Maamme vanhimman vero- ja hallintohistorian jälkiä etsiessä huomio ei
voi olla kiintymättä muutamiin suomalaisiin nimityksiin, jotka
näyttävät luovan jonkin verran valoa Suomen suomalaisten heimojen
yhteiskunnallisiin oloihin ennen historiallisesti tunnettua aikaa.
Eräs sellainen nimitys on vero. Porthan ja Fellman mainitsevat
tämän sanan lapinkielessä (varro) merkitsevän sekä uhria että veroa;
myös Luulajan lapin murteessa sama sana esiintyy sellaisessa
merkityksessä.[64] Fellmanin kuvauksesta päättäen lappalaisten "varro"
kohdistui eläin- eli veriuhriin: "varro muorra" (veropuu) oli puinen
jumalankuva, joka pystytettiin maahan peitetyn tuohisen uhriastian
kohdalle ja siveltiin uhrieläimen verellä. Vesisaaren (Vadsön)
kauppalan lappalaisen nimen "Vera" eli "Värra" Fellman asettaa
yhteyteen kauppalan entisellä paikalla olleen tärkeän lappalaisen
uhripaikan kanssa, jota norjalaiset vielä kertojan aikaan kutsuivat
nimellä "Finne kirke".[65]
Lapin kielen sanan perusteella Porthan arvelee "vero" sanan suomessakin
alkuaan merkinneen uhria, mutta kristinuskon vaikutuksesta sittemmin
saaneen maallisen veron merkityksen. Tämä käsitys tuntuu varsin
hyväksyttävältä: onhan matka luonnollinen ja johdonmukainen uhrista
uhrivarain keräämiseen, uskonnolliseen verotukseen ja vihdoin saman
tavan käyttämiseen muunkinlaisia tarkoituksia varten. Uskonnollisen
verotuksen laajeneminen maalliselle alalle on ollut hyvinkin
mahdollinen jo pakanallisella ajalla, jolloin uskonnollisten
ja maallisten asiain välillä ei voi otaksua olleen sellaista
selvää rajaviivaa, minkä kristinoppi niiden väliin teki. Näin on
puheenaoleva nimitys omansa tukemaan sitä yleistä katsomusta,
että yksi julkisoikeudellisen verotuksen juuria menee muinaiseen
uhriyhteiskuntaan.
Toinen suomenkielinen nimitys, joka samalla tavoin näyttää olevan
yhteydessä toiselta puolen uskonnollisten uhrien ja toiselta puolen
maallisen verotuksen kanssa, on vakka.
Tämä sana esiintyy yleisesti Suomen historiallisissa asiakirjoissa
uuden ajan alussa, ja se on täällä ollut tunnettu niin suomalaisilla
kuin ruotsalaisillakin alueilla. Ruotsissa sitä ei ole tavattu. Aivan
yleinen sitävastoin se on ollut Itämeren maakuntain sekä virolaisilla
että lättiläisillä alueilla.[66] Kun sana ei myöskään liene johtunut
mistään venäläisestä sanasta, niin sen tunnettu käyttö siten rajoittuu
Itämeren lähimpiin itäisiin alueisiin.
