Sassanidien, Persian muinaisten kuninkaiden, aikakirjoissa kerrotaan,
että tässä mahtavassa suvussa oli ennen vanhaan hallitsija, jota
pidettiin aikansa oivallisimpana ruhtinaana. Hänen alamaisensa
rakastivat häntä yhtä paljon hänen viisautensa ja ymmärtäväisyytensä
vuoksi kuin hänen naapurinsa pelkäsivät häntä hänen urhoollisuutensa ja
hyvin opetetun sotajoukkonsa tähden.
Hänellä oli kaksi poikaa. Vanhempi, Shah-Riar, oli kelvollinen
valtakunnan perijä, ja hänellä oli kaikki isänsä hyveet. Nuorempi,
Shah-Zenan, oli yhtä ansiokas prinssi.
Pitkän ja maineikkaan hallituskauden jälkeen kuningas kuoli, ja
Shah-Riar nousi valtaistuimelle. Shah-Zenan, joka valtakunnan lakien
mukaan ei saanut mitään osuutta hallitukseen, ei lainkaan kadehtinut
veljensä onnea, vaan päinvastoin koetti parhaansa mukaan olla hänelle
mieliksi, mikä hänelle varsin helposti onnistuikin. Shah-Riar, joka
luonnollisesti oli hellästi kiintynyt veljeensä, antoi prinssille Ison
Tartarian kuningaskunnan. Shah-Zenan matkusti heti ottamaan alueen
haltuunsa ja sijoitti hallitusistuimensa maan pääkaupunkiin
Samarkandiin.
Kun he olivat eläneet kymmenen vuotta tapaamatta toisiaan Shah-Riar,
joka oli kovin halukas kohtaamaan veljensä, päätti lähettää visiirinsä
kutsumaan hänet hoviinsa. Visiirin saavuttua lähelle pääkaupunkia
Shah-Zenanille ilmoitettiin hänen tulostaan, ja Shah-Zenan meni häntä
vastaan ylhäisimpien hoviherrojensa saattamana, jotka erikoisesta
kunnioituksesta sulttaanin ministeriä kohtaan esiintyivät upeissa
puvuissa. Tartarian kuningas otti lähettilään suurin riemunilmauksin
vastaan ja tiedusti häneltä heti veljensä sulttaanin vointia.
Kun visiiri oli ilmoittanut hänelle, että itsevaltias oli terve,
visiiri mainitsi käyntinsä tarkoituksen. Shah-Zenan tuli kovin
liikuttuneeksi ja vastasi:
-- Viisas visiiri, sulttaani osoittaa minulle liian suuren kunnian.
Mikään ei voisi olla minulle mieluisempaa, sillä ikävöin yhtä
kiihkeästi veljeäni kuin hän minua. Kuningaskunnassani vallitsee rauha,
enkä tarvitse kuin kymmenen päivää valmistautuakseni matkalle
kanssanne. Suotta siis asettuisitte niin lyhyeksi ajaksi kaupunkiini.
Pyydän teitä pystyttämään telttanne tänne, ja käsken toimittamaan
teille kaikkea mitä seuralaisinenne tarvitsette.
Visiiri suostui kernaasti. Tehtyään matkavalmistuksensa Shah-Zenan
sanoi noiden kymmenen päivän kuluttua jäähyväiset vaimolleen
kuningattarelle ja lähti saattueineen illalla kaupungista. Hän pystytti
kuninkaallisen loistotelttansa visiirin teltan viereen ja puheli hänen
kanssaan puoliyöhön asti. Haluten vielä kerran nähdä kuningattaren,
jota hän kiihkeästi rakasti, hän palasi vielä yksinään palatsiinsa,
jolloin hän sanomattomaksi surukseen tapasi vaimonsa hieromassa kauppaa
vihollisten kanssa hänen kavaltamisestaan. Ennen kuin salaliittolaiset
havaitsivat hänen läsnäolonsa, onneton ruhtinas paljasti oikeutetun
suuttumuksensa kiihkossa käyrän sapelinsa, surmasi heidät ja paiskasi
heidän ruumiinsa palatsia ympäröivään vallihautaan.
Kostettuaan rikollisille hän palasi telttaansa hiiskumatta sanaakaan
tapahtumasta, käski panna teltat kokoon ja lähti ennen päivänkoittoa
matkalle patarumpujen ja muiden soittimien sävelten kaikuessa ja
täyttäessä riemulla jokaisen, paitsi kuningasta. Hän oli niin
murheissaan vaimonsa petollisuudesta, että hänet valtasi ääretön
synkkämielisyys joka masensi häntä koko matkan ajan.
