat yleensä pohjoisen Venäjän
suomalaisia kansoja.[99] Myöhemmätkin arapialaiset kirjoittajat
kertovat Wisun tavattomasta turkisrikkaudesta.[100]
Haluttua turkistavaraa ei Pohjolan mailta aina hankittu
kaupankäynnillä, vaan otettiin sitä myöskin maan asukkailta väkisin
tai pysyvänä verona. Svealaiset ja russit, jotka niin aikaisin
harjoittivat laajaa turkiskauppaa, näkyvät yhtä kauan tunteneen tuon
toisenkin hankintatavan. Nestorin kronikassa kerrotaan Varjagien
v. 859 tulleen meren takaa ja ottaneen veroa tshuudeilta ja
sloveeneilta, merjalaisilta, vesseiltä ja krivitsheiltä, muutamain
kronikkatoisintojen mukaan joka mieheltä valkoisen oravan tai joka
mieheltä oravan ja kärpän.[101] Kun Venäjän valta oli perustettu, sen
ruhtinaat kauan aikaa saivat epäilemättä tärkeimmät tulonsa
turkisveroista. Rurikin seuraaja Oleg (879-912) otti etelässä asuvilta
drevljaneilta veroa mustan näädännahan asutulta talolta eli
savulta.[102] Novgorodilaisten mainitaan v. 1018 Jaroslav ruhtinaan
auttamiseksi nostaneen veroa neljä "näädännahkaa" jokaiselta
mieheltä.[103]
Tällä tavoin joutuivat suomalaisetkin alueet usein maksamaan veroja
venäläisille valtioille ja todennäköisesti suoritettiin nämä verot
pääasiallisesti turkiksissa.[104]
Tämän ajan sotaretkien ja valloitusten tarkoituksena oli nähtävästi
useinkin ainoastaan verojen otto. Sattuvasti lausuu venäläisistä
Henrikki Lättiläinen, ettei heidän ruhtinaittensa tapa ollut saattaa
voitettuja kansoja kristinuskon alaisiksi, vaan pakottaa niitä veron ja
rahan (tributum et pecuniam) maksamiseen.[105] Useissa tapauksissa ei
pysyvämpikään venäläisten valta tai hallitus ulettunut yksinkertaista
verottamista pitemmälle. Veronottajat tekivät säännöllisempiä tai
satunnaisempia retkiä veronmaksajain alueille, ottivat otettavansa ja
heittivät maksajat jälleen omiin oloihinsa. Saattoipa parikin
ruhtinasta tai valtaa kantaa veroja samalta alueelta, ilman että siitä
syntyi sen kummempia valtio-oikeudellisia selkkauksia. Tällaista
alkuista laatua oli liiviläisten, virolaisten ja todennäköisesti
myöskin karjalaisten suhde venäläisiin vallottajiin.[106]
Turkiskaupalla on siis muinaisuudessa ollut mitä suurin valtiollinen
merkitys.
Turkistalouden muinaista suurta merkitystä Itämeren itäpuolella
olevilla alueilla todistaa turkisten yleinen käyttö rahana vanhoilla
Venäjän ja Liivinmaan alueilla. Tavallisimpina käypinä rahoina (venäl.
kuny) olivat oravannahat (venäl. belki, belitshnyj meha, bely), joita
laskettiin nelinkymmenin kappalein (vrt. suomal. "kiihtelys").
Arvokkaampia rahoja olivat kärpännahat, joita venäl. nimitys belj
näyttää erityisesti tarkoittaneen. Nahkarahoja arvioitiin Venäjällä
yleensä värinsä mukaan, aivan niinkuin keskiajan ruotsissa erotettiin
"gråverk" ja "hvitskinn". Samalla tavoin kuin Suomessa nahkaisen
"rahan" nimitys siirtyi metallisen rahan nimitykseksi, samoin Itämeren
itäpuolella turkikset antoivat nimensä näiden maitten vanhimmille
metallirahoille.
Nahkain käyttäminen rahana pysyi kauan tapana Pohjois-Venäjällä.
Aikakirjoissa kerrotaan, että "kunat" (rahanahkat) jätettiin pois ja
kovat rahat otettiin käytäntöön Pihkovassa v. 1409 ja Novgorodissa
1410,[107] Mutta vielä senkin jälkeen pysyivät turkikset tärkeänä
arvotavarana, jota käytettiin veroina ja lunnaina; v. 1425 ottivat
novgorodilaiset ustjugilaisilta sopiaisia 50 000 oravaa ja 240
(toisinnon mukaan 2 080) soopelia.[108]