Nykyisessä suomenkielessä vakka yleisesti merkitsee määrätynlaista
juuri- tai tuohikoppaa tai puuastiaa, määrätyntapaista viljan
mitta-astiaa tai viljamittaa (määrää), joka on eri seuduilla eri
suuruinen, missä 4, missä 5 kappaa, j.n.e.[67] Vanhemmissa
asiakirjoissa vakka yleensä merkitsee määrätyn suuruista
viljamittaa.[68] Vanhoina aikoina sillä myöskin yleisesti tarkoitettiin
virkamiehelle maksettua viljapalkkaa, joko tiettyä palkkamäärää tai
epämääräisesti virkamiehen saatavia yleensä (lukkarin, papin,
nimismiehen, voudin, tuomarin "vakat").[69] Heinjoelta on tunnettu
nimitys "vakan talo", jolla on tarkoitettu 1/12 manttaalin tilaa.[70]
Tällaisessa veroa tarkoittavassa merkityksessä vakka sanaa on kauan
käytetty Itämeren maakuntain lättiläisellä alueella. Saksan kieleen
lainatulla paikallisella nimityksellä "Wacke" tarkoitettiin 1500-luvun
lopulla ja seuraavan sataluvun alussa ritaritilaan kuuluvain
talonpoikaistalojen muodostamaa yhtenäistä piiriä, jonka vastakohtana
olivat hajatilat; vielä v:n 1744 maakirjassa mainitaan Riian lähellä
"Wacke" nimellä kolmea 11, 19 ja 28 alustalaistalon muodostamaa piiriä.
Kun Wacke usein oli yksiönä verojen suorituksessa, kutsutaan Liivinmaan
tilain maakirjoja nimellä "Wackenbücher", rahavero on "Wackengeld" ja
maksuajastakin käytetään nimitystä "Wacke".[71] Erinomaisen valaisevan
ja elävän kuvauksen liivinmaalaisen vakka-piirin verovelvollisuuksista
antaa Rüssow tunnetussa kronikassaan 1500-luvun loppupuolelta.
Suomennettakoon tähän asiaankuuluva kohta:
"Mutta liivinmaalaisten vakkain laita on niin, että kaikkien herrain ja
aatelismiesten kylät on jaettu vakkoihin. Suuria ja varakkaita kyliä on
vakassa yksi tai kaksi, ja pienempiä ja köyhempiä on useita pantu
yhteen, niin että itsekullakin herralla ja aatelismiehellä kyläinsä
luvun mukaan on ollut muutamia vakkoja. Ja kunkin vakan täytyi joka
vuosi toimittaa herralle tai junkkerille uljaat pidot, joihin silloin
myöskin kaikkien siihen vakkaan kuuluvain talonpoikain ja
vapaatalollisten (Landfreien) oli tultava maksamaan herralle tai
junkkerille vuotuisia verojaan ja maksujaan. Silloin ovat ritarikunnan
herrat Mikonpäivänä alkaneet pitää vakkoja, joihin myöskin koko heidän
hoviväkensä ja kaikki ympärillä asuva aateli ja vapaatilalliset,
saksalaiset ja vierasheimoiset, ovat joukolla saapuneet. Ja kun vero
oli maksettu, on ruvettu juomaan ja hummaamaan kaikin voimin. -- --
Tätä vakkajuhlaa on kautta koko maan kestänyt Mikonpäivästä jouluun
kaikkien ritarikunnan herrain, haltijain ja aatelin mailla -- --".[72]
Liivinmaalla 1500-luvulla tunnetun perimystarinan mukaan siis vakoiksi
kutsuttiin määrättyjä verokuntia ja niiden toimeenpantavia veropitoja.
Huomattava on, että suomenkielessäkin "vakat" on tunnettu pitojen
merkityksessä.[73] Mutta vakkapitojen alkuperä näyttää olevan
liivinmaalaisia veropitoja vielä vanhemmissa ja aikuisemmissa
yhteiskuntaoloissa.
Suomalaisilla ja virolaisilla "vakka" sana on merkinnyt myös
uhriastiaa, uhrivakkaa. Suomalaisilla oli muinoin Ukonvakkansa, joka
Agricolan tunnetun säkeen mukaan haettiin esille Ukon juhlaan
kevätkylvön aikana. Virolaisilla oli Kreutzwaldin tietojen mukaan joka
talossa tuohesta tai päreistä tehty kannellinen Ukolle pyhitetty
uhrivakka, jota säilytettiin aitassa ja jolle Ukon juhlassa uhrattiin.
