"Historiaa saattaa syystä määritellä kuuluisaksi sodaksi, jota
käydään Aikaa vastaan, historia kun näet riistää sen käsistä vuodet,
nuo ajan vangit, tai oikeammin vainajat, herättäen ne jälleen eloon,
asettaa ne rintamaan ja järjestää ne uudelleen taisteluun. Mutta ne
mainehikkaat sankarit, jotka tällä tanterella niittävät palmuja ja
laakereita, kokoavat ainoastaan kaikkein rikkaimman ja loistavimman
sotasaaliin, valellen musteellaan ruhtinasten, mahtimiesten ja
arvonimiä kantavien henkilöiden urotöitä, ja järjestellen älyn
hiuksenhienolla neulalla niitä kulta- ja silkkirihmoja, jotka
muodostavat loppumattoman kunniakkaiden tekojen kirjauskuteen.
Kuitenkaan ei minun heikkojen voimieni ole sallittu kohota sellaisiin
aiheisiin ja näin vaarallisiin ylevyyksiin eksymällä valtiollisten
juonien sokkeloon ja keskelle sotarumpujen pärinää. Mutta kun
olen tutustunut huomattaviin tapahtumiin, vaikka ne ovatkin
sattuneet alhaissukuiselle rahvaan väelle, ryhdyn kiinnittämään
niiden muistoa jälkimaailmalle, kertomalla eli ilmaisemalla kaikki
tarkasti ja väärentämättä. Tämä kertomus on tarjoava ahtaalle
näyttämölle asetettuna surullisia hirmunäytelmiä, suuremmoisia
ilkeyden-kohtauksia, ja niiden välinäytöksinä ja samalla pirullisten
yritysten vastakohtina hyveikkäitä tekoja ja enkelinkaltaista
hyvyyttä. Ja todellakin, kun ottaa huomioon, että nämä meidän
ilmanalamme ovat meidän herramme, katolilaisen kuninkaan, vallan
alaisia, tuon Auringon alaisia, joka ei milloinkaan mene mailleen,
ja että näille alueille luo valonheijastustaan, kuun tavoin, joka
ei koskaan vähene, tuo jalosukuinen sankari, täyttäen tehtävänsä
ajan mukaisesti; kun lisäksi ottaa huomioon, että korkea-arvoiset
senaattorit, kiintotähtien tavoin, ja muut ylen arvokkaat virkamiehet
kiertotähtien lailla, luovat valoansa joka taholle, täten muodostaen
mitä jaloimman taivaankannen, niin ei voi löytää muuta syytä siihen,
että tämä taivas on muuttunut mustien tekojen, ilkeyden ja väkivallan
hornankidaksi -- noita tekoja kun ylimieliset ihmiset ehtimiseen
lisäävät -- kuin pirun vehkeet ja juonet. Eihän näet inhimillisen
pahanilkisyyden yksinään pitäisi kyetä vastustamaan niin useita
sankareita, jotka Arguksen silmin ja Briareuksen käsivarsin toimien
uhrautuvat yleishyvän asialle. Kerrottaessa tätä tarinaa, joka on
tapahtunut nuoruuteni aikoina, joskin useimmat siinä esiintyvistä
henkilöistä jo ovat kadonneet maailman näyttämöltä, kuitenkin
pätevistä syistä jätetään mainitsematta heidän nimensä, nimittäin
sukunimensä; samoin menetellään paikannimien suhteen, niin että
mainitaan ainoastaan alueennimi yleisesti. Älköön silti kukaan
väittäkö, että tämä on heikko puoli kertomuksessani ja muodottomuus
tässä vaatimattomassa tuotteessani. Tätä muuten voinee väittää
ainoastaan sellainen arvostelija, joka on vailla kaikkea filosofiaa.
Henkilöt taas, jotka ovat filosofiaan perehtyneet, huomaavat, ettei
tämän kertomuksen muodosta puutu mitään. Sillä onhan ilmeisen selvää
ja kaikkien tunnustamaa, että nimet ovat pelkkiä satunnaisuuksia..."