Kun hän lähestyi Persian pääkaupunkia, sulttaani Shah-Riar tuli
hovilaisineen häntä vastaan. Ruhtinaat olivat ylen iloiset nähdessään
toisensa. Laskeuduttuaan satulasta he molemminpuolisten syleilyjen ja
muiden hellyyden- ja kunnianosoitusten jälkeen nousivat taas ratsaille
ja ajoivat kaupunkiin kansan riemuhuutojen kaikuessa. Sulttaani saattoi
veljensä tälle valmistettuun asuntoon, palatsiin jonka vain puutarha
erotti hänen omastaan. Se oli sitä upeampi, koska se oli varattu
juhlahuoneistoksi julkisia kemuja ja muita hovin huvituksia varten.
Shah-Riar jätti heti Tartarian kuninkaan yksikseen, jotta tämä saisi
aikaa kylpemiseen ja puvun vaihtamiseen. Niin pian kuin kuningas oli
näistä puuhista suoriutunut, sulttaani palasi hänen luokseen, ja
molemmat ruhtinaat istuutuivat yhdessä sohvalle ja rupattelivat
hauskasti, kuten veljeksiltä pitkän eron jälkeen saattoi odottaakin.
Kun illallisen aika tuli, he aterioivat yhdessä ja jatkoivat vielä
keskusteluaan, kunnes Shah-Riar huomasi että jo oli varsin myöhä ja
jätti veljensä lepäämään.
Onneton Shah-Zenan meni vuoteeseensa, mutta vaikka keskustelu veljen
kanssa oli vähäksi aikaa vaimentanut hänen suruaan, se palasi nyt
entistä kiihkeämpänä, niin että hän tarpeellisen levon asemesta kiusasi
itseään katkerilla ajatuksilla. Hänen vaimonsa petoksen kaikki
yksityiskohdat välähtivät jälleen hänen mieleensä niin elävinä että hän
oli kuin järjiltään. Koska hän ei kyennyt nukkumaan, hän nousi ja
antautui murheellisten ajatusten valtaan, ja ne painoivat hänen
kasvoihinsa leiman joka ei voinut jäädä sulttaanilta huomaamatta.
Veljensä synkkämielisyydestä huolestuneena Shah-Riar yritti huvittaa
häntä joka päivä uusilla viehätyksillä ja loistavan upeilla
juhlapidoilla. Mutta kaukana siitä, että ne olisivat tuottaneet
poloiselle lohtua, ne vain enensivät hänen suruaan.
Kun Shah-Riar eräänä päivänä oli järjestänyt suuren metsästysretken
parin päivän matkan päähän hallituskaupungistaan, paikkaan jossa vilisi
peuroja, Shah-Zenan pyysi häntä sallimaan hänen jäädä pois, koska hänen
terveytensä ei sallinut että hän lähtisi mukaan. Sulttaani, joka ei
tahtonut millään tavoin pakottaa häntä, antoi hänen menetellä mielensä
mukaan ja lähti eräretkelle ylimystensä kanssa. Kun Tartarian kuningas
oli jäänyt yksikseen, hän sulkeutui kammioonsa ja istahti puutarhan
puolisen ikkunan luo. Tästä paikasta, josta hän saattoi itse näkymättä
katsella ulos, hän pian havaitsi jotakin joka kokonaan kiinnitti hänen
huomionsa. Salaovi avautui sulttaanin palatsista, ja siitä astui ulos
useita henkilöitä joiden joukosta saattoi helposti erottaa
sulttaanittaren hänen majesteettisesta ilmeestään. Ruhtinatar, joka
arveli Tartarian kuninkaan lähteneen metsästämään veljensä sulttaanin
kanssa, tuli seuralaisineen hänen huoneensa ikkunoiden läheisyyteen, ja
kuningas kuuli hänen keskustelevan petoksesta kumppaniensa kanssa.
Veljen puolison halpamaisuus täytti Tartarian kuninkaan mielen
monenlaisilla mietteillä. Kuinka vähän syytä minulla olikaan, hän
tuumi, luulotella itseäni kaikkia muita onnettomammaksi! Nähtävästi on
kaikkien mahtavien ja korkeassa asemassa olevien välttämättömänä
kohtalona että heidän kunniaansa ja valta-asemaansa vastaan
juonitellaan. Olen siis aika hupsu, kun tapan itseni murheella. Päätän
että näin yleislaatuisen onnettomuuden muisteleminen ei enää koskaan
saa häiritä rauhaani.
Siitä hetkestä hän ei enää huolinut tuskitella. Hän pyysi tuomaan
illallisensa, söi paremmalla ruokahalulla kuin mitä hänellä oli ollut
Samarkandista lähdettyään ja kuunteli hiukan viehättyneenäkin laulua ja
soittoa, jota oli varattu hänen viihdykkeekseen aterian ajaksi.
Sen jälkeen hän oli yhä varsin hilpeä. Kuultuaan että sulttaani oli
palaamassa pääkaupunkiinsa hän meni veljeään vastaan ja lausui
kohteliaat tervehdyksensä hyvin iloisella äänellä.