Samanlainen uhrivakka oli virolaisten "Tönne vak" ja "Vana Tönni
vak".[74]
Meille tunnetussa muodossaan uhrivakat ilmeisesti olivat
maanviljelysjumaluuden palvelukseen kuuluvia vilja-, leipä- (ja
olut)-uhria. Tässä kohden aitassa säilytetyn joululeivän esillekanto ja
jakaminen kylvöpäivänä (toukoleipä, kylvöleipä), mikä tapa on tunnettu
eri tahoilta Suomea, muistuttaa niin läheisesti Ukon vakkaa, että ne
tuskin ovat voineet olla toisilleen vieraita uhreja.[75]
Vakan merkitys leipäuhrina on myöskin säilynyt nimityksessä
"leipävakat", joiksi jo v. 1345 Karjalassa ja uuden ajan alussa
kutsuttiin papinmaksuja, varsinkin rukiissa suoritettua
papinmaksua.[76] Kun tämän veron aine (rukiit) ja peruste (mies- eli
taloluku) Savossa olivat samat kuin Hämeen ruokaverossa, vieläpä
määräkin Savossa oli sama kuin Hämeessä (1 pannin- tai 2 karpion
"kolmannesta"),[77] täytyy Savon ruisveroa pitää ruokaverona ja
"leipävakkaa" ruokalisän (matskott) kansanomaisena suomalaisena nimenä.
Kysymyksessä on kaikkein alkuperäisimmän laatuinen ruokalisävero, sillä
Ruotsissa oli Helsinglannin lain mukaan ruokalisän pääosana alttarille
viety leipäuhri[78] -- pakanallinen suomalainen vakka kristityssä
ruotsalaisessa muodossa. Näin saavat luonnollisen historiallisen
selityksensä vakkauhrit ja vakkanimen kiintyminen erityisesti
viljamittaan ja jauhovakkaan.
Uhrit ovat helposti voineet tulla suurempain yhdyskuntain yhteisiksi ja
yksityiset vakkajuhlat suuremmiksi vakkapidoiksi. Agrikolan mainitsema
kylvöjuhla, johon ukon vakka haettiin, oli yleinen juomajuhla, jota
arvatenkin vietettiin kokonaisin kylittäin, niinkuin Pohjois-Hämeessä
vielä viime vuosisadan puolivälissä "Ukon vakkoja" keväällä
pidettiin.[79] Kustaa Vaasan aikaisessa asiakirjassa Savon asukkaiden
juomingeista käytetty ruotsalainen nimitys "thordhns gildhe" myöskin
viittaa yhteiseen Ukon juomajuhlaan.[80] Kurkijoella on "Ukon vakoiksi"
kutsuttuja pitoja pidetty kesäkuussa kuivuuden aikana.[81] Inkerinmaan
Tarinaisin kylä on viettänyt yhteistä "Vakkove" nimistä olutjuhlaa --
ilmeisiä Ukon vakkoja -- Eliaanpäivänä.[82] Olemme täten löytäneet
suomalaisella alueella liivinmaalaisia vakkajuhlia yksinkertaisemman ja
vanhemman vakkajuhlan.
Tarinaisin Vakkove juhlan olutta varten hankki jokainen isäntä maltaita
olojensa ja varojensa mukaan. V. 1757 syytettiin muutamia Sortavalan
Rekolan asukkaita siitä, että he Yrjön päivänä -- Ukon vakkoja
vastaavana juhlana -- "olivat kokoontuneet Rekolaan ja koonneet varoja
yhteisiä pitoja varten".[83] Rautalammilla ja Kurkijoella kustansi
kukin talo Ukon vakat arvan määräämässä järjestyksessä.[84]
Tällaisesta varain kokoamisesta tai vuorojärjestyksestä määrätyn piirin
yhteisiä uhripitoja varten, joista niin runsaat vakkamuistot kertovat,
varmaan on verotuksen alku suomalaisten heimojen keskuudessa haettava.