-- Mutta jos nyt sankarillisesti näkisin sen vaivan, että tulkitsisin
tästä himmenneestä ja pyyhkimisien peittämästä käsikirjoituksesta sen
sisältämän kertomuksen, jos, kuten sanotaan, toisin sen esiin päivän
valoon, niin olisikohan ketään, joka tahtoisi nähdä vaivaa sitä lukea?
Tämä epäilevä miete, joka johtui epäselvän käsikirjoituksen
vaivaloisesta tulkitsemisesta, saattoi minut keskeyttämään
jäljentämistyöni ja pani minut vakavasti ajattelemaan, mitä minun
oikeastaan piti tehdä.
-- On kyllä totta, sanoin itsekseni selaillessani käsikirjoituksen
lehtiä, on kyllä totta, ettei tätä päähänpistojen ja puhetaidollisten
käänteiden tulvaa kestä kauttaaltaan teoksen loppuun. Tuo
kunnon 17:nnen vuosisadan kirjailija on tahtonut alussa näyttää
oppineisuuttaan; mutta sitten kertomuksen jatkuessa ja joskus
pitkät matkat, tyyli soluu edelleen paljon luonnollisempana
ja yksinkertaisempana. Olkoonpa niin: mutta kuinka tämä tyyli
on jokapäiväistä ja kömpelöä, kuinka se on epäsäntillistä!
Lombardilaisia murteellisuuksia kosolta, lauseita, joita on
käytetty väärässä merkityksessä, mielivaltaista kielenkäyttöä,
ontuvia lausejaksoja. Ja sitten muutamia hienoja espanjalaisuuksia
siroteltuina sinne tänne; ja sitten, mikä on vielä pahempi, tekijä
ei koskaan malta olla pistämättä tuota esipuheessaan käyttämäänsä
kaunopuheisuutta kertomuksensa hirvittävimpiin ja liikuttavimpiin
kohtiin, hän ei voi olla joka tilaisuudessa herättämättä lukijan
kummastusta tai mietiskelyä, sanalla sanoen kaikkiin niihin
kohtiin, jotka todella vaativat hieman kaunopuheisuutta, mutta
hillittyä, hienoa, arvostelukykyistä, hän ei malta olla mainittua
kaunopuheisuuttaan panematta. Ja silloin hänellä, ihmeteltävällä
taitavuudella asettaessaan vieretysten kaksi mitä vastakkaisinta
ominaisuutta, on taito olla samalla kertaa kömpelö ja sievistelevä,
mikä voi tapahtua samalla sivulla, samassa lauseessa, samassa
sanassakin.
Lyhyesti: korkealle tähtääviä deklamoimisia, joihin on sekaantunut
joukko kieliopillisia virheitä; ja kaikkialla tuollainen itserakas
turhantarkkuus, mikä on luonteenomaista tämän vuosisadan
kirjailijoilla tässä maassa. Tällaista ei tosiaankaan sovi tarjota
nykyajan lukijoille: he ovat liian älykkäitä ja liiaksi kyllästyneitä
tämäntapaisiin hullunpäiväisyyksiin. Onpa hyvä, että tämä seikka
juolahti mieleeni tätä onnetonta työtä alkaessani: minä pesenkin nyt
käteni.
Kokosin juuri näitä vanhoja papereita pannakseni ne takaisin
säilöönsä, mutta silloin pahoittelin, että niin mieltäkiinnittävä
kertomus jäisi ainaiseksi tuntematta. Voihan olla, että lukija tästä
kertomuksesta voi saada toisen mielipiteen, mutta minusta se ainakin
tuntui erittäin mieltäkiinnittävältä.
-- Miksei voisi -- näin ajattelin -- ottaa tästä käsikirjoituksesta
itse tapahtumien sarjaa ja uudelleen muovailla sen tyyliä? Kun ei
mikään pätevä vastasyy johtunut mieleeni, tein ripeän päätöksen. Ja
näin syntyi tämä kirja, joka on kirjoitettu sen arvoa vastaavalla
avomielisyydellä.