Shah-Riar, joka oli odottanut tapaavansa hänet samassa mielentilassa
johon hän oli pari päivää sitten jäänyt, tuli ylen iloiseksi nähdessään
hänet hilpeänä. -- Rakas veli, hän sanoi, -- kiitän taivasta
muutoksesta, joka sinussa on minun poissaollessani tapahtunut. Olehan
hyvä ja kerro miksi olit niin alakuloinen ja miksi et enää ole.
Tartarian kuningas oli hetkisen vaiti ikään kuin miettien ja
suunnitellen mitä vastaisi. Vihdoin hän virkkoi: -- Sinä olet minun
sulttaanini ja herrani, mutta salli minun kuitenkin olla vastaamatta
kysymykseesi.
-- En salli, rakas veli, sulttaani sanoi, -- sinun pitää vastata
minulle. En tyydy kieltäytymiseen.
Kun Shah-Zenan ei voinut vastustaa näitä hartaita pyyntöjä, hän lausui.
-- No sitten, veli, täytän toivomuksesi, koska niin käsket. Ja hän
kertoi sulttaanille Samarkandin kuningattaren petollisuudesta. -- Tämä,
hän sanoi, -- oli murheeni aiheena. Eikö minulla mielestäsi ollut
kyllin syytä alakuloisuuteen?
-- Oi, veli hyvä, sulttaani huudahti, -- minkä kauhean tapauksen
minulle kerroitkaan! Annan sinulle hyväksyvän tunnustukseni siitä että
rankaisit itsesi ja valtakuntasi kavaltajia. Kukaan ei voi moittia
sinua teostasi. Se oli oikein, ja jos asia olisi minua koskenut,
olisin tuskin ollut yhtä kohtuullinen. Nyt en enää ihmettele
surumielisyyttäsi. Sellainen seikka koskee liian kipeästi ja on liian
nöyryyttävä ollakseen järkyttämättä mieltäsi. Voi taivas, mikä
merkillinen seikkailu! Mutta minun on kiitettävä Allahia, joka on
suonut sinulle lohdutusta. Ja koska en epäile, että lohduttautumiseesi
on riittävät syynsä, niin olehan hyvä ja kerro mikä sen aiheutti äläkä
salaa mitään.
Shah-Zenan ei ollut tässä kohdin yhtä helposti taivutettavissa kuin
äskeisessä, koska hän ajatteli veljeään. Mutta kun hänen täytyi myöntyä
tämän hartaisiin pyyntöihin, hän kertoi vihdoin sattumalta kuulemansa
keskustelun. -- Sen jälkeen, hän jatkoi, -- uskoin, että kaikki naiset
ovat luonteeltaan petollisia. Näin ajatellessani minusta näytti
käsittämättömältä heikkoudelta miesten puolelta, että he lainkaan
luottavat naisten uskollisuuteen. Tämä miete toi monta muuta mukanaan.
Sanalla sanoen katsoin parhaaksi olla omasta puolestani asiasta enempää
huolehtimatta ja varoittaa sinua ehkäistäksesi sulttaanittaren aikeet.
Kuullessaan veljensä kertomat hirveät uutiset sulttaani joutui
hillittömän raivon valtaan ja antoi heti määräyksen sulttaanittaren ja
hänen vehkeilykumppaniensa teloittamisesta.
Ankaran toimenpiteen jälkeen ja vakuuttuneena siitä että kehenkään
naiseen ei voinut luottaa, hän päätti ehkäistäkseen vastaisten
vaimojensa uskottomuuden naida yhden joka päivä ja kuristuttaa hänet
seuraavana aamuna kuoliaaksi. Laadittuaan itselleen tämän julman lain
hän vannoi panevansa sen täytäntöön heti kun Tartarian kuningas oli
matkustanut. Pian veli sanoikin hänelle jäähyväiset ja lähti upeilla
lahjoilla kuormitettuine juhtineen paluumatkalleen.
Kun Shah-Zenan oli lähtenyt hovista, Shah-Riar ilmoitti päätöksensä
suurvisiirille ja käski tätä hankkimaan hänelle uuden vaimon joka
päivä. Mitä vastahakoisuutta visiiri lienee käskyjen toimeenpanemisesta
tuntenutkin, täytyihän hänen alistua, koska oli velvollinen sokeasti
tottelemaan herraansa sulttaania. Niinpä sitten tuotiinkin sulttaanille
joka päivä uusi neitsyt puolisoksi, ja joka aamu uusi vaimo murhattiin.