Kuitenkin muutamat tekijän kuvaamista tapahtumista ja tavoista
tuntuivat meistä niin oudoilta ja omituisilta, jotta emme sanoisi
pahempaa, että ennenkuin niihin luotimme, tahdoimme tutkia toisiakin
lähteitä ja ryhdyimme selailemaan tuon aikakauden muistokynäelmiä,
päästäksemme varmuuteen siitä, että maailman kulku siihen aikaan
todella oli sellainen. Tämä tutkimus haihdutti kaikki epäilyksemme:
tuhkatiheään kohtasimme samantapaisia seikkoja, jopa vielä
vahvempipiirteisiäkin. Ja mikä meistä tuntui vielä vakuuttavammalta,
kohtasimme muutamia sellaisia henkilöitäkin, joiden olimme epäilleet
koskaan eläneen, kun emme olleet heistä muualta saaneet tietää kuin
tuosta käsikirjoituksesta. Ja sopivassa tilaisuudessa viittaamme
muutamiin näihin lähteisiin vahvistaaksemme sellaisten seikkojen
luotettavaisuutta, joita lukija niiden eriskummaisuuden vuoksi olisi
taipuvainen kieltämään.
Mutta kun hylkäämme sietämättömänä tekijän tyylin, minkä tyylin
olemme panneet sen sijalle?
Siinä pulma.
Jokainen, joka ilman että häntä pyydetään, ryhtyy korjaamaan toisen
työtä, alistuu tunnollisesti vastaamaan omasta työstään ja on
jossakin määrin siihen velvollinenkin. Tämä on oikeutettu sääntö,
jota emme mitenkään tahdo välttää. Päinvastoin olimme, näyttääksemme,
että vapaaehtoisesti siihen mukaudumme, päättäneet tässä
yksityiskohtaisesti tehdä selkoa noudattamastamme kirjoitustavasta.
Tätä varten olemme koko tämän työmme aikana koettaneet arvata
mahdollisia ja todenmukaisia arvosteluja siinä tarkoituksessa, että
kumoaisimme ne kaikki tyyni edeltäkäsin. Tässä ei olisi vaikeus
piillyt; sillä (tunnustamme sen totuuden kunniaksi) ei mieleemme
johtunut ainoatakaan arvostelua, jota emme heti olisi voineet
voitokkaasti kumota; tarkoitan tuollaisia vastaväitteitä, jotka eivät
ratkaise kysymyksiä, vaan jotka niitä muuttavat.
Jopa usein, pannessamme eri arvostelut keskenään taistelemaan,
saatoimme ne kumoamaan toinen toisensa; ja tutkiessamme niitä
perinpohjin, vertaillessamme niitä tarkkaavasti, onnistui meidän
saada selville, että ne, vaikka olivatkin näennäisesti vastakkaisia,
kuitenkin oleellisesti nojasivat samaan perustaan, että ne molemmat
johtuivat niiden tosiseikkojen ja periaatteiden sivuuttamisesta,
joille arvostelu oli perustettava, Ja kun näin olimme odottamatta
saattaneet ne keskenään sopusuhtaisiksi, lähetimme ne tiehensä käsi
kädessä.
Onkohan koskaan ollut tekijää, joka ilmeisemmin olisi todistanut
osuneensa oikeaan!
Mutta sittenkin!
Juuri kun aioimme ruveta kokoamaan kaikki mainitut väitteet ja
vastaväitteet, saattaaksemme ne jonkunmoiseen järjestykseen, niin
taivas avita! siitä paisui kokonainen kirja. Tämän huomattuamme
luovuimme tuumastamme tehden sen kahdesta syystä, joita lukija
pitänee pätevinä: ensimäinen oli se, että kirja, jonka tarkoitus
on puolustaa toista kirjaa, tai oikeammin toisen kirjan tyyliä,
on naurettava; toinen oli tämä: kirjoista saa tarpeekseen yhdestä
erällään, ellei siinäkin jo ole liikaa.