Kun tieto ennen kuulumattomasta julmuudesta levisi pääkaupunkiin, se
synnytti yleisen hämmennyksen, eikä kuulunut muuta kuin itkua ja
valitusta. Täällä vuodatti isä kyyneleitä lohduttomassa murheessaan
tyttärensä menetyksestä, tuolla hellät äidit peläten kaunoistensa
joutuvan saman kohtalon uhreiksi täyttivät ilman voivotuksillaan ja
surullisia aavistuksiaan ilmaisten. Ylistysten ja siunausten asemesta,
joita sulttaani oli tähän asti alamaisiltaan saanut, nämä syytivätkin
nyt suustaan pelkkiä sadatuksia.
Suurvisiirillä, joka kuten jo mainittiin oli kauhean ja alati jatkuvan
vääryyden vastahakoisena toimeenpanijana, oli kaksi tytärtä. Vanhemman
nimi oli Sheherazade ja nuoremman Dinarzade. Jälkimmäinen oli hyvin
sivistynyt ja lahjakas, mutta edellinen oli rohkeudeltaan, älyltään ja
terävältä vaistoltaan äärettömästi sukupuoltaan korkeammalla. Hän oli
lukenut paljon, ja hänellä oli niin ihmeellinen muisti että hän ei
milloinkaan unohtanut lukemaansa. Hän oli menestyksellisesti
harrastanut filosofiaa, lääketiedettä, historiaa ja kaunotieteitä, ja
hänen runoelmansa voittivat sen ajan parhaiden kirjailijoiden
sepitykset. Sitä paitsi hän oli täydellinen kaunotar, ja kaikkien hänen
avujensa kruununa oli moitteeton hyveellisyys.
Visiiri rakasti intohimoisesti tytärtään joka oli niin suuressa määrin
hänen hellyytensä arvoinen.
Kun he eräänä päivänä keskustelivat, tyttö sanoi: -- Isä, minun on
pyydettävä sinulta erästä suosiota, ja anon nöyrästi, että suostuisit
siihen.
-- Minä en kiellä, visiiri vastasi, -- kunhan se vain on oikeamielinen
ja järkevä.
-- Sen oikeudesta, neitonen selitti, -- ei voi olla epäilystäkään,
kuten voit päätellä vaikutteesta joka minut pakottaa pyyntöni
esittämään. Haluan tehdä lopun raakamaisuudesta, jota sulttaani
harjoittaa kaupungin perheitä kohtaan. Tahdon karkottaa tuskalliset
aavistukset, joita niin monet äidit tuntevat peläten menettävänsä
tyttärensä kamalalla tavalla.
-- Suunnitelmasi, tyttäreni, visiiri vastasi, -- on sangen kiitettävä.
Mutta paha jota tahtoisit lääkitä näyttää minusta parantumattomalta.
Millä tavoin aiot panna tuumasi täytäntöön?
-- Isä, Sheherazade virkkoi, -- koska sulttaani sinun välitykselläsi
valitsee joka päivä uuden aviovaimon, niin minua kohtaan tuntemasi
hellyyden nimessä rukoilen sinua hankkimaan minulle kunnian päästä
hänen puolisokseen.
Visiiri ei voinut kuunnella kauhistumatta.
-- Voi taivas, hän huudahti suuttuneena, -- oletko menettänyt järkesi,
tyttö, kun teet niin vaarallisen pyynnön? Tunnet sulttaanin valan.
Tahtoisitko siis, että tarjoan sinut hänelle? Ajattele toki mihin
vaaraan varomaton intosi vie sinut.
-- Tiedän kyllä, rakas isä, vaaran johon antaudun, hyveellinen tytär
vastasi, -- mutta se ei pelota minua. Jos joudun turmioon, kuolemani on
kunniakas. Jos taas menestyn aikeessani, teen maalleni tärkeän
palveluksen.
-- Ei, ei, visiiri kielsi, -- millä tahansa yritätkin taivutella minua
sallimaan sinun heittäytyä sellaiseen välittömään vaaraan, älä
kuvittelekaan, että koskaan suostun siihen. Kun sulttaani käskee minua
työntämään tikarini sydämeesi, minun täytyy totella, ja mikä katkera
tehtävä se isälle onkaan! Jollet pelkääkään kuolemaa, älä toki tuota
minulle sitä haikeata surua, että minun täytyy tahrata käteni sinun
vereesi.
-- Pyydän vielä kerran, isä, Sheherazade rukoili, -- että suot minulle
anomani suosion.
-- Sinun itsepäisyytesi, visiiri tiuskaisi, -- saa minut vihastumaan.
Miksi tahdot syöksyä päätähavin turmioon? Ne jotka eivät kykene
näkemään vaarallisen yrityksen loppua eivät koskaan voi suoriutua siitä
onnellisesti. Pelkään että sinulle käy samoin kuin aasille joka vietti
hyviä päiviä, mutta ei voinut tyytyä osaansa.
-- Kuinka aasille sitten kävi, Sheherazade kysyi.
-- Kerron sinulle, visiiri vastasi, -- jos tahdot kuunnella.